Kuvaus: Kuha
Kuha (Sander lucioperca) on suosittu petokala, jota tavataan yleisesti järvissä ja hitaasti virtaavissa joissa Suomessa. Kuha on arvostettu erityisesti herkullisen makunsa ansiosta, ja se onkin yksi suosituimmista saaliskaloista niin vapaa-ajan kalastajien kuin ammattikalastajienkin keskuudessa. Kuha viihtyy sameissa vesissä sekä syvänteissä, ja on aktiivisimmillaan hämärän aikaan. Kuha kasvaa suhteellisen nopeasti ja voi saavuttaa huomattavan koon, parhaimmat yksilöt voivat painaa useita kiloja. Kalastukseen se soveltuu hyvin monilla eri välineillä ja tekniikoilla, kuten heittokalastuksella, jigaamalla sekä verkkokalastuksella. Kuha on tärkeä osa suomalaista järviluontoa ja ruokakulttuuria.
Ominaisuudet
Kuha (Sander lucioperca) on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista järvikaloista, joka tunnistetaan erityisesti sen maukkaasta lihasta ja merkittävästä taloudellisesta sekä virkistyskalastuksellisesta arvosta. Kuha kuuluu ahvenkalojen (Perciformes) lahkoon ja erityisesti petokalojen joukkoon. Tyypillisesti kuhat viihtyvät kirkasvetisissä järvissä ja joissa, mutta niitä tavataan myös murtovesialueilla, kuten Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Ne suosivat syviä, runsasravinteisia ja lämpimiä vesiä, joissa on suojapaikaksi kivikoita ja pohjamutia.
Kuha on ulkonäöltään pitkä ja solakka, ja sen vartalo on hieman sivuilta litistynyt. Tyypillisillä yksilöillä on vaaleanharmaa selkä, hopeanhohtoinen kylki ja kellertävä vatsapuoli – tunnusmerkkinä tummat, pystysuuntaiset raidat kyljissä. Kuhan suu on suuri ja siinä on terävät hampaat, mikä kertoo sen petokala-luonteesta. Kuha kasvaa suotuisissa oloissa nopeasti: parhaimmillaan yksivuotisilla kuhilla voi olla jo 15-20 cm pituutta, ja täysikasvuisena kuhan pituus vaihtelee 40–70 cm, joskus jopa yli 100 cm. Paino voi nousta reilusti yli 10 kilon, mutta tavalliset pyydetyt yksilöt painavat 1–3 kiloa.
Kuha on aktiivinen saalistaja, joka käyttää ravintonaan erityisesti särkikaloja, mutta nuoret yksilöt syövät myös planktonia ja hyönteisiä. Lisääntyminen tapahtuu alkukesällä veden lämpötilan ollessa noin 12–14 °C, jolloin koiraat rakentavat mätipesän pohjaan ja vartioivat mätiä kiivaasti. Kuhakannat vaihtelevat alueittain ja ovat altistuneet sekä liikakalastukselle että ympäristömuutoksille. Suomessa kuhakantoja on tuettu myös istutuksilla.
Kuhan merkitys on suuri sekä kaupallisessa kalastuksessa että vapaa-ajankalastuksessa – sen liha on kiinteää, vähärasvaista ja hienorakenteista, ja se sopii useisiin eri ruokalajeihin. Kuhan pyynti kuuluu monen kalastajan suosikkiharrastuksiin, ja laji tunnetaan myös haasteellisuudestaan vetouistelussa ja heittokalastuksessa. Kaiken kaikkiaan kuha on monipuolinen, arvostettu ja sopeutuvainen laji, joka on tärkeä osa suomalaista vesistöluontoa ja kalastuskulttuuria.
Ulkonäkö
Kuha (Sander lucioperca) on Suomessa laajasti tunnettu ja yleinen petokala, joka kuuluu ahvenkalojen (Percidae) heimoon. Kuhalla on solakka, pitkänomainen ja virtaviivainen ruumis, joka on sopeutunut elämään sekä järvissä että joessa. Aikuisen kuhan pituus vaihtelee yleensä 40-70 cm välillä, mutta suurimmat yksilöt voivat ylittää jopa 1 metrin pituuden. Sen paino on tavallisesti 1–4 kg, mutta suurimmat yksilöt voivat painaa yli 10 kiloa.
Kuhan väritys on helposti tunnistettavissa: selkäpuoli on yleensä vihertävän, harmaan tai ruskean sävyinen, kun taas kyljet ovat vaaleammat ja hopeanhohtoiset. Kyljissä erottuu usein tummia, pystysuuntaisia poikkiraitoja tai laikkuja, jotka voivat erottua selvästi erityisesti nuoremmilla kaloilla. Vatsa on selvästi muita kehon osia vaaleampi, usein lähes valkoinen.
Kuhalla on pitkä, terävä kuono ja iso suu, jossa on vahvat hampaat. Sen silmät ovat suuret, mikä on mukautuma hämärässä saalistamiseen, sillä kuha liikkuu ja metsästää pääasiassa aamun hämärissä, iltahämyssä sekä öisin. Silmästä löytyy myös ominainen hopeinen heijaste, joka parantaa näkökykyä pimeässä vedessä.
Selkäevät ovat selkeästi erottuvat ja kuharille tyypillisen kaksiosaiset: etummaisessa selkäevässä on teräviä ja vahvoja piikkejä, kun taas takimmaisessa selkäevässä on pehmeämpi säteisyys. Myös perä- ja rintaevät ovat pitkät ja vahvat, tukien kuhan nopeaa sekä ketterää liikettä saalistuksen aikana.
Kaiken kaikkiaan kuhan ulkomuoto on hyvin sopeutunut saalistavaan elämäntapaan: sen vartalo, evät, suu ja erityisesti silmät tekevät siitä tehokkaan petokalan Suomen vesissä.
Historia
Kuha (Sander lucioperca) on suomalainen alkuperäislaji, joka kuuluu ahvenkalojen lahkoon ja erityisesti kuhakaloihin. Kuhan historia Suomessa ulottuu jääkauden päättymisen jälkeiseen aikaan, jolloin vesistöt alkoivat muovautua nykyiselleen ja lämpötilat nousivat sopiviksi kuhakannan kehittymiselle. Kuhaa on pidetty tärkeänä saaliskalana jo vuosisatojen ajan, niin ammattikalastajien kuin kotikalastajien keskuudessa.
Arkeologisten löytöjen perusteella tiedetään, että kuhaa on hyödynnetty ravintona jo kivikaudella, ja sitä on pyydetty erilaisilla pyydyksillä, kuten verkoilla ja koukuilla. Keskiajalla kuhan pyynti yleistyi entisestään, ja erityisesti sisävesialueiden lähellä asuvat ihmiset arvostivat sen lihaa korkealle. Kuha mainitaan useissa vanhoissa asiakirjoissa sekä verotuskohteena että kaupankäynnissä.
1800-luvun loppupuolella alkoi Suomessa laajempi kalastusjärjestelmien kehittäminen, ja samalla kuhaa alettiin viljellä myös istutuksia varten. Tämä vaikutti kuhan levinneisyyteen, ja lukuisiin vesistöihin istutettiin kuhan poikasia kalakannan vahvistamiseksi. Istutukset ovatkin olleet merkittävässä roolissa esimerkiksi Pohjois-Suomen vesistöjen kuhakantojen muodostumisessa.
Kuha on kasvanut arvostetuksi ruokakalaksi sekä urheilukalastajien että ravintoloiden piireissä. Lajin levinneisyyttä ovat kuitenkin rajoittaneet muun muassa vesien rehevöityminen ja rakentaminen. Viime vuosikymmeninä on kiinnitetty huomiota kuhan kestävään kalastukseen, pyyntikokojen määrittelyyn ja kalakantojen seurannan tehostamiseen.
Kuha on olennainen osa suomalaista kalataloushistoriaa, ja sen rooli on monipuolistunut ajan myötä. Nykyään kuha tunnetaan sekä maukkaiden ruokien raaka-aineena että arvokkaana kohteena vapaa-ajan kalastajille. Laji on edelleen tärkeä osa suomalaista vesistöluontoa ja kulttuuriperintöä.