Kuvaus: Kampela
Kampela on litteärakenteinen, pohjaelämää viettävä kala, joka kuuluu kampelakalojen heimoon. Se elää pääasiassa Itämeressä ja Pohjanmeressä sekä Atlantilta Euroopan rannikoilla. Kampelan tunnistaa parhaiten sen litteästä vartalosta ja silmien sijainnista samalla puolella päätä. Kampela on sopeutunut hyvin elämään meren pohjalla, jossa se naamioituu hiekkaan ja odottaa saalista. Kampela on arvostettu ruokakala ja tärkeä osa rannikkokalastusta Suomessa. Sen liha on miedon makuista ja vähärasvaista, mikä tekee siitä suositun raaka-aineen erilaisiin kalaruokiin. Kampeloita tavataan erityisesti matalilta hiekkapohjilta, joissa ne viettävät suurimman osan ajastaan lähes liikkumatta. Vaikka kampela ei ole erityisen yleinen näky suomalaisissa vesissä, se on silti tunnettu ja pidetty kala sekä harraste- että ammattikalastajien keskuudessa.
Ominaisuudet
Kampela (Platichthys flesus) on Suomessa yleinen ja tunnettu merikalalaji, joka kuuluu kääntökampeloiden heimoon. Kampela on litteä, soikeanmuotoinen kala, jonka silmät sijaitsevat yleensä rungon oikealla puolella. Kampelan selkäpuoli on väriltään ruskea, vihertävän- tai harmahtavansävyinen, ja siinä voi olla vaaleita täpliä, mikä auttaa sitä naamioitumaan hiekan tai mudan sekaan meren pohjalla. Vatsapuoli on täysin valkoinen.
Kampela elää enimmäkseen Itämeren, Pohjanmeren sekä Atlannin rannikkoalueiden suolapitoisissa ja murtovesissä. Suomessa kampela tavataan pääasiassa rannikolla, erityisesti Ahvenanmaalla, Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Lajille on ominaista kyky sietää huomattavia vaihteluita veden suolapitoisuudessa, minkä ansiosta kampela selviytyy myös makeampivesisissä olosuhteissa. Se viihtyy parhaiten hiekkapohjilla ja matalikoissa.
Kampela liikkuu enimmäkseen pohjaa pitkin, osin naamioitumiskykynsä ansiosta. Se kaivautuu usein osittain pohjaan ollakseen näkymättömissä petoeläimiltä sekä saalistaakseen ohikulkevia pikkukaloja, nilviäisiä ja äyriäisiä. Kampelan ruokavalio koostuu pääasiassa pohjaeläimistä, kuten matoista, simpukoista, rapuja ja joskus jopa pienemmistä kaloista.
Kampelan pyyntikausi Suomessa alkaa loppukeväästä ja jatkuu syksyyn saakka. Se on suosittu saaliskala sekä ammattikalastajille että vapaa-ajan kalastajille. Kampelan liha on vaaleaa, miedon makuista ja vähärasvaista, minkä vuoksi se on arvostettu ruokakala.
Kampelan lisääntyminen tapahtuu keväällä ja alkukesästä, jolloin naaras laskee useita kymmeniä tuhansia pikkuisia mätimunia, jotka hedelmöittyvät avovedessä. Poikaset elävät alkuvaiheessa planktonina, kunnes kehittyvät pohjaeläviksi. Kokonaisuutena kampela on sopeutuvainen, pitkäikäinen ja merkittävä osa rannikkoympäristön ekosysteemiä.
Kampelan ominaisuuksiin kuuluu sopeutuvuus erilaisiin vesistöihin, tehokas naamioituminen sekä tehokkaat saalistustavat. Näiden ominaisuuksien ansiosta kampela onnistuu selviytymään vaativissakin ympäristöissä ja ylläpitämään vakaata kantaa rannikkoalueilla.
Ulkonäkö
Kampela (Platichthys flesus) on litteä, kyljellään elävä kala, jonka ulkonäkö erottuu selvästi muista suomalaisista kaloista. Kampelan keho on soikea ja matala, ja sen korkeus on noin kolmasosa kehon pituudesta. Kampelan pituus voi vaihdella, mutta täysikasvuiset yksilöt ovat yleisesti 20–35 cm pitkiä ja painavat 200–400 grammaa, vaikkakin satunnaisesti saattaa tavata suurempiakin, jopa puolen kilon painoisia yksilöitä.
Yksi kampelan ulkonäön merkittävimmistä piirteistä on sen silmien sijainti. Kampela kuoriutuu aluksi kuten muut kalat, mutta sen kasvaessa toinen silmä siirtyy aikaan myöten kehon toiselle puolelle. Kampelan kumpikin silmä sijaitsee yleensä oikealla puolella, minkä vuoksi tätä tyyppiä kutsutaan oikeasilmäiseksi litkaksi. On kuitenkin olemassa myös yksilöitä, joiden silmät ovat vasemmalla puolella. Tämä muutos auttaa kampelaa elämään pohjassa, sillä toinen kylki jää kokonaan piiloon hiekkaan.
Kampelan yläpuolen väritys on muuttuva ja sopeutuu pohjan väriin, mutta tyypillisesti se on vihertävän- tai ruskehtavanharmaa sekä täynnä epäsäännöllisiä tummia täpliä ja vaaleampia pilkkuja. Kampelan vatsa eli alapuoli on aina vaalea, lähes valkoinen. Kampelalla on pieni, vino suu sekä kaksi selvästi erottuvaa eväparia: selkäevä kulkee lähes koko selkäpuolen poikki ja peilaa vatsanpuolen pitkää peräevää. Pyrstöevä on tasapaksu ja pyöristynyt.
Kampelan iho tuntuu karkealta, sillä sen iholle on kehittynyt pieniä, kovan tuntuisia suomuja sekä piikkimäisiä, karkeita kyhmyjä, erityisesti sivuviivan alueella. Sivuviiva on selvästi näkyvä ja kaartuu hieman rintaevän yläpuolella. Kampelan suomupeite on kauttaaltaan tiheä ja suojaa hyvin ympäristön vaikutuksilta. Kampela on rakenteeltaan matala ja laakea, mikä edesauttaa sen tehokasta naamioitumista merenpohjaan, missä se voi piileskellä lähes huomaamattomana. Näiden piirteiden ansiosta kampela on hyvin sopeutunut elämään rannoilla ja matalissa vesissä erityisesti Itämeren alueella.
Historia
Kampela (Platichthys flesus) on Suomessakin esiintyvä, litteärakenteinen merikalalaji, joka kuuluu varsin omintakeiseen kampelakalojen lahkoon. Kampelan historia Suomen rannikkovesissä ulottuu viime jääkauden jälkeiseen aikaan, kun Itämeren suolapitoisuus ja olosuhteet alkoivat mahdollistaa kampelan kaltaisille suolaisen veden lajeille sopivan elinympäristön.
Kampela tunnettiin jo varhain muun muassa Itämeren kauppareittien varrella, ja sitä kalastettiin yleisesti jo keskiajalla. Vanhoissa asiakirjoissa mainitaan kampelan (ja muiden kampelakalojen) olleen arvostettu saaliskala, jota pyydystettiin erityisesti keväällä ja alkukesästä, eli kutuaikaan, jolloin se hakeutui matalampiin rantoihin ja jokisuihin kutemaan. Kampela on ollut tärkeä ravintokala erityisesti rannikkoseuduilla, joissa sen lihasta valmistettiin niin arki- kuin juhlatarjoiltavia.
Kampelan levinneisyysalue käsittää suurimman osan Itämeren rannikoista, mutta lajin juuret ulottuvat vielä kauemmas pohjoiselle Atlantille saakka, missä sen kaltaiset litteät pohjakalat ovat kehittyneet miljoonien vuosien sopeutumisprosessin myötä. Itämeressä kampelan esiintyminen on sopeutunut muuttuvaan suolapitoisuuteen ja muihin olosuhteisiin, sillä kampela kykenee elämään sekä murtovedessä että suolaisessa vedessä, mikä on mahdollistanut sen selviytymisen erityisessä Itämeren ympäristössä.
Kampelan elintavoista tiedetään, että laji viettää suuren osan elämästään pohjalla saalistaen selkärangattomia eläimiä, kuten simpukoita ja matoja. Kampelan muodonmuutos toukkavaiheessa, jolloin sen toinen silmä siirtyy toisen puolelle päätä, on ollut erityinen kiinnostuksen kohde kalatutkijoille vuosisatojen ajan.
Vaikka kampelan kannat ovat kärsineet ajoittain liikakalastuksesta ja ympäristökuormituksesta esimerkiksi rehevöitymisen ja happikatojen seurauksena, laji on edelleen yleinen näky Suomenlahdella, Saaristomerellä sekä ahvenanmaan vesillä. Kampelan historia heijastelee paitsi lajin sopeutumiskykyä, myös koko Itämeren luonnon ja kulttuurin muutoksia.