Kuvaus: Ankerias
Ankerias eli Anguilla anguilla on eurooppalainen makean veden kala, joka tunnetaan pitkästä, käärmemäisestä ruumiinrakenteestaan. Ankerias viihtyy erilaisissa vesistöissä, kuten joissa, järvissä ja puroissa, ja se on erityisen tunnettu vaellusestaan. Ankerias viettää suuren osan elämästään makeassa vedessä, mutta lisääntyy Sargassonmerellä, Atlantilla. Poikaset kulkeutuvat takaisin Eurooppaan virtauksien mukana. Ankerias on yöaktiivinen ja piileskelee päivisin kivien ja kasvien suojissa. Sen ruokavalio koostuu pääasiassa pienistä kaloista, äyriäisistä ja hyönteisistä. Ankerias on arvostettu ruokakala, mutta nykyään sen kanta on taantunut voimakkaasti, mikä tekee siitä uhanalaisen lajin Suomessa ja koko Euroopassa.
Ominaisuudet
Ankerias on pitkä, käärmemäinen kala, joka tunnetaan liukkaasta nahastaan ja kyvystään liikkua sekä vedessä että kostealla maalla. Suomalainen ankerias (Anguilla anguilla) kuuluu varsinaisiin ankeriaisiin (Anguillidae), ja se esiintyy laajasti Euroopassa. Ankeriaan ruumis on lähes sylinterimäinen, ja sen iho on hyvin limainen, mikä auttaa sitä liikkumaan tiheäkasvuisissa vesissä ja jopa sadekelin aikana kostealla maalla.
Ankeriaan väri vaihtelee iän ja ympäristön mukaan. Nuorena ankerias on hopeaharmaa, myöhemmin selkä muuttuu tummanvihreäksi tai ruskeaksi ja vatsa vaaleammaksi. Aikuiset ankeriaat voivat kasvaa jopa metrin mittaisiksi, mutta tavallisemmin ne ovat 40–80 senttimetriä pitkiä. Ankeriaan silmät suurenevat ja iho hopeoituu, kun se valmistautuu kutuvaellukseen Sargassomerelle.
Ravinnokseen ankerias käyttää erilaisia pohjaeläimiä, kuten simpukoita, kotiloita, matoja ja pieniä kaloja. Se on yöaktiivinen ja viihtyy erityisesti sameissa, hitaasti virtaavissa joissa sekä järvien rantavesissä. Ankerias on tunnettu pitkästä elinkaarestaan: se saattaa elää jopa yli 20-vuotiaaksi ennen kutuvaellusta. Kutu tapahtuu vain kerran – lähes 5000 kilometrin päässä Sargassomeressä – jonka jälkeen ankerias kuolee. Tämän vuoksi kutuvaellus on yksi eläinkunnan vaikuttavimmista vaelluksista.
Ankeriaan nahka on vahvaa ja historiallisesti siitä on valmistettu muun muassa köysiä ja kukkaroita. Sen lihaa pidetään herkullisena, mutta kalastaessakin sitä pidetään erityisen haastavana, sillä limaisuus ja liukaskus tekevät käsittelystä vaikeaa. Sitä ei myöskään juuri tavata rannikolla, vaan se nousee makeisiin vesiin nuoruusvaiheessa. Ankeriaskanta on kuitenkin nykyisin taantunut vedenlaadun, tehostuneen pyynnin ja vaellusesteiden myötä, minkä vuoksi ankerias on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.
Ankerias on sekä ekosysteemille että kalastuskulttuurille tärkeä laji. Erityisesti Suomessa ankeriaan merkitys korostuu vanhoissa tarinoissa ja rannikkokulttuurissa.
Ulkonäkö
Ankerias eli Anguilla anguilla on erittäin tunnistettava ja erikoinen kala, jonka ulkonäkö poikkeaa merkittävästi useimmista muista makean veden kaloista. Ankeriaan keho on pitkulainen, käärmemäinen ja hyvin joustava. Se voi kasvaa jopa metrin pituiseksi, mutta yleensä Suomessa tavattavat yksilöt ovat 40–80 cm pitkiä. Ankeriaan iho on sileä, paksun limakerroksen suojaama, mikä auttaa sitä liikkumaan helposti myös ahtaissa tiloissa sekä suojaa kuivumiselta esimerkiksi ankeriaan liikkuessa kostealla maalla.
Väritykseltään ankerias on yleensä yläpuolelta tumman oliivinvihreä tai ruskehtava ja vatsapuolelta hopeanhohtoinen tai kellertävä. Värit kuitenkin vaihtelevat yksilöittäin ja myös ankeriaan iän sekä elinympäristön mukaan. Nuoret ankeriaat, niin sanotut 'lasiankeriaat', ovat lähes läpikuultavia. Vanhemmiten värit tummuvat ja erityisesti sukukypsyyden lähestyessä vatsapuoli muuttuu vaaleammaksi ja hopeanhohtoiseksi.
Ankeriaan pää on pieni ja suippo, leuat ovat pitkät, ja suu ulottuu silmien kohdalle. Silmät ovat melko suurehkot suhteessa pään kokoon, mikä auttaa ankeriasta näkemään hyvin hämärässä vedessä. Ankerias on varustettu pienillä, tiheästi asettuneilla suomuilla, mutta suomut ovat usein niin piilossa limakerroksen alla, että kala vaikuttaa lähes paljaalta.
Ankeriaan selkäevä ja peräevä jatkuvat lähes yhtenäisenä nauhana aina pyrstöevään asti, ja nämä evät ovat kiinni toisiinsa – tämä rakenne antaa ankeriaalle sen tunnusomaisen pitkäksi venyneen ulkomuodon ja mahdollistaa tehokkaan liikkumisen veden alla ja myös kostealla maalla. Rintaevät ovat melko pienet, mikä kertoo sopeutumisesta liukkaaseen, matelevaa liikettä muistuttavaan uintityyliin.
Yleisvaikutelma ankeriaasta on liukas, lihaksikas ja virtaviivainen kala, joka on sopeutunut erinomaisesti elämään sekä järvissä, joissa että rannikkovesissä. Ulkonäkö palvelee sen piilottelevan elämäntavan tarpeita – kehon värit sulautuvat hyvin pohjan väreihin ja limakerros suojaa sekä kalastajilta että pedoilta.
Historia
Ankerias eli Anguilla anguilla on Euroopan alueella esiintyvä vaelluskala, jolla on poikkeuksellinen ja kiehtova historia sekä kulttuurillisesti että biologisesti. Ankeriaan historia ulottuu tuhansien vuosien päähän, ja se on ollut merkittävä osa monen kansan ruokakulttuuria sekä taloudellista elämää.
Ankerias tunnetaan erityisesti vaellusvaistoistaan ja elinkierrostaan. Se syntyy Atlantin valtameren Sargassomerellä, josta ankeriaan pienet toukat eli leptosefaalit ajautuvat Golf-virran mukana Euroopan jokiin ja rannikoille. Tämä matka on yksi eläinkunnan pisimmistä vaelluksista. Toukat muuttuvat vähitellen nuoriksi, läpikuultaviksi 'lasiankeriaiksi', jotka alkavat nousta jokia ylös makean veden alueille, joissa ne viettävät suurimman osan elämästään ennen paluutaan Sargassomerelle kutemaan.
Historiallisesti ankerias on ollut arvostettu saalis erityisesti Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Muinaiset roomalaiset tunsivat ankeriaan, ja keskiajalla siitä muodostui tärkeä elintarvike erityisesti Ison-Britannian ja Pohjoismaiden alueilla. Suomessa ankeriaan kalastus on ollut merkittävä osa rannikkoseutujen ja Etelä-Suomen elinkeinoelämää sekä ruokaperinnettä aina 1900-luvulle saakka.
Viime vuosikymmeninä Euroopan ankeriaan kanta on kuitenkin romahtanut, mikä johtuu mm. ylikalastuksesta, vesirakenteista kuten patoamisista, ilmastonmuutoksesta ja taudeista. Ankerias on nykyään erittäin uhanalainen laji, jonka suojeluun kiinnitetään paljon huomiota niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Euroopan unioni ja monet yksittäiset maat, mukaan lukien Suomi, ovat asettaneet rajoituksia ankeriaan pyynnille ja pyrkivät mahdollistamaan kalakantojen elpymisen.
Ankerian historiaa leimaa mystisyys, sillä pitkään oli epäselvää, missä ja miten ankeriat lisääntyvät. Vasta viime vuosisadalla tutkimuksen edistys paljasti Sargassomeren ankeriaan kudun. Monet kansantarinat ja uskomukset liittyvät ankeriaaseen, ja sitä on pidetty sekä herkullisena ruokakalana että arvoituksellisena olentona, jonka lisääntymistä ja vaellusta ei täysin ymmärretty.