Kuvaus: Eestinajokoira
Eestinajokoira on Virossa kehitetty ajokoirarotu, jota käytetään ensisijaisesti metsästyksessä, erityisesti jäniksen ja ketun ajossa. Rotu on keskikokoinen, ketterä ja kestävä, mikä tekee siitä erinomaisen metsästyskaverin vaativissakin olosuhteissa. Eestinajokoiran tunnistaa sen lyhyestä, tiiviistä turkista, joka suojaa sitä vaihtelevissa sääolosuhteissa. Luonteeltaan eestinajokoira on ystävällinen, älykäs ja uskollinen perheenjäsen. Se tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden koirien kanssa, jos se on saanut oikeanlaista sosiaalistamista. Koulutettavuus on hyvä, vaikka se voi olla ajoittain itsenäinen, kuten monille metsästyskoirille on ominaista. Eestinajokoira tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja mielekästä tekemistä, jotta se pysyy tyytyväisenä ja hyvinvoivana. Tämä rotu sopii parhaiten aktiiviselle omistajalle, joka pystyy tarjoamaan sille riittävästi liikuntaa ja virikkeitä.
Eestinajokoira arviota
Ominaisuudet
Eestinajokoira on virolainen ajokoirarotu, jonka jalostus on aloitettu 1940-luvulla. Se kehitettiin lähinnä metsästämään jäniksiä, mutta sitä voidaan käyttää myös muiden pienten riistaeläinten, kuten ketun, ajossa. Rotu on keskikokoinen, korkeus uroksilla on 45-52 cm ja nartuilla 42-49 cm. Paino vaihtelee yleensä 15–20 kilogramman välillä.
Eestinajokoiralla on lyhyt, tiheä ja säänkestävä karvapeite. Yleisväri on musta, maksanruskea tai keltainen valkoisin merkein. Rotua arvostetaan sen intohimoisen työskentelyhalun, hyvän vainun ja melko määrätietoisen luonteen ansiosta. Sillä on hyvä itsenäisyys metsästäessä, mutta se osaa myös hakea kontaktia ohjaajaan.
Luonteeltaan eestinajokoira on ystävällinen ja sosiaalinen, mutta tarvittaessa hieman varautunut vieraita kohtaan. Se tulee yleensä toimeen lasten ja muiden koirien kanssa, mutta voimakas riistavietti voi rajoittaa yhteiseloa pieneläinten kanssa. Kotona se on rauhallinen, mutta tarvitsee paljon liikuntaa ja virikkeitä pysyäkseen tyytyväisenä. Metsästysvietti vaatii omistajalta kärsivällisyyttä koulutuksessa. Älykäs ja oppivainen eestinajokoira on motivoitavissa erityisesti ruokapalkkioilla sekä tekemisen kautta.
Terveys on yleisesti hyvä, mutta perinnöllisiä sairauksia kuten lonkka- ja kyynärnivelongelmia esiintyy jonkin verran, koska geenipooli on suhteellisen pieni. Elinikä on keskimäärin 12–14 vuotta. Turkinhoito on helppoa; säännöllinen harjaus ja satunnainen pesu riittävät.
Eestinajokoira sopii aktiiviselle omistajalle, joka pystyy tarjoamaan sille sekä fyysistä että henkistä haastetta. Se ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan se tarvitsee mielekästä tekemistä, kuten metsästystä tai muuta koiraharrastusta, jotta se pysyy tyytyväisenä ja tasapainoisena. Rotu on Virossa suosittu metsästyskoira, mutta Suomessa sen suosio on vielä melko vähäistä.
Ulkonäkö
Eestinajokoira on keskikokoinen, vankkarakenteinen ja suhteellisen pitkälinjainen koirarotu, joka on kehitetty erityisesti metsästykseen Virossa. Rotu muistuttaa ulkonäöltään jossain määrin venäläis-suomalaista ajokoiraa, mutta se on hieman pienempi ja kevytrakenteisempi. Koiran ruumiinrakenne on tiivis, ja sen ääriviivat ovat selkeät. Uroskoirat ovat yleensä 45–55 cm korkeita ja nartut 42–49 cm. Paino vaihtelee keskimäärin 15–25 kilogramman välillä.
Väritykseltään eestinajokoira on yleisimmin kolmivärinen: pääväri on valkoinen, jonka lisäksi rungossa esiintyy mustia ja punaisia merkkejä. Myös yksivärisiä ja kaksivärisiä koiria esiintyy, mutta rinta ja raajat ovat useimmiten valkoiset. Turkki on lyhyt, tiheä ja sileä, hyvin suojaava vaihtelevia sääolosuhteita vastaan. Karva asettuu tiiviisti vartalonmyötäiseksi, ja pohjavilla on etenkin talvisin runsasta ja lämmittävää.
Pää on pituudeltaan kohtalainen ja sopusuhtainen rungon kokoon nähden. Kuono-osa on suora ja suhteellisen pitkä, jopa hieman kapeneva. Kirsu on musta ja sieraimet avoimet. Silmät ovat keskikokoiset, tummat ja ilmeeltään rauhalliset sekä tarkkaavaiset. Korvat ovat korkealle kiinnittyneet, riippuvat, pyöristyneet ja liikkuvat selvästi koiran reaktioiden mukaan.
Kaula on keskimitan pituinen, lihaksikas ja hyvin kiinnittynyt sekä päähän että runkoon. Selkä on suora ja vahva, lanneosa on leveä sekä hieman kaareva. Rintakehä on syvä ja hyvin kaartunut, mikä antaa koiralle hyvän keuhkotilan kestävään juoksuun. Raajat ovat suorat ja lihaksikkaat, ja käpälät ovat pyöreät sekä tiiviisti sulkeutuvat. Häntä on yleensä keskipitkä, kannetaan viistosti alaspäin tai korkeintaan selän tasossa, ja se on tuuhea.
Kaiken kaikkiaan eestinajokoira on erittäin huolitellun näköinen ja tasapainoinen metsästyskoira, jonka jokainen piirre on suunniteltu parantamaan sen kykyä työskennellä tehokkaasti sekä pohjoisissa että vaihtelevissa maastoissa.
Historia
Eestinhajukoira, eli eestiläinen ajokoira, on perinteinen virolainen metsästyskoirarotu, jonka kehittäminen alkoi Viron alueella 1900-luvun alkupuolella. Rotu syntyi vastauksena tarpeeseen kehittää paikallisiin olosuhteisiin sopiva, keskikokoinen metsästyskoira, joka soveltuu erityisesti jäniksen ja ketun ajoon.
Viron maaseudulla metsästys oli pitkään tärkeää sekä elannon että ajanvietteen kannalta. Aluksi virolaiset käyttivät monenlaisia tuontikoiria, kuten venäläisiä ja saksalaisia ajokoirarotuja, mutta näiden koirien koko ja käyttäytyminen eivät aina sopineet Viron maaston sekä metsästyslainsäädännön vaatimuksiin. Esimerkiksi 1930-luvulla Virossa hyväksyttiin laki, joka rajoitti metsästyskoirien korkeutta, minkä seurauksena suuremmat tuontirodut eivät enää olleet sallittuja. Tämän myötä paikalliset kasvattajat alkoivat risteyttää pienempiä ajokoiratyyppejä, kuten beagleja, venäläisiä ajokoiria ja saksalaisia brackeja, keskenään tavoitteellisesti.
Toisen maailmansodan jälkeen, 1940–1950-luvuilla, rodun jalostusta säädeltiin entistä tiukemmin, ja vuonna 1954 eestinhajukoira hyväksyttiin virallisesti Neuvostoliiton koirarekisteriin. Siitä lähtien rotua on vaalittu erityisesti Virossa, missä se on suosittu ja arvostettu metsästyskoira etenkin paikallisten metsästäjien keskuudessa. Rotua on käytetty pääasiassa jänisten, kettujen sekä muiden pienten saaliseläinten ajoon. Eestinhajukoira tunnetaan sitkeydestään, hyvästä hajuaististaan ja yhteistyökyvystään metsästäjän kanssa.
Rotu on tärkeä osa Viron kulttuuriperintöä. 2019 Eesti Jahikoerte Tõuühing (Viron metsästyskoirayhdistys) haki ja sai tunnustuksen FCI:ltä (Kansainvälinen kennelliitto), jolloin eestinhajukoira hyväksyttiin kansainvälisesti tunnustetuksi roduksi. Rotu on nykyisin suhteellisen harvinainen maan ulkopuolella, mutta Virossa se nauttii edelleen suurta suosiota. Sen historia kuvastaa myös Viron kansan omaleimaisuutta ja perinteiden vaalimista koirankasvatuksessa.