Kaunis 2-vuotias naaras kissa
Kaunis 2-vuotias naaras kissa
KISSAN TIEDOT: Kaunis ja silkkisen pehmeä 1.4.2024. Suomessa syntynyt naaras kotikissa (voidaan luovuttaa välittömästi), jota voisi kuvailla kissamaailman vanhaksi sieluksi. Toimii oman ihmisensä kanssa usein kuin ajatus ja kiintyykin tähän aivan erityisen syvästi. Kiintyy kyllä toisiinkin, kunhan saa aikaa. On muutenkin hyvin sosiaalinen ja utelias kaikkia kohtaan. Usein kellahtaa täysin vieraidenkin ihmisten jalkoihin jo heti eteisessä, jotta saisi maharapsuja (ne ovat lemppareita).Haluaisi olla aina sylissä, rinnan päällä, vieressä tai silitettävänä. Rauhoittuu iltaisin kainaloon tai viereen. Kokee tärkeäksi pestä myös oman ihmisensä. Herttainen ja kiltti kuin mikä, mutta hänellä on kuitenkin omat tapansa. Ja tietää kyllä kuka on hänen syvemmän luottamuksensa arvoinen. Pyytää tassulla kauniisti huomiota, jos ei koe saavansa sitä tarpeeksi. Tarvittaessa pyytää asioita kyllä ääneenkin, mutta ei jutustele turhaan.Oppii kuuntelemalla ja ymmärtää paljon puhetta. Osaa hienosti myös perus käskyjä ja tottelee niitä (esim. tänne, istu, pois, ei tule, ruokaa). Kuten ei terveet kissat yleensäkään, hänkään ei ole mikään "sohvan nurkan koriste" vaan tarvitsee päivittäin aktivointia ja tekemistä, vaikka leikkiikin paljon itsekseen. Tuo usein löytämiään (omasta mielestään) kivoja asioita tai leluja ihmiselle ja haluaa myös noutaa niitä. On tottunut myös valjaisiin ja tykkää käydä ulkona, mutta ei koskaan pyydä ulos / ole lähdössä itse ovesta. On tottunut matkustamaan (autossa, junassa ja bussissa). On reissussakin kuin kotonaan, jos on oman ihmisensä kanssa.Antaa hienosti leikata kynnet, tarkistaa hampaat, pestä jne. vaikka ei niistä tykkääkään.Syönyt pääasiassa monipuolisesti märkä- ja raakaruokaa sekä lisänä nappulaa, mutta voi olla ruokailuissa välillä valikoiva. On tullut aina toimeen kaikenlaisten kissojen kanssa, mutta nauttisi ihan eri tavalla, jos saisi olla kodin ainoa eläin. On ollut aina sisäsiisti, mutta jonkinlaista stressimerkkaamista vaatekasoihin on joskus esiintynyt. Ei sairasteluita, allergioita tai herkkyyksiä. Silmät kuitenkin rähmivät toisinaan kevyesti. Rokotettu ja eläinlääkärin tarkistama (syksyllä 2024). UUDELLE KODILLE: Kissasta luovutaan merkittävästi pahentuneen allergian vuoksi, johon on yritetty löytää muita keinoja ja päätöstä on viivytetty liiankin pitkään. Haluan löytää hänelle kissojen sielunelämää sekä tarpeita ymmärtävän kodin, jossa hän saa jatkossakin olla rakastettu perheenjäsen.Kissalle etsitään koko loppuelämäksi sitoutunutta vastuullista ja rauhallista kotia, joka myös ymmärtää, että kissalla menee varmasti aikaa sopeutua (kokonaan) näin isoon elämänmuutokseen, emmekä voi etukäteen täysin tietää hänen reaktiotaan.Odotan uudelta kodilta etenkin alkuun tiiviimpää yhteydenpitoa kanssani. Olen myöskin mielelläni apuna ja tukena kissan sopeutumisen kanssa.Uuden kodin tulee myös leikkauttaa kissa jossain vaiheessa (se on huomioitu hinnassa!), koska kiimoja on alkanut tulla säännöllisesti.Kissasta tehdään pätevä sopimus.Kerro jo ensimmäisessä viestissä mahdollisimman kattavasti tarjoamastasi kodista. Myydään mielellään kaikkien tarvikkeiden kanssa: Cat's Flower XXL raapimapuu, kaksi isoa ja laadukasta vessa-astiaa, iso kuljetuskoppa, kasa leluja, hoitotarvikkeet, kipot jne. kaikki mitä kissa tarvitsee, jolloin hinta on 450€.Kissa on tällä hetkellä Valkeakoskella, mutta haku onnistuu myös Tampereelta, missä myös tarvikkeet.Kissan hinta ilman tarvikkeita on 350€ Myyjä: Alexa Tepsa
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!