Pienet seurakoiranpennut
Pienet seurakoiranpennut
Joka kotiin sopivat ipanat olisi pian luovutusikäisiä! Pentuja on 2 poikaa ja 5 tyttöä. Pennut ovat roturisteytyksiä, joten eivät ole rekisteröityjä kennelliittoon. Pennut kasvavat n. 10kg kokoiseksi, eivät siis ole kääpiöitä mutta eivät isojakaan aikuisena. Sopivat moneen harrastukseen, vanhemmat ovat älykkäitä ja todella ihmisläheisiä koiria. Tulevat myös hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Pennut on madotettu 3x, rokotettu varhaisrokotteella, pentutarkastettu, sirutettu 2.9.2026 ja ilmoitettu ruokavirastoon 3.9.2026 Syntyneet ovat 17.7.2026 eli tulevat 8 viikkoa 11.9.2026 joka on Torin luovutusikä. Pennut ovat syntyneet Suomessa ja ovat tavattavissa emänsä kanssa. Pennut ovat syöneet laadukasta eläinkaupan nappulaa, lihaa ja tottuneet myös koluamaan luita. Pennut ovat kasvaneet perheen keskellä, tottuneet lapsiin, kodin askareisiin sekä kissoihin. Kerrothan ensimmäisessä viestissä kodistanne, meille ei ole ihan sama minne pennut lähtevät, vaan kodit valitaan tarkoin. Kasvattaja: Johannes Sällman Lisätietoja viestillä! Ei osamaksua. Pennuista tehdään kirjallinen kauppakirja. Pentu saa mukaansa tuttua ruokaa ja kasvattajan tuen.
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!