Etsitään ihanaa kotia Hessulle
Edit. Tutustumassa yhteen kotiin tällä hetkellä.
Annetaan ihanaan kotiin kohta 13v täyttävä Hessu. Maailman kiltein, söpöin, mutta stressaa 2v poikaamme niin paljon, että parempi löytää uusi koti.
Puoliksi maatiaiskissa, puoliksi norjalaista metsäkissaa.
Tulee toimeen toisten kissojen kanssa, asustelee nyt enonsa kanssa.
Tulee toimeen myös pienempää kokoa olevien koirien kanssa, tottunut mm tiibetinspanieliin ja shelttiin.
Viime kesänä käynyt laajan tarkastuksen eläinlääkärissä, jossa todettu ikäisekseen olevan hyvässä kunnossa. Stressiin aloitettu silloin Seronil-lääkitys, mikä toimikin tosi hyvin ja näinollen lopetti merkkailun.
Stressaa pieniä lapsia, pysyy piilossa ja tulee esille vasta sitten, kun lapsi menee nukkumaan. Ilmaisee stressiä myös merkkaamalla matolle. Merkkailu loppui, kun annettiin Seronil-lääkettä, mutta kun lääkitys lopetettiin, niin merkkailu alkoi uudelleen. Eli kaipaa paikkaa, missä ei ainakaan usein olisi pieniä lapsia ja saa paljon huomiota. Pienempänä ollut maalla myös ulkona.
Olisi ihana, jos Hessu saisi hyvä kodin, missä pääsisi nauttimaan elämästään vielä useaksi vuodeksi. Lääkkeellä pärjäisi, mutta ei kuitenkaan olisi esillä paljoa pienen lapsen seurassa, joten olisihan se ihana jos uskaltaisi liikkua päivisinkin talossa ja saada huomiota 🥹
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!