Sakemanni narttu pentu
Kaunis neiti etsii kotia
Pentu syntynyt 29.4.2026
Neiti on hyvin rauhallinen vaikka on pentu
Istuu käskystä ottaa paikan jne eli peruskäskyt on jo hallussa
On sisäsiisti ilmoittaa hädästä hyvissä ajoin että niitä vahinkoja ei tule sisälle
Osaa pyytää ruokaa ja vettä kippoon kun sitä haluaa
Kulkee nätisti hihnassa
Uudelta kodilta vaaditaan että on Aikaisempi kokemus se on aina plussaa,sillä vaikka rotu onkin ihana ja helppo koulutettava on se myös sellainen,että kokemattomassa kodissa siitä kasvaa melkoinen rämäpää.🤭❤️
Pennun Isällä on siis aikaisemmin ollut yksi pentue ja sana pennuista kiiri ja kysyntä oli pentueelle suuri ja hyvät valmiit kodit. Pentue on siis toivottu ja suunniteltu,sillä pentueesta jää yksi pentu meille. Molemmat vanhemmat on omia perhekoiria. Moelmmat vanhemmat suoraselkäisiä,loistavia käyttökoiria,ovat terveitä ja vahvahermoisia ja hyvin sopeutuvaisia,sellaisia joka paikan koiria. Isällä enemmän vahtiviettiä,mutta sekin terveppäistä ja hyväksyy kun mekin hyväksymme. Isällä harrastettu epävirallisesti jälkeä ja suojelua. Isä on puhdasrotuinen,mutta ei ole kennelliitossa sillä oli ns, "välipentue" Emä on rekisteröity ja emän vanhemmilla todella hyviä tuloksia ja on hyvä sukuinen. Pentu on kasvanut lapsiperheessä j on sosiaalistettu ja rakastettu jokaista pentua henkilökohtaisesti. Pentu on saanut aikaa ja rakkautta eikä ole saanut kasvaa ns, vain keskenään
Pentu on saanut kantoajan sekä pentuajan laadukasta ravintorikasta ruokaa ja myös hyviä öljyjä jotka tukee luuston,silmien,turkin sekä aivojen toimintaa. Pentu on tottunut mm, autoiluun,suihkuun,kynsien leikkaukseen,harjaukseen,sekä hampaiden pesuun neito rakastaa autoilua!
Ja on ell tarkastama,sekä sirutettu.
Saat sähköpostin, kun uusia lemmikkejä saapuu – täysin ilmaiseksi!