Kuvaus: Irlanninsusikoira
Irlanninsusikoira on yksi maailman suurimmista koiraroduista, tunnettu lempeästä ja rauhallisesta luonteestaan. Alun perin tämä irlantilainen rotu kehitettiin metsästämään susia ja suurriistaa, mutta tänä päivänä se on ennen kaikkea rakastettu perhekoira ja arvostettu seuraeläin. Irlanninsusikoira on erittäin ystävällinen, kärsivällinen ja sopeutuu hyvin niin lapsiperheisiin kuin muihinkin lemmikkeihin. Vaikka ulkonäöltään vaikuttava ja kookas, se on luonteeltaan lempeä jättiläinen, joka ei reagoi herkästi metelöimällä tai vartioimalla. Rotu kaipaa kuitenkin riittävästi liikuntaa ja tilaa liikkua, jotta pysyy hyvinvoivana. Turkki vaatii vain kohtuullista hoitoa, eikä irlanninsusikoira yleensä hauku paljoa. Hyvä luonne ja helppo käsiteltävyys tekevät siitä myös mahdollisen valinnan ensikertalaiselle koiranomistajalle.
Irlanninsusikoira arviota
Ominaisuudet
Irlanninsusikoira on yksi maailman suurimmista koiraroduista, jonka juuret ulottuvat kelttiläiseen Irlantiin jo yli tuhannen vuoden taakse. Tämä rotu kehitettiin alun perin suurriistan, kuten susien ja hirvien, metsästykseen sekä kodin ja karjan suojelemiseksi. Nykyään irlanninsusikoira tunnetaan lempeästä luonteestaan, ystävällisyydestään ja vaikuttavasta ulkonäöstään.
Irlanninsusikoira on suuresta koostaan huolimatta erittäin rauhallinen ja hyväluonteinen perhekoira. Sen rauhallisuudesta ja lempeydestä puhuttaessa käytetään usein nimitystä ”lempeä jättiläinen”. Se kiintyy voimakkaasti omistajiinsa ja viihtyy erityisesti perheenjäsenten läheisyydessä. Irlanninsusikoira ei yleensä ole aggressiivinen eikä sovi vahtikoiraksi, vaikka sen suurikokoinen olemus vähentääkin tuntemattomien lähestymishaluja.
Tämän rodun turkki on karkea ja tiheä, mikä suojaa sitä viileässä ilmastossa ja ulkona liikuttaessa. Värit vaihtelevat harmaasta, ruskeaan, mustaan, brindleen ja valkoiseen. Hoito on melko helppoa, mutta säännöllinen harjaus ja tarkastus ovat tärkeitä, sillä turkki kerää helposti likaa ja roskia.
Irlanninsusikoira vaatii runsaasti tilaa liikkua suurikokoisuutensa vuoksi. Koti, jossa on iso piha tai pääsy ulos metsään, sopii sille parhaiten. Päivittäinen liikunta (esim. lenkkeily tai vapaa juokseminen turvallisella alueella) on välttämätöntä, jotta se pysyy hyväkuntoisena ja terveenä. Pentuaikana tulee olla erityisen huolellinen liian rankan liikunnan kanssa, jotta nopeasti kasvavat luut varmasti kehittyvät oikein.
Rotu on altis tietyille terveysongelmille, kuten luusyövälle, sydänsairauksille (esim. dilatoiva kardiomyopatia) ja nivelvaivoille. Suuren kokonsa vuoksi irlanninsusikoiran elinikä on verrattain lyhyt, yleensä 6–8 vuotta. Irlanninsusikoira sopii parhaiten ihmisille, jotka arvostavat lempeää, rauhallista ja lapsirakasta seuraa ja joilla on mahdollisuus tarjota tälle koiralle riittävästi tilaa ja säännöllistä liikuntaa. Rotu ei sovellu kerrostaloon tai hyvin pieneen kotiin. Tämän rodun kohdalla on tärkeää huomioida myös koiran suurikokoisuudesta mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, kuten ruoka ja eläinlääkärikulut.
Irlanninsusikoira on erinomainen kumppani rauhalliseen ja luonnonläheiseen elämäntyyliin sekä sopii erityisen hyvin seura- ja harrastuskoiraksi perheeseen, joka pystyy tarjoamaan aikaa, tilaa ja huolenpitoa.
Ulkonäkö
Irlanninsusikoira on vaikuttavan kokoinen ja majesteettisen oloinen rotu, joka tunnetaan erityisesti korkeudestaan ja voimakkaasta rakenteestaan. Tämä irlantilainen koirarotu on maailman suurimpien koirien joukossa, ja sen säkäkorkeus uroksilla voi olla vähintään 79 cm ja nartuillakin vähintään 71 cm, mutta monesti yksilöt voivat olla tätäkin korkeampia. Paino vaihtelee yleensä 40–69 kilogramman välillä. Rotu on rakennettu siten, että se yhdistää voimaa ja eleganssia: runko on pitkä ja suhteellisen kapea, mutta samalla lihaksikas ja voimakas.
Irlanninsusikoiran pää on pitkä ja kapeahko, kallo hieman kaareva ja kuono suora. Silmät ovat tummat ja ilmeikkäät, korvat pienet ja taittuvat taaksepäin, eli ovat niin sanotusti "ruusukorvat". Kaula on hyvin pitkä, vahva ja kevyesti kaareva, antaen koiralle aristokraattisen olemuksen. Selkä on pitkä, mutta erittäin voimakas, ja lantio syvä ja leveä. Rintakehä on syvä ja tilava, mutta ei liian leveä. Hännän tulee olla pitkä ja matalalle kiinnittynyt sekä hieman kaartuva.
Irlanninsusikoiran turkki on karkea ja karhea, etenkin silmien yläpuolella ja leukaparrassa. Värit vaihtelevat: yleisimpiä värejä ovat harmaa, brindle, punainen, musta, valkoinen ja harmaanruskea. Jokaisella värillä on sallittuja sävyvaihteluita. Turkki ei vaadi kovin paljon hoitoa, mutta säännöllinen harjaus pitää sen kunnossa ja poistaa irtoavaa karvaa.
Rotu näyttää voimakkaalta, mutta samalla sillä on lempeä ja ystävällinen ilme. Jalat ovat pitkät, suorat ja vahvat, mahdollistaen hyvän juoksunopeuden ja ketteryys. Yleisilmeeltään irlanninsusikoira huokuu voimaa, jaloutta ja rauhallisuutta. Rotu onkin tunnettu sanonnasta: "lempeä jättiläinen". Vaikka koko on suuri, koiran ulkonäössä on aina löydyttävä tasapainoa ja eleganssia ilman kömpelyyttä tai liiallisen raskasta vaikutelmaa.
Irlanninsusikoira on siis ulkomuodoltaan erittäin erottuva, ja sen uljas, rauhallinen olemus tekee siitä helposti tunnistettavan sekä kunnioitusta herättävän nähtävyyden missä tahansa.
Historia
Irlanninsusikoira, eli Irish Wolfhound, on yksi maailman vanhimmista ja vaikuttavimmista koiraroduista. Rodun historia ulottuu satojen vuosien taakse, aina varhaiseen kelttiläiseen aikaan Irlannissa.
Jo keskiajan kirjoituksissa ja piirroksissa esiintyy jättimäisiä koiria, joita käytettiin sekä suurriistan, kuten susien ja hirvien metsästykseen, että kotien ja maiden suojeluun. Näitä koiria arvostettiin niiden voiman, rohkeuden ja jaloisuuden vuoksi. Irlanninsusikoira mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä Rooman aikaan, kun roomalaiset sotapäälliköt ja keisarit ihailivat irlantilaisia jättiläis-koiria ja niitä vietiin lahjoina muihin maihin.
Rodun suosio kasvoi keskiajalla irlantilaisen aateliston ja kuninkaallisten parissa. Irlanninsusikoirat olivat niin arvokkaita, että niiden vienti Irlannista kiellettiin, ja niitä käytettiin diplomaattisiin lahjoihin muiden maiden hallitsijoille. Rodun tärkein tehtävä oli suojella karjaa susilta, mistä rotu on saanut nimensäkin. Lisäksi niitä käytettiin osallistumaan metsästyksiin, joissa kohteina olivat hirvet, villisiat ja jopa karhut.
1800-luvun alkuun mennessä alkuperäiskanta kuitenkin lähes katosi, kun sudet hävitettiin Irlannista kokonaan ja suurriistan metsästyksen tarve väheni. Rodun pelastamisesta vastasi erityisesti skotlantilainen eversti George Augustus Graham 1800-luvun puolivälissä. Hän keräsi yhteen jäljellä olevia irlanninsusikoiria ja risteytti niitä muiden rotujen, kuten skotlanninhirvikoiran, tanskandogin ja borzoin kanssa saadakseen rodulle takaisin sen alkuperäistä kokoa, voimaa ja ulkonäköä.
Nykyään irlanninsusikoiraa arvostetaan ennen kaikkea lempeän luonteensa, vaikuttavan ulkomuotonsa ja historiallisen perintönsä vuoksi. Se on yhä suosittu perhe- ja seurakoira, mutta ennen kaikkea rodulla on tärkeä asema irlantilaisessa kulttuurissa ja historiassa.