Kultaisennoutajat
Kultaisennoutajat
Kultaisennoutajan Leo ja Luna etsivät rakastavaa loppuelämän kotia muuttuneen elämän tilanteen takia. Leo uros on syntynyt suomessa 29.7.25 rekisteröity kennelliittoon. Luna narttu on syntynyt suomessa 8.8.25 rekisteröity ruokaviraston koirarekisteriin. Koirat ovat tottuneet lapsiin ja kissoihin. Ovat suurimmaksi osaksi isossa piha aitauksessa joten hihna kävely vaatii koulutusta ja molemmat ovat todella energisiä luonteeltaan. Ovat kilttejä mutta en suosittele perheeseen missä pieniä lapsia koska painoa heillä riittää sekä energiaa. Kumpaakaan ei ole kastroitu. Säännöllisesti madotettu ja rokotetettu josta kortti mukaan missä myös sirutunnus. Pentuna tehty lääkärin tarkastus missä todettu terveiksi tämä myös mukaan. Leon oranssin värisen koiran hinta 2300e ja Luna valkoisen värinen hinta 2000e. Myydään vain hyvään ja rakastavaan kotiin joten kerro viestillä minkälainen koti olisi heille tarjota ja mikä kokemuksesi koirista on ennestään. Koiran varausmaksu on 300e jota ei palauteta mikäli ostaja peruuttaa kaupan. Koiraan voi tulla tutustumaan sovitusti. Ovat olleet pennusta asti yhdessä mutta myydään myös eri koteihin. Koirat täyttävät juuri vuoden eli heti luovutettavissa uuteen kotiin. Mikäli kiinnostuit niin laita viestiä. Omistaja: Raisa Virtanen
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!