Kuvaus: Härkäsimppu
Härkäsimppu (Myoxocephalus quadricornis) on pohjoisissa vesissä, erityisesti Itämeren alueella sekä Pohjois-Atlantissa ja Jäämeressä tavattava kalalaji. Härkäsimppu kuuluu simppujen heimoon ja tunnistetaan yleensä suuresta päästä, kummallisista ulokkeista pään päällä sekä karkeasta ja piikikkäästä nahastaan. Laji viihtyy matalissa, kivikkoisissa ja sorapohjaisissa merenlahdissa ja -rannoilla, joissa se etsii suojaa ja sapuskaa. Härkäsimppu on melko kookas simppulaji, ja se tunnetaan maastoutuvasta ulkonäöstään sekä vankasta rakenteestaan. Ruokavalio koostuu pääasiassa pohjaeläimistä kuten äyriäisistä ja pienemmistä kaloista. Härkäsimppu ei ole erityisen tunnettu ruokakalana, mutta se on mielenkiintoinen esimerkki Itämeren ja pohjoisten vesien kaloista.
Ominaisuudet
Härkäsimppu (Myoxocephalus quadricornis) on pohjoisilla alueilla esiintyvä kala, joka kuuluu simppujen (Cottidae) heimoon. Se tunnetaan myös nimellä nelisarvisimppu, mikä viittaa sen päätä koristaviin luisiin ulokkeisiin. Härkäsimppu on omintakeinen laji, joka viihtyy erityisesti kylmissä pohjoisissa vesistöissä, kuten Suomen ja Venäjän järvissä sekä Itämeren rannikolla. Sen elinympäristö on usein kivikkoinen pohja, jossa se kykenee naamioitumaan hyvin ympäristöönsä värityksensä ja ruumiinmuotonsa ansiosta.
Mainittavin tuntomerkki härkäsimpulla on sen massiivinen pää ja tanakka, lyhytvartaloinen ruumis. Kala voi kasvaa jopa 35 senttimetriä pitkäksi, mutta yleisemmin tavataan reilun 20 sentin mittaisia yksilöitä. Härkäsimpun nahka on paksu ja limainen, ja siinä on pieniä piikikkäitä suomuja. Ulkomuodoltaan härkäsimppu erottuu muista kaloista erityisesti suuriin kiduksiinsa, leveään suuhunsa ja neljään selvästi näkyvään luukasvaimeen päässään, joista tulee sen nimitys.
Härkäsimppu on pohjaeläin, ja sen ruokavalio koostuu pääasiassa selkärangattomista pohjaeläimistä, kuten äyriäisistä ja hyönteisten toukista. Se on hidasliikkeinen ja viettää suurimman osan ajastaan pohjalla kivien suojassa. Sen liikkuminen on tehokasta lyhyillä pyrähdyksillä saalista tai suojaa hakiessa. Kudun aikaan naaras laskee mätinsä kivien suojaan ja uros vartioi niitä huolellisesti, mikä on tavallista monille simppulajeille.
Laji ei ole kovin arvostettu ruokakalana, mutta sitä voidaan käyttää esimerkiksi eläinten rehuksi. Härkäsimppu on ekologisesti tärkeä, koska se toimii osana järvien ja murtovesien ravintoverkkoa. Vaikka laji ei ole yleisesti uhanalainen, paikallisesti runsas rehevöityminen tai veden laadun huononeminen voivat heikentää sen elinoloja.
Yhteenvetona härkäsimppu on sopeutunut tehokkaasti kylmiin ja vaihteleviin elinympäristöihin ja se tunnetaan ainutlaatuisesta ulkonäöstään sekä pohjapainotteisesta elämäntavastaan.
Ulkonäkö
Härkäsimppu (Myoxocephalus quadricornis) on Suomen rannikkoalueilla ja sisävesissä esiintyvä kala, joka tunnetaan erikoisesta ulkonäöstään sekä jykevästä rakenteestaan. Härkäsimppu saa nimensä jykevästä pään muodosta ja kulmikkaista otsapalteistaan, jotka antavat sille härkämäisen, voimakkaan vaikutelman. Sen vartalo on lyhyt ja tukeva sekä selvästi matala- ja leveähkö, mikä erottaa sen edukseen useimmista muista kotimaisista kalalajeista.
Väriltään härkäsimppu vaihtelee tummanruskeasta harmahtavaan, ja sen ruumiissa voi esiintyä epämääräisiä, tummempia laikkuja ja juovia. Alapuoli on usein vaaleampi, hieman kellertävän tai harmaan sävyinen. Ukrainen nahka on limainen ja karhea, ja siinä on selvästi näkyviä kyhmyisiä, luustopintaisia levyjä ja piikkejä, jotka suojaavat kalaa petoeläimiltä. Härkäsimpun tunnistaa erityisesti päässään olevista neljästä luukyhmy- tai "sarvimaisesta" ulokkeesta, jotka sijaitsevat silmien yläpuolella.
Härkäsimpun suu on suuri ja yläleuka voimakas sekä ulottuva. Silmät ovat suhteellisen suuret ja sijaitsevat korkealla päässä, mahdollistaen hyvän näkyvyyden ympäristöönsä kivikkoisessa elinympäristössään. Sen selkäevät ovat melko korkeat ja niissä on teräviä piikkejä. Rintaevät ovat suuret, viuhkamaiset ja antavat kalalle hyvän tuen pohjalla liikkuessa. Härkäsimpun pyrstö on tylpänpyöreä ja lyhyt verrattuna moniin muihin kalalajeihin.
Täysikasvuinen härkäsimppu voi kasvaa jopa noin 30 senttimetrin pituiseksi, ja painaa useita satoja grammoja. Kuitenkin usein tavataan nuorempia ja pienempiä yksilöitä. Härkäsimpun ulkonäön tekee ainutlaatuiseksi juuri sen jyhkeä ja kivikkoinen habitus, jonka ansiosta se on hyvin sopeutunut elämään kivikkoisilla ja karuilla pohjilla. Tämäkin näkyy erityisen hyvin, kun härkäsimppu pysyttelee paikoillaan loistavan suojavärinsä turvin kivien lomassa, lähes sulautuen ympäristöönsä. Härkäsimppu on kaikkinensa ulkonäöltään omaperäinen ja helposti tunnistettava laji, joka kiehtoo sekä harrastelijoita että tutkijoita epätavallisella rakenteellaan.
Historia
Härkäsimppu (Myoxocephalus quadricornis) on pohjoisen pallonpuoliskon kylmien vesien alkuperäinen kala, jonka historia ylettyy kauas jääkauden jälkeisiin aikoihin. Suomalaisessa vesistöperinteessä härkäsimppu on tunnettu, joskin ihmisille varsin vähälle huomiolle jäänyt laji. Härkäsimppu on levinnyt laajasti Pohjois-Atlantin ja itäisen Jäämeren alueille sekä näihin liittyviin pohjoisiin makean veden järviin. Suomessa sitä tavataan etenkin pohjoisten järvien syvissä, viileissä ja kirkkaissa vesissä sekä satunnaisesti rannikkovesissä.
Lajin historiaan liittyy jääkauden jälkeinen leviämisvaihe, jolloin merenpinnan lasku ja maankohoaminen eristivät osan härkäsimpun kantakannasta jäätikön jälkeisiin makean veden altaisiin, kuten Inarin- ja Oulujärveen. Näissä järvissä eläviä yksilöitä kutsutaan toisinaan järvihärkäsimpuiksi, ja niiden sopeutuminen makeaan veteen on merkittävä osa lajin evolutiivista historiaa. Näiden järvikantojen arvellaan olevan jäänteitä jääkauden jälkeisestä suuremmasta levinneisyysalueesta.
Härkäsimppua on historiallisesti tutkittu vähemmän kuin monia muita suomalaisia kaloja, sillä sen kaupallinen arvo on ollut vähäinen eikä se ole ollut merkittävä ravintokala. Kuitenkin luontoharrastajien ja biologien piirissä laji tunnetaan hyvin, ja sitä pidetään arvokkaana vesistöjen alkuperäisenä lajina ja veden puhtauden indikaattorina. Vähitellen sen merkitystä on opittu arvostamaan myös tietynkaltaisissa ekosysteemeissä tärkeänä osatekijänä.
Härkäsimpun elinympäristöjen muutokset, kuten vesistöjen rehevöityminen, lämpötilan nousu ja vedenlaadun heikentyminen, ovat asettaneet haasteita lajin tulevaisuudelle etenkin eteläisimmillä esiintymisalueilla. Historiallisesti härkäsimppu on kuitenkin osoittanut suurta sopeutumiskykyä sekä meri- että järviympäristöissä. Nykyisin laji on suojeltu joillakin alueilla, ja sen kantaedustajien seuranta on lisännyt tietoa lajin pitkään jatkuneesta historiasta Suomen vesissä.
Härkäsimppu edustaa suomalaisen luonnon ainutlaatuista vesiperintöä, ja sen tarina kertoo jääkauden jälkeisten aikojen muovanneen nykyistä lajistoa tavalla, jota yhä tutkitaan ja arvostetaan.