Kaksi nuorta urosmarsua
Kaksi nuorta urosmarsua
Pian luovutusikään tuleva poikanen sekä 6kk ikäinen nuori uros etsivät rakastavaa kotia, jossa on marsuseuraa. Pojat voivat muuttaa uuteen kotiin yhdessä tai erikseen, mutta ehdottomasti ei yksineläjiksi eikä useamman uroksen laumaan. Muse-poika on risteytysmarsu, väriltään lemon/white ja luovutusiässä 18.6.26 alkaen. Muse on poikueensa ainokainen, isokokoinen, terve, reipas ja rohkea marsunalku. Franz on väriltään nonself lilac/lemon ja syntynyt 19.11. Franz on hieman aremman puoleinen uusien ihmisten kanssa, mutta suloinen veijari, jonka hoitotoimenpiteet onnistuvat vaivatta. Franz etsii kotia joko yhdessä Musen kanssa tai toisen poikasen kaveriksi. Aikuisen uroksen kaveriksi ei marsuseurassa luonteeltaan dominanttia nuorta miestä kannata enää yrittää. Kerrothan yhteydenotossasi koko nimen kera hieman mahdollisesta aiemmasta marsukokemuksesta ja millainen (minkä kokoinen) asumus marsuilla teillä olisi. Mikäli marsut tulisivat nuoren lemmikeiksi, on parempi, että yhteyttä ottaa vastuussa oleva aikuinen. Marsut luovutetaan Suomen Marsuharrastajien rekisteriin rekisteröityinä ja mukaan tulee pussi tuttua ruokaa. Opastan mielelläni alkuun uusia marsuilijoita ja tuen muutenkin kasvattejani koko marsun elämän ajan. Marsujen hinta on 100€/marsu tai 180€ yhdessä.
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!