Kuvaus: Englanninsetteri
Englanninsetteri on elegantti ja ystävällinen lintukoira, joka on tunnettu erityisesti seisontakyvystään metsästystilanteissa. Rotu on kehitetty Iso-Britanniassa 1800-luvulla, ja se on arvostettu sekä metsästyskoirana että miellyttävänä seurakoirana. Englanninsetteri on tunnettu lempeästä luonteestaan, hyvästä sopeutumiskyvystään ja energisyydestään. Rotu rakastaa liikuntaa ja se on erittäin älykäs, mikä tekee siitä myös monipuolisen harrastuskoiran esimerkiksi tottelevaisuuteen tai agilityyn. Englanninsettereissä yhdistyvät ystävällinen ja sosiaalinen luonne, mikä tekee niistä erinomaisia perhekoiria, jotka tulevat toimeen niin lasten kuin muiden eläinten kanssa. Koira tarvitsee kuitenkin päivittäin reilusti liikuntaa ja virikkeitä pysyäkseen onnellisena ja terveenä.
Englanninsetteri arviota
Ominaisuudet
Englanninsetteri on yksi vanhimmista ja arvostetuimmista kanakoiraroduista, jonka juuret ulottuvat 1500-luvun Britteinsaarelle. Rotu tunnetaan ennen kaikkea erinomaisena metsästyskoirana, erityisesti lintukoirana, sillä sen hajuaisti, taipumus riistan havaitsemiseen sekä lempeä ja yhteistyöhaluinen luonne tekevät siitä suositun valinnan niin harrastelijoille kuin ammattilaisillekin. Englanninsetteri on keskikokoinen koira, jonka säkäkorkeus on uroksilla noin 65 cm ja nartuilla hieman pienempi, painon ollessa yleensä 20–30 kilogrammaa.
Ulkonäöltään englanninsetteri on elegantti ja kevytliikkeinen. Sen turkki on keskipitkä, silkkimäinen ja laineikas, ja karvapeite muodostaa kauniit hapsut esimerkiksi korviin, vatsaan, jalkoihin ja häntään. Väritys vaihtelee, mutta yleisimpiä ovat sinertävä white-black (ns. 'blue belton'), oranssi-valkoinen, liver-belton ja tricolor. Koiran ilme on ystävällinen ja älykäs, ja sen rakenne korostaa liikkumisen helppoutta sekä joustavuutta.
Luonteeltaan englanninsetteri on iloinen, lempeä, sopeutuva sekä vilkas. Se rakastaa perhettään ja on yleensä erittäin sosiaalinen, myös toisten koirien ja lasten seurassa. Se ei ole luonteeltaan aggressiivinen eikä vartiointitaipumuksia esiinny, minkä vuoksi se ei sovellu vahtikoiraksi. Kuitenkin se tarvitsee paljon seuraa ja liikuntaa, eikä pidä yksinäisyydestä.
Englanninsetteri kaipaa runsaasti liikuntaa ja virikkeitä, joten se sopii parhaiten aktiiviselle omistajalle, joka pystyy tarjoamaan koiralle mahdollisuuksia juosta ja käyttää hajuaistiaan. Sopivin perhe englanninsetterille on sellainen, jossa ulkoillaan paljon ja jossa koira otetaan mukaan arjen touhuihin. Rotu tunnetaan älykkyydestään sekä oppimishalukkuudestaan, mikä tekee siitä myös monipuolisen harrastuskoiran. Kuitenkin se saattaa olla hieman herkkä eikä siedä kovakouraista koulutusta; lempeä johdonmukaisuus tuottaa parhaat tulokset.
Englanninsetteriin liittyy joitakin perinnöllisiä terveysongelmia, kuten lonkkavian riski ja kuulon alenema, minkä vuoksi vastuullinen kasvattaja teettää terveystarkastuksia jalostusyksilöille. Rodun elinikä on keskimäärin 10–14 vuotta. Koiran turkinhoito vaatii jonkin verran paneutumista, sillä turkki tulee harjata säännöllisesti takkuuntumisen ehkäisemiseksi ja hapsuosat leikata siistin ulkoasun säilyttämiseksi. Englanninsetteri on kuitenkin monipuolinen ja rakastettava harrastus- ja seurakoira, joka palkitsee omistajansa uskollisuudellaan ja energisyydellään.
Ulkonäkö
Englanninsetteri on keskikokoinen, elegantti ja kestävä seisojarotu, joka tunnetaan erityisesti kauniista ulkonäöstään ja tyylikkäästä olemuksestaan. Rodulla on sulavalinjainen ja tasapainoinen rakenne, joka kuvastaa sen kykyä liikkua vaivattomasti ja tehokkaasti vaativassa maastossa.
Yleisilmeeltään englanninsetteri on sopusuhtainen ja jalo, eikä siinä saa olla raskaita tai kömpelöitä piirteitä. Pää on pitkä ja kapea, kuono on suora ja sieraimet suurikokoiset. Silmät ovat tummat tai hieman ruskeat, ilme on lempeä ja älykäs. Korvat ovat matalalle kiinnittyneet, pitkät ja hienokarvaiset, roikkuvat hieman poskien myötäisesti.
Rodun rungon pituus on hieman suurempi kuin säkäkorkeus, mikä antaa vaikutelman matalasta ja virtaviivaisesta koirasta. Selkä on suora ja vahva, lanneosa hieman kaartuva ja takaosa lihaksikas. Häntä on keskipitkä, hieman sapelimainen, runkoon sopusuhtaisesti kiinnittynyt ja koristeltu runsain hapsuin, jotka ovat yksi rodun tunnusmerkeistä.
Karvapeite on silkkistä, hienoa ja keskimitan pituista. Karva on suoraa tai lievästi laineikasta, mutta ei koskaan kiharaa tai karkeaa. Korvissa, rinnassa, vatsassa ja raajoissa sekä hännässä esiintyy pidempää hapsutusta (fringes), mikä korostaa koiran eleganssia liikkeessä. Väritys on usein tyypillinen "belton", mikä tarkoittaa valkoiselle pohjalle tasaisesti ja hienojakoisesti jakautuneita väripilkahduksia (sininen, oranssi, maksa, sitruuna, kolmivärinen).
Englanninsetteri on erityisen arvostettu näyttely- ja metsästyskoira juuri viehättävän ja jalo ulkomuotonsa ansiosta. Koira seisoo ylväänä, pää korkealla ja ilme tarkkaavaisena. Rakenteensa ansiosta se kykenee vaivattomaan liikkumiseen sekä pitkän kestävyysjuoksun ja siihen yhdistetyn hienostuneen seisontatyylin ansiosta. Tämän rodun ulkonäköä pidetään yhtenä kauneimmista lintukoiraroduista. Englanninsetteri hurmaa ulkomuotonsa lisäksi silkinpehmeällä karvalla, virtaviivaisella rakenteella ja vaikuttavilla hapsuilla, mitkä tekevät siitä helposti tunnistettavan ja erottuvan seisojarotujen joukossa.
Historia
Englanninsetteri (engl. English Setter) on yksi vanhimmista ja arvostetuimmista lintukoiraroduista, jonka juuret ulottuvat 1500–1600-luvun Englantiin. Rodun kehitys liittyy läheisesti englantilaiseen metsästyskulttuuriin erityisesti aikana, jolloin metsästys oli paitsi tärkeä elinkeino, myös herrasmiesten suosima ajanviete. Englanninsetteriä käytettiin alusta alkaen lintukoirana, joka etsii, osoittaa ja pysähtyy riistalinnun hajun löydettyään. Tämä taito, eli 'settaus', on rodun nimen taustalla: koira asettuu makaavaan asentoon saaliin lähellä, ilmaisten näin metsästäjälle lintujen sijainnin.
Englanninsetterin kehityksessä mainitaan usein varhaiset spanielityyppiset koirat, joita risteytettiin muiden seisojien kanssa. Jalostuksessa painotettiin erityisesti koiran vainu- ja seisomisominaisuuksia, sekä tyylikästä ja kestävää liikkumistapaa, jotta metsästäjän olisi helpompi löytää riista. 1800-luvun alkupuolella rodun kehitystä alkoivat ohjata tunnetut kasvattajat, kuten Edward Laverack ja Richard Purcell Llewellin. Laverack loi näyttävyyttä ja eleganssia painottavan linjan, kun taas Llewellinin setterit olivat työ- ja käyttöominaisuuksia korostavia.
Englanninsettereitä vietiin pian myös muualle Eurooppaan ja Amerikaan, missä niitä käytettiin sekä metsästykseen että myöhemmin näyttelyissä. Suomessa englanninsetteri yleistyi 1900-luvun alussa, erityisesti lintumetsästyksen suosion kasvaessa. Rotu on ollut erityisen arvostettu tehokkuudestaan metsästyskentällä, miellyttävästä luonteestaan sekä komeasta ulkomuodostaan. Nykypäivänä englanninsetteri tunnetaan edelleen erinomaisena käyttö- ja seurakoirana, minkä lisäksi sitä näkee sekä kenttäkokeissa että koiranäyttelyissä.
Rodun historia osoittaa, miten englanninsetteri on sekä säilyttänyt alkuperäiset työominaisuutensa että kehittynyt monipuoliseksi perhekoiraksi. Pitkä jalostustyö ja huolellinen valinta ovat mahdollistaneet rodun kyvyn sopeutua sekä vaativaan metsästystyöhön että nykypäivän koiraperheisiin.