Kuvaus: Hollanninpaimenkoira
Hollanninpaimenkoira on monipuolinen ja älykäs paimenkoirarotu, joka on kotoisin Alankomaista. Rotu on alun perin kehitetty karjan paimennukseen, ja se tunnetaan työhalukkuudestaan, valppaudestaan ja uskollisuudestaan. Hollanninpaimenkoira on keskikokoinen, urheilullinen ja erittäin oppivainen koira, joka soveltuu hyvin myös erilaisiin koiraharrastuksiin, kuten tottelevaisuuteen, agilityyn ja palveluskoiralajeihin. Rotu kiintyy vahvasti perheeseensä ja tarvitsee paljon seuraa sekä tekemistä. Hollanninpaimenkoira on sopiva aktiiviseen elämäntyyliin, ja se pitää erityisesti liikunnasta ja yhteistoiminnasta omistajansa kanssa. Vaikka rotu on hyvänluonteinen ja lempeä myös lapsia kohtaan, se vaatii johdonmukaista koulutusta ja sosiaalistamista nuoresta pitäen.
Hollanninpaimenkoira arviota
Ominaisuudet
Hollanninpaimenkoira (Hollanninpaimenkoira, hollantilainen paimenkoira) on keskikokoinen, monipuolinen ja älykäs koirarotu, joka on alunperin kehitetty Hollannissa naudan- ja lammaslaumojen paimentamiseen. Tämä rotu tunnetaan äärimmäisestä oppimiskyvystään, kestävyydestään ja reippaudestaan. Hollanninpaimenkoira kuuluu paimentavien koirien FCI-ryhmään ja sitä on olemassa kolme eri karvatyyppiä: lyhytkarvainen, pitkäkarvainen ja karkea- eli karkeakarvainen.
Rodun ulkonäkö on keskikokoinen ja sopusuhtainen: uros painaa keskimäärin 25-32 kg ja narttu hieman vähemmän. Säkäkorkeus on yleensä noin 55-62 cm. Väritys on yleensä juovikas (brindle) harmaan, kullanruskean tai hopean sävyissä. Rakenteeltaan hollanninpaimenkoira on lihaksikas, mutta ei raskas, ja se liikkuu vaivattomasti.
Tämän rodun merkittäviä ominaisuuksia ovat erinomainen työmotivaatio, laaja-alainen oppimishalu sekä voimakas lauma- ja suojeluvietti. Hollanninpaimenkoira on helposti koulutettava, motivoituu yhteistyöstä ja soveltuu erinomaisesti moniin harrastuksiin, kuten tokoon, agilityyn, suojeluun ja palveluskoiralajeihin. Rodulla on myös vahva vahtivietti, minkä ansiosta se toimii tarvittaessa omistajansa ja kotinsa puolustajana.
Hollanninpaimenkoira vaatii riittävästi liikuntaa ja aktivointia pysyäkseen tyytyväisenä ja tasapainoisena. Ellei se saa tarpeeksi virikkeitä, sillä on taipumus kehittää käytösongelmia, kuten turhaa haukkumista tai levottomuutta. Rotu ei ole yleensä liian teritorialinen mutta on luontaisesti hieman varautunut vieraita kohtaan.
Perhekoirana hollanninpaimenkoira on lojaali, pitää omistajastaan, lapsista ja muista eläimistä. Se suhtautuu lempeästi perheenjäseniin, mutta saattaa olla pidättyväinen vieraita kohtaan. Rotu on terve ja pitkäikäinen, yleisiä perinnöllisiä sairauksia esiintyy vähän. Hollanninpaimenkoira sopii parhaiten aktiiviseen kotiin, jossa koira saa sekä fyysistä että älyllistä haastetta päivittäin.
Ulkonäkö
Hollanninpaimenkoira eli hollantilainen paimenkoira on keskikokoinen, sopusuhtainen ja voimakasrakenteinen koirarotu, jonka ulkonäössä korostuu monipuolisuus ja atleettisuus. Rodun olemus huokuu valppautta ja työskentelykynteisyyttä.
Yleisilmeeltään hollanninpaimenkoira on suoraviivainen ja tasapainoinen. Pää on pitkähkö, kiilamainen ja selväpiirteinen, mutta ei karkea tai liioitellun hienopiirteinen. Kallon leveys on maltillinen, silmät ovat tummat ja hieman vinossa, mikä antaa terävän ja älykkään vaikutelman. Korvat ovat keskikokoiset, pystyt tai puolipystyt, ja ne korostavat rodun valppautta.
Rodulla on kolme eri karvamuotoa: lyhytkarvainen, pitkäkarvainen ja karkeakarvainen. Lyhytkarvaisilla on tiivis, suora ja vartalonmyötäinen karva, johon liittyy villava pohjavilla. Pitkäkarvainen on samanlainen, mutta karva on pidempää ja lievästi aaltoilevaa, halkipoimutusten puuttuessa. Karkeakarvainen on jäykempi, lähes villamainen ja tuntuu karhean tiheältä. Näissä kaikissa karvan ylläpidettävyys on tärkeää, mutta erityisesti karkeakarvaisilla huolellinen hoito kuuluu rotutyyppiin.
Värit ovat rodulle ominaisia: pääsääntöisesti brindle eli juovikas, jossa pohjavärinä on harmaa, kulta tai hopea runsailla tummilla juovilla. Tämä ainutlaatuinen väritys antaa rodulle erottuvan ulkonäön. Väritys voi olla kirkkaampi tai himmeämpi, mutta vaaleat läiskät eivät ole toivottuja, paitsi pieni valkoinen merkki rinnassa ja varpaissa.
Hollanninpaimenkoiran runko on hieman pitempi kuin korkea, selkä on suora ja rintakehä hyvin kehittynyt. Raajat ovat tasapainoiset, ja liikkeet ovat vaivattomat, joustavat ja pitkät – rodun tulee pystyä työskentelemään koko päivän paimenkoirana. Häntä on keskipitkä ja rentona kannettuna.
Kaiken kaikkiaan hollanninpaimenkoira on näyttävän ja urheilullisen näköinen rotu, jonka ulkonäkö viestii sen kyvyistä työkoirana ja luotettavana perheenjäsenenä.
Historia
Hollanninpaimenkoira eli hollantilainen paimenkoira (Dutch Shepherd) on vanha paimenkoirarotu, jonka alkuperä juontaa 1800-luvun Hollantiin. Rotu kehitettiin alun perin auttamaan hollantilaisia maanviljelijöitä ja paimenia karjan paimentamisessa sekä maatilojen vartioimisessa. Hollannin maaseudulla laidunmaat olivat usein avoimia ja niillä liikkui runsaasti karjaa sekä lampaita.
Tämä koirarotu valikoitui ja sitä jalostettiin pääasiassa sen työskentelykyvyn, älykkyyden ja monipuolisuuden vuoksi. Toisin kuin monissa muissa maissa, Hollannissa ei ollut mahdollisuutta rakentaa laajoja aitauksia karjan ympärille, joten tehokas paimenkoira oli välttämättömyys. Hollanninpaimenkoira oli hyvin sopeutunut tehtäväänsä, sillä se pystyi työskentelemään itsenäisesti sekä reagoimaan nopeasti karjan liikkeisiin.
Ensimmäiset viralliset maininnat rodusta löytyvät 1800-luvun lopulta, kun rotua alettiin tunnistaa erillisenä rotunaan. Alkujaan ulkonäöllä ei ollut suurta merkitystä, vaan painopiste oli työominaisuuksissa. Kuitenkin 1890-luvulla rotu standardisoitiin ja sille määriteltiin omat rotupiirteensä. Hollanninpaimenkoiran tunnusomainen piirre on tiikerijuovainen (brindle) väritys, joka erottaa sen esimerkiksi belgian- ja saksanpaimenkoirista.
Teollistumisen ja maatalouden rakennemuutosten myötä rodun käyttö karjapaimenena väheni, ja rotu uhkasi pienentyä merkittävästi. Kuitenkin rodun monipuolisuus ja erinomainen koulutettavuus tekivät siitä suositun koiran poliisin ja armeijan tehtävissä sekä myöhemmin myös harrastuskoirana, esimerkiksi tottelevaisuuskokeissa ja agilityssä. Toisen maailmansodan aikana rotukanta kärsi pahasti, mutta rotua onnistuttiin elvyttämään sodan jälkeen huolellisen jalostustyön ansiosta.
Nykyään hollanninpaimenkoira on arvostettu työkoira ja perheenjäsen monissa Euroopan maissa, joskin se on edelleen suhteellisen harvinainen. Rotua arvostetaan sen tasapainoisen luonteen, terveyden ja uskollisuuden vuoksi sekä sen kyvystä sopeutua monenlaisiin tehtäviin ja ympäristöihin.