Kuvaus: Bernhardinkoira
Bernhardinkoira on suuri, ystävällinen ja lempeä jättiläinen, joka tunnetaan erityisesti pelastuskoirana Alpeilta. Alun perin bernhardinkoirat kehitettiin luostareiden mukaan Sveitsin ja Italian rajalla auttamaan kadonneiden matkailijoiden löytämisessä ja pelastamisessa lumisissa olosuhteissa. Niiden rauhallinen ja hyväntahtoinen luonne tekee niistä erinomaisia perhekoiria. Bernhardinkoira nauttii ihmisten seurasta ja tulee yleensä hyvin toimeen lasten kanssa. Tämän rodun koirat tarvitsevat riittävästi tilaa suuren kokonsa vuoksi ja hyötyvät säännöllisestä liikunnasta, vaikka niiden energiataso on kohtalaisen alhainen. Bernhardinkoiran paksu turkki vaatii säännöllistä harjaamista ja huolenpitoa, ja ne saattavat kuolata runsaasti. Rotu soveltuu parhaiten kokeneemmalle koiranomistajalle, mutta lempeä luonne tekee siitä hyvän kumppanin myös vähemmän kokeneille omistajille, mikäli rodun erityistarpeet otetaan huomioon.
Bernhardinkoira arviota
Ominaisuudet
Bernhardinkoira on suuri ja lempeä sveitsiläinen koirarotu, joka tunnetaan ystävällisestä ja rauhallisesta luonteestaan. Se on alun perin kehitetty Pyhän Bernardin luostarissa Sveitsin Alpeilla, jossa sitä käytettiin pelastuskoirana etsimään lumen alle jääneitä ihmisiä. Rotu on erittäin kuuluisa roolistaan pelastusoperaatioissa, ja siitä on tullut monille symboli avuliaisuudesta ja rohkeudesta.
Bernhardinkoira on yksi suurimmista koiraroduista; urosten säkäkorkeus on yleensä 70–90 cm ja narttujen hieman vähemmän. Painoa bernhardinkoiralla voi olla jopa yli 80 kg. Rakenne on voimakas ja lihaksikas, mutta koira on silti ketterä ja yllättävän nopea lyhyillä matkoilla. Tämän rodun turkki voi olla joko pitkä tai lyhyt, ja väreihin kuuluvat tyypillisesti valkoinen pohjaväri punaruskein tai kellertävin läiskin.
Luonteeltaan bernhardinkoira on erittäin lempeä, kärsivällinen ja kiintyy vahvasti perheeseensä. Se sietää hyvin lapsia ja on tavallisesti muiden lemmikkien kanssa sopuisa. Tästä huolimatta suuri koko vaatii omistajalta kokemusta ja vastuullisuutta. Bernhardinkoira tarvitsee päivittäin liikuntaa, mutta pärjää maltillisella liikuntamäärällä ja nauttii rauhallisista lenkeistä sekä seurasta.
Bernhardinkoiran lyhytikäisyys on rotua ajatellen haittapuoli, sillä elinikä on keskimäärin 7–10 vuotta. Rotuun liittyy myös tiettyjä terveysongelmia, kuten lonkka- ja kyynärnivelten dysplasiaa sekä sydän- ja vatsavaivoja. Hoidossa tulee kiinnittää erityistä huomiota ruokintaan ja liikunnan määrään, jotta koira pysyy mahdollisimman terveenä. Turkki vaatii säännöllistä harjausta ja hoitoa erityisesti pitkäturkkisilla yksilöillä.
Bernhardinkoira sopii parhaiten rauhalliseen ympäristöön ja tontille, jossa on tilaa liikkua. Sen ystävällinen olemus ja peloton luonne tekevät siitä luotettavan kumppanin niin perhekoiraksi kuin erilaisiin avustustehtäviin. Oikein koulutettuna bernhardinkoira on helposti hallittavissa, vaikka vaatii johdonmukaista ohjausta suuren kokonsa vuoksi.
Ulkonäkö
Bernhardinkoira on suuri, vaikuttavan kokoinen koirarotu, joka tunnetaan erityisesti majesteettisesta ulkonäöstään ja lempeästä ilmeestään. Rodun urosten säkäkorkeus on tyypillisesti 70-90 senttimetriä ja narttujen 65-80 senttimetriä, mutta jotkut yksilöt voivat olla jopa tätä suurempia. Paino vaihtelee 50 ja 90 kilogramman välillä, tehden bernhardinkoirasta yhden maailman suurimmista koiraroduista.
Bernhardinkoiralla on vahva, lihaksikas ja tanakkatekoinen runko. Selkä on suora ja voimakas, rintakehä on syvä sekä leveä. Pää on suuri, leveä ja hieman kaareva, jonka ansiosta bernhardinkoiraa pidetään hyvin tunnistettavana. Kallon ja kuonon välillä on selvä otsapenger. Kuono on leveä ja melko lyhyt, ja huulet ovat roikkuvat, mikä antaa kasvot eloisan ja joskus hieman surumielisen ilmeen.
Silmissä bernhardinkoiralla on lempeä, rauhallinen katse. Silmät ovat keskikokoiset, tummanruskeat ja syvällä sijaitsevat. Korvat ovat melko suuret, kolmiomaiset ja asettuvat lähelle päätä. Häntä on paksu, pitkähkö ja karvainen, ja se riippuu rentona selän jatkona.
Rodulla esiintyy kaksi muunnosta: lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen. Lyhytkarvaisella bernhardinkoiralla on tiivis, karkea ja vartaloa myötäilevä karvapeite, kun taas pitkäkarvaisella yksilöllä on hieman aaltoileva ja pehmeämpi, runsaampi karvoitus erityisesti kaulan, reisien ja hännän alueella.
Turkin väri vaihtelee valkoisen ja punaisen tai ruskean sävyjen sekoituksena. Parhaiten toivottu väritys on selkeä valkoinen pohjaväri, jossa on selvästi rajattuja punaruskeita tai mahongin värisiä laikkuja. Tyypillisiä merkkejä ovat valkoinen rintakehä, jalat, kaulus, kuonon kärki sekä hännänpää ja musta naamio tai varjostus kasvoissa.
Bernhardinkoira on kokonaisuudessaan erittäin näyttävä koira, jonka harkittu rakenne ja pehmeä ilme korostavat sekä urheaa taustaa että rauhallista nykyluonnetta.
Historia
Bernhardinkoira, eli tunnetummin bernhardilainen, on yksi maailman tunnetuimmista ja vanhimmista vuoristokoiraroduista. Sen alkuperä juontaa 1600-luvun lopulle Sveitsin ja Italian rajalle sijaitsevalle Pyhän Bernhardin solalle, josta rotu on saanut nimensä. Alun perin bernhardinkoira toimi munkkien apurina Augustinianolaismunkkien ylläpitämässä St. Bernhardin vuoristoluostarissa.
Tehtävänä bernhardinkoirilla oli vartioida luostaria, mutta ennen kaikkea niistä tuli nopeasti tunnettuja pelastuskoirina. Valtavan kokonsa, vahvuutensa ja paksun turkkinsa ansiosta ne pärjäsivät hyvin karuissa vuoristo-olosuhteissa ja löysivät lumen alle hautautuneita matkaajia. Ehkä kuuluisin bernhardinkoira oli "Barry", joka eli 1800-luvun alussa ja jonka sanotaan pelastaneen vuosien varrella jopa 40 ihmistä.
Alkuperäinen bernhardilainen muistutti kuitenkin paljon nykyistä kevyempää ja lyhytkarvaisempaa yksilöä. 1800-luvulla rotua alettiin jalostaa uudelleen, kun siihen risteytettiin mm. newfoundlandinkoiria ja tanskandoggeja, tavoitellen suurempaa kokoa ja voimakkaampaa ulkonäköä. Tämä johti nykyisen kaltaiseen bernhardinkoiraan, jolla on massiivinen rakenne ja usein myös pidempi karvapeite. Rodun tunnettuus kasvoi nopeasti koko Euroopassa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa.
Vaikka nykyään bernhardinkoira on ennen kaikkea rakastettu seura- ja perhekoira, sillä on edelleen paikkansa pelastuskoirien historiassa. Sen lempeä luonne, älykkyys ja uskollisuus ovat tehneet siitä suositun myös terapia- ja avustajakoirana. Suomen kennelliitto hyväksyi rodun virallisesti 1900-luvun alussa, ja se on ollut pitkään myös suosittu näyttelykoira Suomessa.
Kokonaisuudessaan bernhardinkoiran historia on täynnä sankaritarinoita, kovaa työtä vuoristossa sekä pitkäaikaista yhteistyötä ihmisen kanssa. Tämä valtava, mutta sydämellinen rotu muistuttaa meitä yhä koirien merkittävästä roolista ihmiskunnan historiassa.