Kuvaus: Keltakampela
Keltakampela (Limanda limanda) on yleinen merikalalaji, jota tavataan Itämeren, Pohjanmeren ja itäisen Atlantin rannikkovesillä. Keltakampela tunnistaa helposti sen soikean ja litteän vartalon sekä vaaleankellertävän, ruskehtavan yläpuolen, jossa saattaa olla pieniä vaaleita täpliä, ja vaaleamman alapuolen. Laji kuuluu kampelakaloihin, ja sillä molemmat silmät sijaitsevat vartalon oikealla puolella. Keltakampela kasvaa yleensä 20–40 senttimetriä pitkäksi ja painaa harvoin yli kilon. Se viihtyy erityisesti matalissa hiekkapohjaisissa vesissä. Keltakampela on arvostettu ruokakala ja tärkeä osa paikallista kalastusta. Laji syö pääasiassa pieniä selkärangattomia eläimiä, kuten matoja ja äyriäisiä. Se on tunnettu erityisesti hienosta ja miedosta maustaan.
Ominaisuudet
Keltakampela (Limanda limanda) on Pohjois-Atlantilta ja erityisesti Itämereltä löydettävä pohjakala, joka kuuluu kampelakalojen (Pleuronectidae) heimoon. Se on yksi Suomenkin vesien yleisimmistä kampelalajeista, ja se viihtyy matalissa, hiekkapohjaisissa rannikkovesissä sekä hieman syvemmillä alueilla jopa 100 metrin syvyydessä. Keltakampelan nimi juontuu sen vatsapuolen tunnusomaisesta keltaisesta väristä, joka erottaa sen esimerkiksi kampelasta tai savukampelasta. Sen ruumiinmuoto on litteä ja soikea, sillä molemmat silmät sijaitsevat samalla oikealla kyljellä – tämä sopeutuma auttaa sitä elämään ja liikkumaan pohjaa pitkin sekä naamioitumaan tehokkaasti saalistajilta ja saalilta.
Keltakampelan ravintoon kuuluu pääasiassa pieniä pohjaeläimiä, kuten äyriäisiä, simpukoita ja monisukasmatoja. Se on rauhallinen ja varsin paikallinen laji, jonka elinikä voi olla jopa 15–20 vuotta. Sukukypsyyden se saavuttaa noin 3–5 vuoden iässä. Lisääntymisaikana keväällä keltakampela siirtyy matalampiin vesialueisiin kutemaan. Naaras laskee mätinsä pohjan läheisyyteen, jossa poikaset kuoriutuvat noin 1–2 kuukauden kuluttua veden lämpötilasta riippuen.
Keltakampela on arvostettu ruokakala erityisesti Pohjois- ja Itä-Euroopan rannikkoseuduilla. Sen liha on valkoista, hienorakeista ja miedon makuista, joten se soveltuu monenlaisiin ruokalajeihin, kuten paistettavaksi, grillattavaksi tai uunissa valmistettavaksi. Myös sen ekologinen merkitys on suuri: se osallistuu ravintoketjun ja pohjaekosysteemien toimintaan sekä toimii ravintona monille suuremmille petokaloille ja merilinnuille. Keltakampelan kantaa seurataan säännöllisesti kalakantojen ja ympäristön tilan arvioimiseksi, ja nykyään sen kanta Itämerellä on kohtalaisen vakaa, vaikka paikalliset ympäristömuutokset voivat vaikuttaa lisääntymiseen ja elinympäristöjen laatuun.
Kokonaisuudessaan keltakampela on monipuolinen ja ekologisesti merkittävä laji sekä tärkeä osa pohjoisten vesien kalaston monimuotoisuutta.
Ulkonäkö
Keltakampela (Platichthys flesus) on litteä ja soikeanmuotoinen kala, joka kuuluu kampeloiden heimoon. Sen erityisin tuntomerkki on ruumiin muoto ja väritys: keltakampelan toinen puoli eli silmäpuoli on tummanruskea tai vihertävänruskea, jossa erottuvat usein keltaiset pilkut tai laikkuja. Näistä kellertävistä kuvioista keltakampela on saanut nimensä. Alemman puolen iho, niin sanottu sokea puoli, on vaalea, yleensä valkeahko tai hieman kellertävä.
Keltakampelan keho on erittäin litteä ja sopii erinomaisesti meren pohjalla elämiseen. Sen ruumis on pyöreähkö ja hieman soikea, mutta kuitenkin leveä ja matala. Silmät sijaitsevat samalla puolella päätä, mikä on tyypillistä kampeloille. Useimmiten molemmat silmät löytyvät oikealta puolelta, mutta joskus silmät voivat olla vasemmalla. Pää on pieni ja suu sijaitsee kehon alapuolella.
Keltakampelan evät ovat pitkät ja jatkuvat lähes koko kallon ja kehon sivun pituudelta. Selkäevä alkaa pään läheltä ja jatkuu aina pyrstön varteen asti. Peräevä on myös pitkä și ulottuu laajalle alueelle vatsapuolella. Pyrstöevä on lyhyehkö ja kaareva. Kyljen pituudelle keltakampelalla on karkea kylkiviiva, joka kaartuu silmien kohdalla poikkeuksellisen jyrkästi.
Aikuinen keltakampela kasvaa tyypillisesti 25–35 cm pituiseksi, mutta jotkut yksilöt voivat kasvaa jopa yli 50 cm mittaisiksi. Kalan paino vaihtelee yleensä 0,3–1 kg välillä, mutta suurimmat yksilöt voivat olla vieläkin raskaampia. Keltakampelan iho peittyy pieniin suomuihin, jotka tekevät siitä hieman karhean tuntuisen.
Keltakampela pystyy muuntelemaan väritystään ympäristön mukaan, mikä auttaa sitä naamioitumaan merenpohjan hiekkaan, lietteeseen tai kivikkoon. Tämä on tärkeä sopeutuma niin saalistusta kuin petoja vastaan suojautumista varten. Keltakampelan ulkonäkö suo sille erinomaisen kyvyn elää erilaisilla pohja-alueilla aina matalista rannikkovesistä syvempiin merialueisiin.
Historia
Keltakampela (Limanda limanda) on yksi Itämeren tunnetuimmista kampelalajeista, jonka historia ulottuu vuosisatojen taakse sekä luonnossa että kalastuksessa. Keltakampelan levinneisyys kattaa koko Itämeren rannikkoalueet ja osittain myös Pohjanmeren. Laji on sopeutunut hyvin mataliin rannikkovesiin ja murtovesiympäristöihin, mikä on mahdollistanut sen runsaan esiintymisen erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomerellä.
Ensimmäiset viittaukset keltakampelan kalastuksesta löytyvät jo keskiaikaisista asiakirjoista, jolloin lajia pyydettiin lähinnä ravinnoksi ja paikallisten yhteisöjen tarpeisiin. Keltakampela on ollut merkittävä osa rannikkokalastajien elinkeinoa, sillä se on helposti pyydettävä ja sietää hyvin muutoksia veden suolaisuudessa. 1800-luvun lopulta lähtien kampelaa on pidetty myös tärkeänä vientituotteena, erityisesti Venäjälle ja muihin Pohjois-Euroopan maihin.
Keltakampelan tunnistaa keltaisista rypyistä ja tummasta yläpinnasta, joka mahdollistaa hyvän suojautumisen merenpohjan hiekkapohjilla. Lajin yksilöt voivat elää jopa yli 10-vuotiaiksi, mutta lisääntyminen on vaatimatonta ja tapahtuu yleensä myöhään keväällä ja alkukesästä matalilla pohjilla. Itämeren ekologisten erityispiirteiden vuoksi keltakampela on sopeutunut vähäiseen suolapitoisuuteen, mikä erottaa sen monista muista kampelalajeista.
1900-luvun aikana keltakampelan kannat ovat vaihdelleet, johtuen muun muassa kalastuksen tehostumisesta, vedenlaadun heikkenemisestä ja ympäristömuutoksista. Viime vuosikymmeninä on havaittu merkkejä populaatioiden laskusta tietyillä alueilla, minkä seurauksena kalastussäätelyä on kiristetty ja suojelutoimia lisätty. Keltakampelan biologinen ja taloudellinen merkitys korostuu edelleen Itämeren alueella, ja se on tärkeä laji niin kaupalliselle kalastukselle kuin virkistyskalastajille. Näin ollen keltakampelan historia nivoutuu kiinteästi sekä ihmisen että Itämeren kulttuuriin ja ekosysteemiin.