Kuvaus: Kultakala
Kultakala (Carassius auratus) on suosittu koristekala, jota pidetään yleisesti akvaarioissa ja puutarhalammikoissa. Alun perin Kiinasta kotoisin oleva kultakala on tunnettu kirkkaan oranssista, punaisesta tai valkoisesta värityksestään ja lempeästä luonteestaan. Kultakalan erilaiset muodot ja värit tekevät siitä mielenkiintoisen ja helposti tunnistettavan lemmikin. Kultakalat voivat elää useita vuosia hyvissä oloissa, ja niiden hoito on suhteellisen helppoa, kunhan vesiarvoista ja riittävästä tilasta huolehditaan. Kultakala viihtyy lajitovereidensa seurassa, ja se tuottaa iloa niin aloittelijoille kuin kokeneillekin harrastajille.
Ominaisuudet
Kultakala (Carassius auratus) on yksi maailman tunnetuimmista akvaariokaloista, ja sitä on pidetty lemmikkinä jo yli tuhat vuotta. Kultakalan alkuperä juontaa juurensa Kiinaan, jossa sen jalostus alkoi Song-dynastian aikana. Nykyään kultakaloja on olemassa useita eri muotoja ja värejä, ja ne voivat erota huomattavastikin alkuperäisestä villistä muodostaan.
Kultakala tunnetaan erityisesti rauhallisesta ja ystävällisestä luonteestaan sekä sopeutuvaisuudestaan erilaisiin vesiolosuhteisiin. Ne ovat kylmävesikaloja, joten ne viihtyvät parhaiten noin 18–24 asteen lämpötilassa. Akvaariossa kultakalat vaativat runsaasti tilaa, sillä ne kasvavat jopa yli 20 senttimetrin mittaisiksi ja voivat elää kymmeniä vuosia. Akvaarion tulisi olla vähintään 100 litraa ensimmäiselle kultakalalle ja noin 50 litraa jokaista seuraavaa yksilöä kohden. Lisäksi kultakalan akvaariossa on tärkeää huomioida tehokas suodatus, sillä kultakalat tuottavat paljon jätettä syöntitapojensa vuoksi.
Kultakalat ovat kaikki- syöjiä, mutta niiden ruokavalion tulisi koostua laadukkaasta kalapellettiruoasta, kasviksista ja silloin tällöin elävästä tai pakasteesta saadusta proteiinista. Kultakaloja ei kannata ruokkia liikaa, sillä liikaruokinta voi johtaa ruuansulatusongelmiin ja veden laadun heikkenemiseen. Lisäksi, koska kultakalalla ei ole mahalaukkua, ruoka kannattaa tarjota pieninä annoksina useamman kerran päivässä.
Kultakala on sopiva valinta sekä aloittelevalle että kokeneelle akvaarioharrastajalle, kunhan sille tarjotaan tarpeeksi tilaa ja oikeanlainen ympäristö. Ne viihtyvät parhaiten lajitovereidensa seurassa, mutta myös muiden rauhallisten lajien kanssa. Kultakalat tunnetaan kyvystään tunnistaa hoitajansa ja ne oppivat nopeasti asioita, kuten ruokintarutiinit. Yleisesti ottaen kultakala on terve, pitkäikäinen ja näyttävä lemmikki, joka tuo iloa ja rauhaa akvaariomaailmaan.
Ulkonäkö
Kultakala on yksi akvaarioharrastuksen suosituimmista ja tunnetuimmista makean veden kaloista. Kultakalan ulkonäkö vaihtelee huomattavasti sen eri jalostettujen muotojen mukaan, mutta perinteisen, luonnonvaraisen kultakalan runko on virtaviivainen ja solakka. Kultakalalla on lyhyehkö, hieman soikea vartalo, jonka väritys vaihtelee kirkkaan kullankeltaisesta oranssiin ja punaiseen. Nykyään tarjolla on myös erilaisia värimuotoja, kuten valkoisia, mustia tai erilaisia täplikkäitä ja kirjavia yksilöitä.
Kultakala erottuu erityisesti suurista, pyöreistä silmistään sekä pienestä, pyöreästä suusta. Useilla jalostetuilla muodoilla, kuten teleskooppisilmillä, silmät voivat olla erityisen suuria ja korostuneita. Vartalon muoto vaihtelee ryhmityksittäin: löytyy pallomaisen pyöreitä yksilöitä, kuten lyhtykultakaloja, sekä pitkä- ja hoikkarunkoisia formaatteja kuten komeettoja. Useimmilla kultakaloilla selkäevä on suuri ja pystyssä, mutta joidenkin muotojen, kuten lehtieväkultakalojen, evät ovat hyvin pitkiä ja virtaavia. Pyrstö voi olla yksinkertainen tai haaroittunut, ja joidenkin muotojen kuten verikalloilla pyrstö on erityisen pitkä ja hajanainen.
Kultakalan suomut ovat kirkkaat ja kovat, antaen kalalle kiiltävän ja elinvoimaisen vaikutelman. Kala on yleensä 10–20 cm pitkä, mutta hyvissä olosuhteissa se voi kasvaa jopa yli 30 senttimetrin pituiseksi. Kultakalojen eliniänodote on huomattavan pitkä, jopa yli 20 vuotta, mikä näkyy usein yksilöiden rakenteessa vahvuutena ja vankkuutena.
Kultakalalla ei ole vatsaviivaa kuten monilla muilla kaloilla, ja sen vatsa on tasainen ja pyöristetty. Eri muotojen ulkonäköön liittyy myös poikkeuksia: esimerkiksi kilpikonnakultakaloilla on muotoiltu selkäkuori, ja jalostetuissa muodoissa voi olla erilaisia evien, suomujen ja kehon rakenteen erityispiirteitä. Kokonaisuutena kultakala on helposti tunnistettavissa värityksensä ja tyyppillisen vartalorakenteensa ansiosta, mikä tekee siitä ikonisen akvaariokalan.
Historia
Kultakala (Carassius auratus) on yksi maailman tunnetuimmista ja vanhimmista akvaariokaloista, ja sen historia ulottuu pitkälle muinaiseen Kiinaan. Kultakaloja alettiin kasvattaa koristeellisiksi altaisiin jo noin 1000 vuotta sitten, Song-dynastian aikaan (960–1279). Kiinalaiset jalostivat alun perin tavallisia hopeakarppikaloja (Carassius auratus gibelio), joissa esiintyi satunnaisesti kultaisia tai kellertäviä värimuunnoksia. Nämä poikkeukselliset yksilöt valittiin jalostukseen, ja ajan myötä kultakalasta kehittyi nykyään tunnettuja värimuotoja ja muotoja.
Kultakalan kasvatus levisi vähitellen Pohjois-Kiinasta muihin osiin maata, ja niitä alettiin pitää koristealtaissa niin varakkaiden kuin keisarillistenkin puutarhoissa. 1500-luvulla kultakalat rantautuivat myös Japaniin, jossa niistä kehitettiin omia muotoja ja ne saivat oman erityisasemansa.
Kultakalojen kansainvälinen leviäminen alkoi 1600-luvulla, kun ne tuotiin Eurooppaan lahjoina, erityisesti Hollantiin ja merenkulkijavaltioihin. Näistä maista kultakala levisi nopeasti muihin Euroopan maihin aristokraattisten pihojen ja linnojen vetonaulaksi sekä myöhemmin myös tavallisten kansalaisten koteihin. 1800-luvulla teknologian kehittymisen myötä kultakalojen kasvatus ja kuljetus helpottui, mikä johti niiden massatuotantoon.
Nykyaikaiset kultakalat ovat jalostettu mittaamattoman monipuoliseen valikoimaan erilaisia värejä, evämalleja, ruumiinmuotoja ja kokoluokkia. Suosittuja muunnoksia ovat muun muassa komeetta, teleskooppisilmäinen, leijonankasvoinen (lionhead) ja helmipuru (pearlscale). Kultakalojen historia heijastaa ihmisen kykyä ja halua muokata luonnonvaraisia lajeja koristeellisiin ja käytännöllisiin tarkoituksiin. Samalla niiden matka aasialaisten keisarillisten lammista maailmanlaajuisesti rakastetuiksi lemmikeiksi kuvaa niiden esteettistä ja kulttuurista merkitystä kautta vuosisatojen.