Englanninkääpiöterrieri urospentu 8 kk
Englanninkääpiöterrieri urospentu 8 kk
8 kk ikäinen (synt. 5.7.2025)englanninkääpiöterrieripentu etsii uutta kotia omistajan maasta muuton vuoksi. Koira on vilkas, leikkisä, ei vielä täysin sisäsiisti. Osaa olla yksin, asunut rivitalossa. Kohtaamistilanteet muiden koirien ja ihmisten kanssa vaativat vielä harjoittelua, reagoi haukkumalla. Myös uusiin ääniin saattaa reagoida haukkumalla. Lähtee myös muiden koirien haukkumiseen mukaan. Korvat katoaa herkästi. Vaatii siis paljon peruskoulutusta ja tekemistä, sillä turhautuu helposti. Agility tai hoopers tms. harrastus olisi tälle koiralle hyvä aktiviteetti. Pelkäksi sohvaperunaksi en suosittele, lenkittäminen ei riitä tämän koiran energian purkamiseen, vaan muutakin aktiviteettia pitää olla. Koira on nyt pahimmassa murkkuiässä, rajoja koetellaan ja korvat on pelkkä koriste suurimman osan ajasta. Joten pitkää pinnaa tarvitaan. Ongelmakoira tämä ei ole, ainoastaan koulutus on jäänyt pentuna hieman vaiheeseen ja on ehkä saanut hieman liikaa periksi. Mutta hyvin tyypillinen terrieripentu. Pitää ihmisistä ja muista koirista kunhan on ne ensin haukkunut. Narttukoirat menevät helpommin kuin urokset. Puolustaa herkästi ruokaansa. Kiihtyy nopeasti nollasta sataan, mutta palautuu myös nopeasti. Ei stressaannu helposti ja palautuu nopeasti. Tottunut matkustamaan häkissä. Kissoista ei pidä, vaan jahtaa niitä (ajan kanssa varmasti tottuu niihinkin). Koiralle etsitään siis kotia, jossa on aikaa perehtyä sen koulutukseen ja aktivoimiseen. Toinen vanhempi rauhallinen koira (tai leikkisä kiltti koira) saattaisi olla hyvä, jotta saisi siitä tukea ja mallia. Narttujen kanssa tulee paremmin toimeen. Koira luovutetaan kun sopiva koti löytyy. Tällä hetkellä koira on kasvattajan luona etsimässä kotia. Myydään sirutettuna (19.8.2025), rokotettuna (10/25), Suomen kennelliittoon (20.8.2025) sekä ruokaviraston rekisteriin (20.8.2025, viimeisin haltijan vaihdos 22.3.2026) rekisteröitynä. Koiralla on kivesvika, joka on huomioitu hinnassa. Jaana Immonen-SillantiePitopaikkatunnus FI****3346
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!