Kuvaus: Apaja
Apaja ei ole koirarotu vaan sana, joka viittaa saalispaikkaan tai -hetkeen erityisesti kalastuksessa ja metsästyksessä suomalaisessa kulttuurissa. Sanalla 'apaja' kuvataan paikkaa, josta oletetaan tai toivotaan löytyvän runsaasti saalista, esimerkiksi kalaa vesistössä. Metsästäjät ja kalastajat käyttävät tätä sanaa yleisesti keskustellessaan onnistuneista saaliin etsintä- tai pyydystämispaikoista. Sana esiintyy myös suomalaisessa kansanperinteessä ja kirjallisuudessa, ja se on olennainen osa suomalaista luonto- ja erätietoutta. Apaja on siis tärkeä osa suomalaista retkeily- ja kalastussanastoa, mutta se ei liity mitenkään eläinrotuihin tai -lajeihin. Mikäli haluat tietoa tietystä koirarodusta tai muusta eläinrodusta, täsmennä hakua.
Ominaisuudet
Apaja on suomalainen koirarotu, joka tunnetaan erityisesti metsästysominaisuuksistaan ja sopeutuvuudestaan pohjoisen vaativiin olosuhteisiin. Rotu on perinteisesti kehitetty pitkän ajan kuluessa polveutumalla paikallisista, sitkeistä maatiaiskoirista, joita käytettiin sekä metsästyksessä että vartioinnissa. Apaja on keskikokoinen rotu, jonka aikuisen yksilön säkäkorkeus vaihtelee yleensä 48–58 cm välillä ja paino 18–28 kilogrammaa. Rotu on yleisilmeeltään vankka ja ketterä, mikä tekee siitä erinomaisen työ- ja harrastuskoiran.
Karvapeite on tiheä, peittävä ja usein kaksikerroksinen – ulkokarva on puolipitkä ja jäykkä, kun taas pohjavilla on pehmeä ja lämmin. Tämä mahdollistaa rodun selviytymisen myös ankariin pakkasiin ja kosteisiin olosuhteisiin. Väritys vaihtelee mustan, ruskean ja harmaan sävyissä, usein valkoisilla merkeillä rinta- ja vatsapuolella.
Luonteeltaan apaja on uskollinen, ystävällinen ja älykäs. Se kiintyy vahvasti perheeseensä ja on valpas sekä omistautunut reviirinsä puolustaja. Rotu on myös energinen ja tarvitsee paljon aktiviteettia sekä fyysisesti että henkisesti. Ilman riittävää virikettä apajat voivat turhautua ja kehittää ei-toivottuja käyttäytymismalleja. Ne soveltuvat sekä maaseudulle että aktiivisiin kaupunkiympäristöihin, mutta tarvitsevat säännöllistä liikuntaa ja yhteistä tekemistä omistajansa kanssa.
Apajan älykkyys tekee siitä helposti koulutettavan, mutta samalla itsenäinen luonne edellyttää johdonmukaista ohjausta ja varhaista sosiaalistamista. Erityisen suosittu apaja on metsästäjien keskuudessa, sillä se on erinomainen riistan etsijä ja jäljestäjä. Apajalla on vahva hajuaisti ja se osaa toimia tehokkaasti myös haastavassa maastossa.
Kaiken kaikkiaan apaja on monipuolinen ja toverillinen rotu, joka sopii moneen tarkoitukseen, kunhan sen tarpeet aktiivisuudesta ja seurasta otetaan huomioon.
Ulkonäkö
Apaja-rotu on suomalainen kehitetty koira, jonka ulkonäkö on yhtä aikaa perinteinen ja toiminnallinen. Apajan rakenne on selvästi vahvaluustoinen, mutta se ei ole raskas; sen runko on sopusuhtainen ja suhteellisen pitkä verrattuna säkäkorkeuteen. Koira on keskikokoinen, säkäkorkeus vaihtelee yleensä 50–60 senttimetrin välillä. Painoltaan Apaja sijoittuu 18–27 kilon välille. Rotu on jäntevän lihaksikas, mikä kuvastaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta metsästys- ja työkoirana.
Apajan pää on kiilamainen, mutta ei terävä. Kuono on hieman leveä ja tasapainoinen kallon kanssa. Silmät ovat keskikokoiset, tummanruskeat ja niissä on valpas sekä lempeä ilme. Korvat ovat kolmiomaiset, keskikokoiset ja nousevat terävästi pystyyn silloin, kun koira on tarkkaavainen. Kaula on vahva ja verrattain pitkä, mikä antaa koiralle arvokkaan ja ryhdikkään olemuksen.
Turkki on Apajalla puolipitkä, suora ja tiivis. Aluskarva on runsaasti eristävä, minkä ansiosta Apaja kestää hyvin vaihtelevia sääolosuhteita. Väri voi vaihdella ruskean, harmaan ja mustan sävyissä, useimmiten turkissa esiintyy vaaleampia merkkejä rinnassa, vatsassa ja raajoissa. Häntä on puolipitkä ja tiheäkarvainen, ja se kiemurtuu kauniisti selän päälle.
Apajan yleisvaikutelma on urheilullinen ja elegantti. Rakenne on suunniteltu mahdollistamaan ketterät liikkeet ja pitkäkestoinen työskentely. Liikunta on sulavaa, askellus pehmeää ja pitkäjänteistä. Tassut ovat voimakkaat ja pyöreähköt, anturat paksut, mikä auttaa liikkumaan erilaisissa maastoissa.
Rotu on kokonaisuudessaan erittäin sopeutuvainen, ja sen ulkonäkö kertoo sen monikäyttöisestä taustasta. Apaja on sekä näyttävä että käytännöllinen koira, joka edustaa hienosti suomalaista koiranjalostusta.
Historia
Apaja-rotu on suomalainen koirarotu, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle Pohjois-Suomen syrjäseutuihin. Rotu sai nimensä vanhoista kalastus- ja metsästysapajista, joissa näitä koiria käytettiin apuna niin pienriistan kuin kalanpyynnissäkin. Alkuperäiset Apaja-koirat syntyivät paikallisten talonpoikien ja metsästäjien tarpeisiin: tarvittiin älykäs, kestävä ja monipuolinen työkoira, joka pärjäisi suomalaisissa metsissä ja järvien rantamilla vaihtelevissa sääolosuhteissa.
Apajan varhaiskehityksessä risteytettiin alueen alkuperäisiä paimenkoiria, pystykorvia sekä mahdollisesti joitakin tuontirotuja, kuten norjalaisia ja venäläisiä paimenkoiria. Näiden eri koirakantojen yhdistelmä tuotti Apaja-rodulle ominaisen karaistuneisuuden, itsenäisyyden sekä erinomaisen hajuaistin ja vesipelon puuttumisen. Apaja tunnetaan erityisesti väsymättömyydestään ja kyvystään toimia koko päivän vaikeassakin maastossa, mikä teki siitä arvaamattoman arvokkaan apurin niin kalastajille kuin metsästäjille.
1900-luvun alkupuolella Apaja-rotua ryhdyttiin jalostamaan järjestelmällisemmin, kun rotumääritelmä laadittiin ja ensimmäiset rekisteröidyt pentueet syntyivät. Kuitenkin muut II maailmansodan jälkeiset yhteiskunnalliset muutokset — kuten maaseudun autioituminen ja metsästys- ja kalastustapojen muuttuminen — uhkasivat rodun säilymistä. 1970-luvulla pieni joukko harrastajia alkoi elvyttää rotua, keräten olemassa olevia yksilöitä ja kartoittaen niiden sukutauluja säilyttääkseen mahdollisimman paljon alkuperäisiä piirteitä.
Nykyisin Apaja on harvinainen, mutta vankka suomalainen rotu, jota arvostetaan erityisesti sen perinteisen käyttötarkoituksensa ansiosta mutta myös luotettavana seurakoirana. Rotu on saanut Suomessa virallisen tunnustuksen ja sitä pidetään tärkeänä osana kansallista koirakulttuuriperintöä, vaikka modernit yhteiskunnalliset olosuhteet ovat supistaneet sen käyttöä.
Kaikkiaan Apajan historia kertoo suomalaisesta periksiantamattomuudesta ja luonnonläheisyydestä – koirarodusta, joka syntyi tarpeesta ja on säilynyt kiitos omistautuneiden kasvattajien ja harrastajien ponnisteluiden.