Kuvaus: Gobius
Gobius on monimuotoinen kalojen suku, jota tavataan erityisesti matalissa rannikkovesissä ympäri maailman. Gobius-suvun kalat kuuluvat kivennuoliaisia edustavaan lahkoon ja tunnetaan Suomessa yleisesti nimellä simput, mutta sukuun kuuluu lajeja, joita kutsutaan myös nimellä mudukkaita. Gobius-lajit ovat usein pienikokoisia, niiden runko on pitkulainen ja väritys vaihtelee lajeittain. Ne elävät kivikkoisilla ja hiekkapohjaisilla alueilla, ja viihtyvät myös suolaisessa ja murtovedessä, kuten Itämeressä. Gobius-kalat eivät ole koiraeläimiä, eivätkä ne sovellu lemmikiksi perinteiseen tapaan, mutta ne ovat tärkeitä ekosysteemin kannalta ja kiinnostavia kalankasvatuksessa sekä akvaarioharrastuksen näkökulmasta.
Ominaisuudet
Gobius-suku kuuluu kivinilkkien (Gobiidae) heimoon ja se kattaa useita erilaisia lajeja, jotka elävät pääosin rannikkoalueiden matalissa vesissä, erityisesti Atlantin, Välimeren ja Itämeren alueilla. Gobius on Suomessa tunnetuin kivinilkka- ja simppuheimojen edustaja, ja niiden esiintyminen on tavallista kivikkoisilla ja hiekkaisilla pohjilla, joissa vesikasvillisuutta on vähän tai kohtalaisesti. Gobius-lajien koko vaihtelee yleisesti 5–20 senttimetrin välillä, mutta jotkin lajit voivat kasvaa suuremmiksikin. Ne ovat sopeutuneet hyvin ympäristöönsä ja pystyvät elämään vaihtelevissa suolapitoisuuksissa – jotkin gobiuslajit viihtyvät myös murtovedessä.
Gobius-kalat ovat väritykseltään usein harmahtavia, ruskeita tai vihertäviä ja niillä voi olla pilkullisia tai juovikkaita kuvioita, jotka auttavat niitä suojautumaan ja piiloutumaan petoeläimiltä. Niillä on suurehko pää, voimakas leuka ja vahvat rintaevät, joiden avulla ne voivat liikkua nopeasti pohjaa pitkin tai ankkuroitua paikalleen. Useimmilla gobius-lajeilla vatsanpuolen evät ovat kasvaneet yhteen imukupiksi, joka mahdollistaa kivillä ja muilla pinnoilla kiinnittymisen. Tämä ominaisuus on erityisen arvokas niiden elinympäristöissä, joihin liittyy voimakkaita virtauksia.
Gobius-lajit ovat ravintonsa suhteen sopeutuvaisia: ne syövät pieniä selkärangattomia, kuten äyriäisiä, matoja ja hyönteisten toukkia. Ne eivät ole erityisen vaativia ravinnon suhteen, ja tästä syystä ne menestyvät monenlaisissa ympäristöissä. Gobius on tärkeä osa ekosysteemiä: ne toimivat ravintona suuremmille petokaloille ja samalla auttavat pitämään pieneliöiden kanta kurissa.
Lisääntyminen tapahtuu yleensä keväällä ja alkukesästä. Koiraat rakentavat pesiä kivien alle ja houkuttelevat naaraita laskemaan mätinsä sinne. Hedelmöityksen jälkeen koiras jää vartioimaan mätimunia ja suojelee niitä mahdollisilta uhkilta. Tämä lisää lajin onnistumisen mahdollisuuksia ja parantaa poikasten selviytymistä.
Gobius on kokonaisuutena hyvin sopeutuva, kestävä ja helposti eri ympäristöihin kotiutuva kalalaji, joka on tärkeä sekä luonnossa että tutkimuskohteena. Sen tarkkailu luonnossa on antoisaa, koska kalojen käyttäytyminen on mielenkiintoista ja niillä on yksilöllisiä tapoja. Kivikkoisten rantojen tarkkailija saattaakin nähdä gobiuksia nopeasti vilahtavan piiloon kivien lomaan tai löytää ne lähes liikkumattomina kiinni pohjassa imukupin avulla.
Ulkonäkö
Gobius-laji kuuluu gobiokaloihin (Gobies) ja on yksi tunnetuimmista pohjakalojen ryhmistä sekä makeassa että suolaisessa vedessä. Gobiokalojen ulkonäkö vaihtelee jonkin verran lajista riippuen, mutta niillä on joitakin selkeitä yhteisiä piirteitä.
Gobius-lajin kalat ovat yleensä pieniä, useimmiten niiden pituus jää 10 senttimetriin tai sen alle. Ruumis on usein pitkänomainen ja melko solakka. Päätä koristavat suhteellisen suuret, eteenpäin suuntautuneet silmät, jotka auttavat kalaa havaitsemaan saalistajia ja ravintoa pohjan lähellä. Gobius-kalojen suu on alaleuasta hieman työntyvä, ja se on suunnattu alaspäin, mikä liittyy niiden pohjaelämään ja tapaan ravinnon etsinnässä.
Gobius-lajin väritys vaihtelee ruskeasta harmaaseen ja vihreään, usein niiden selkäpuoli on tummempi ja vatsapuoli vaaleampi. Useilla lajeilla on selviä täpliä tai juovia kyljissä tai evissä, joiden avulla ne sulautuvat hyvin ympäristöönsä ja pystyvät piiloutumaan saalistajilta. Joillakin Gobius-kaloilla on kyky muuttaa hieman väritystään sopeutuakseen erilaisiin pohjia ja kiviä muistuttaviin maisemiin.
Gobius-lajin evät ovat selvästi muotoiltuja. Ne tunnistetaan erityisesti yhteen kasvaneista vatsaevistä, jotka muodostavat eräänlaisen imukuopan. Tämän ominaisuuden avulla kalat voivat kiinnittyä kiville, kasveille tai muille pinnoille veden pohjassa pysyäkseen paikoillaan virtauksissa. Selkäevät ovat yleensä kaksi erillistä evää, joista ensimmäinen voi sisältää muutaman kovemman, piikkimäisen ruodon ja toinen enemmän pehmeitä ruotoja.
Kalan pinta on useimmiten limainen, mikä auttaa suojaamaan sitä loisia ja bakteereja vastaan. Iho on sileä tai vain hyvin hienoisesti suomutettu, mikä antaa Gobius-lajille liukkaan ulkonäön. Gobius-kalat ovat hyvin sopeutuvaisia sekä ulkomuodoltaan että käytökseltään erilaisiin elinympäristöihin. Niiden ulkoasua pidetään yleensä vaatimattomana, mutta tarkkanäköinen havaitsija voi löytää niistä hienovaraisia ja kiehtovia yksityiskohtia.
Historia
Gobius-suvun edustajat, joita kutsutaan yleisesti nimellä simput tai gobiitit, muodostavat erittäin monimuotoisen ja laajan kalahistorian Euroopan merialueilla sekä myös laajemmin maailmanlaajuisesti. Tämä suku kuuluu Gobionidae-heimoon ja sitä tavataan yleisesti matalissa rannikkovesissä, suolaisissa ja murtovesissä, mutta eräitä lajeja esiintyy myös makeissa vesissä. Gobius-kalojen historia ulottuu kauas muinaisaikaan; fossiililöydösten perusteella suvun jäsenten kaltaisia kaloja on esiintynyt jo varhaisella tertiäärikaudella, yli 30 miljoonaa vuotta sitten.
Gobius-lajeista tunnetaan jopa kymmeniä erilaisia lajeja, joista monet ovat sopeutuneet erittäin spesifeihin ympäristöihin. Niiden levinneisyysalue ulottuu Euroopan Atlantin rannikoilta aina Välimerelle ja Mustallemerelle, ja eräät lajit on löydetty myös Länsi-Afrikan rannikkoalueilta. Suomessa tunnetuimpia gobius-lajeja on mustatokko (Gobius niger), joka on vakiintunut Itämeren sekä sen ympäristöjen murtovesiin. Suku onkin tunnettu kyvystään sopeutua erilaisiin suolapitoisuuksiin ja lämpötilavaihteluihin, mikä on mahdollistanut niiden laajamittaisen levinneisyyden.
Gobius-lajien tutkimusta on tehty jo 1700-luvulta alkaen, jolloin kalalajistoa systemaattisesti kartoittaneet luonnontieteilijät kuvasivat ensimmäiset lajeista. Sittemmin taksonomiaa on tarkennettu ja geneettisillä tutkimuksilla on selvitetty eri lajien sukulaisuussuhteita sekä erilaisten populaatioiden leviämistä. Suvun merkitys ekologisesti on suuri, sillä gobiitit toimivat tärkeänä ravintona monille petokaloille sekä linnuille ja osallistuvat merkittävästi rannikkoympäristöjen ravintoketjujen ylläpitoon.
Viime vuosikymmeninä lajeihin on kuitenkin kohdistunut paineita muun muassa elinympäristöjen pilaantumisen, ilmastonmuutoksen sekä vieraslajistumisen myötä. Kuitenkin, Gobius suvun historia on esimerkki kaloista, jotka kykenevät sopeutumaan ja säilymään muuttuvissa olosuhteissa jo vuosituhansia.