Kuvaus: Kummeliturska
Kummeliturska (Merluccius merluccius) on tärkeä kaupallinen kala, jota esiintyy erityisesti Atlantin itäosassa ja Välimerellä. Kummeliturskaa kalastetaan runsaasti sen vaalean ja hienorakeisen lihan vuoksi, joka on arvostettu erityisesti eteläisessä Euroopassa. Tyypillisesti tämä petokala elää syvillä vesillä ja nousee öisin matalampiin kerroksiin saalistamaan pienempiä kaloja sekä äyriäisiä. Ulkonäöltään kummeliturska on hoikka ja sen selkä on harmahtavan sininen, kyljet ja vatsa hopeanharmaat. Kummeliturskan pituus voi vaihdella paljon, mutta suurimmat yksilöt voivat kasvaa jopa yli metrin mittaisiksi. Se on tärkeä osa meriympäristön ravintoketjua ja sillä on suuri merkitys kalataloudelle.
Ominaisuudet
Kummeliturska (Merlangius merlangus) on Itä-Atlantin rannikolla ja Pohjanmerellä sekä Itämeressä tavattava turskakalaa muistuttava kalalaji. Sen koko vaihtelee, yleensä aikuiset yksilöt ovat 30–40 cm pitkiä, mutta voivat kasvaa jopa 70 cm mittaisiksi. Kummeliturskan tunnistaa helposti sen sirosta vartalosta, suuresta suusta sekä leukaonkaloon rajoittuvasta pienestä viiksisäikeestä. Kalan väri vaihtelee hopeanhohtoisesta harmahtavaan, usein kyljissä esiintyy kellertävää hohdetta.
Kummeliturska elää yleensä syvissä rannikkovedessä, mieluiten 30–100 metriä syvissä vesissä. Se suosii pohjahiekkaa tai mutapohjia, missä se etsii ravintoa, kuten pieniä kaloja, äyriäisiä ja monia pohjaeläimiä. Kummeliturska on aktiivinen saalistaja, mutta nuoret yksilöt saattavat kerääntyä parviin turvallisuuden vuoksi. Lajin pääasiallinen kutuaika on keväällä, ja naaraskummeliturska voi kerralla laskea satojatuhansia mätimunia veteen.
Kummeliturskan liha on valkoista, melko vähärasvaista ja koostumukseltaan hienoa sekä miedon makuista. Sen vuoksi se on arvostettu ruokakala erityisesti Britteinsaarilla, missä kummeliturskaa käytetään perinteisessä fish and chips -annoksessa. Suomessa kummeliturskaa pyydetään jonkin verran, useimmiten sivusaaliina muun turskakalastuksen yhteydessä. Viime vuosina kummeliturskan kannat ovat paikoin taantuneet liikakalastuksen vuoksi, ja sen kestävään kalastukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota.
Kummeliturska on suhteellisen sopeutuvainen ympäristön muutoksille, kunhan vedet pysyvät puhtaina ja happipitoisina. Laji ei viihdy rehevöityneissä eikä voimakkaasti saastuneissa vesissä. Kala ei ole kovin aggressiivinen vaan kuuluu rauhallisiin lajeihin, ja se sopii myös sekapopulaatioihin muiden turskakalojen kanssa. Kokonsa, makunsa ja saatavuutensa ansiosta kummeliturska on suosittu erityisesti kulinaristisissa piireissä. Ympäristönmuutokset ja meren lämpeneminen saattavat kuitenkin jatkossa vaikuttaa lajin levinneisyyteen ja runsauteen Itämeren alueella.
Kummeliturska on saanut Suomessa vain vähän huomiota verrattuna esimerkiksi turskaan tai kampelaan, mutta maailmalla sen merkitys kaupallisessa kalastuksessa on suuri. Ympäristönsuojelun ja vastuullisen kalastuksen keinoin voidaan varmistaa, että kummeliturskaa riittää seuraavillekin sukupolville niin ravinnoksi kuin luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Ulkonäkö
Kummeliturska on kalalaji, joka tunnetaan parhaiten sen pitkänomaisesta, matelijamaisesta ruumiinmuodosta ja tunnusomaisista väreistä. Kummeliturskan vartalo on solakka ja suhteellisen litteä, ja sen pituus vaihtelee aikuisena yleensä 30–70 senttimetrin välillä, mutta jotkut yksilöt voivat kasvaa jopa yli metrin mittaisiksi. Kummeliturskan iho on pehmeä, ja sitä peittää ohut limakerros, mikä tekee kalasta liukkaan tuntuisen.
Kummeliturskan väri vaihtelee yleensä harmaan, hopeanhohtoisen ja ruskean välillä. Selkäpuoli on tyypillisesti tummempi, kun taas vatsa on vaalea tai jopa valkoinen. Kyljissä voi esiintyä heikosti erottuvia, vaaleampia juovia tai täpliä. Silmät ovat suuret, sopeutuneena hämärässä tai syvänteissä elämiseen, ja niissä saattaa tuntua lievää sinertävää tai vihertävää kiiltoa.
Kummeliturskalla on kolme selkäevää ja kaksi peräevää, jotka ovat sen tärkeimpiä tuntomerkkejä. Evat ovat suhteellisen lyhyitä ja pehmeitä, eivätkä ne ulotu selvästi ruumiin viivoista ulospäin. Myös suuri ja hieman alas kiinnittynyt suu erottuu selvästi, ja kummeliturskalla on alaleuan alla pieni parralta näyttävä töyhtö, ns. viiksekkä. Sen hampaat ovat terävät ja melko pienet, sopien saalistavan ruokavalion tarpeisiin.
Kummeliturskan pyrstö on lyhyt, pyöristynyt ja suhteellisen vahva. Sen kiiltävyys ja väritys tekevät siitä vaikeasti havaittavan merenpohjalla, minkä lisäksi vaalea vatsa suojaa sitä ylhäältä tulevilta saalistajilta. Nuoret yksilöt voivat olla selvästi värikkäämpiä kuin aikuiset, ja niiden kylkijuovat voivat erottua selkeämmin. Kummeliturskalla ei oletetaan olevan suurempia värien vaihteluita alueittain, mutta yksilöitä voi esiintyä vaihtelevissa sävyissä elinympäristön mukaan. Kaiken kaikkiaan kummeliturska on ulkonäöltään vaatimaton mutta sopeutunut hyvin ympäristöönsä.
Historia
Kummeliturska (Merlangius merlangus) on Itä-Atlantin ja Pohjois-Euroopan vesistöissä tavattava kalalaji, jonka historia on tiiviisti sidoksissa alueen merialueiden kalastukseen ja ruokakulttuuriin. Kummeliturskan historia vesissämme ulottuu vuosisatojen taakse, jolloin se oli tärkeä ravintokala rannikkoyhteisöille sekä Pohjanmeren että Itämeren alueilla.
Keskiajalla kummeliturskaa pyydettiin runsaasti Pohjanmeren ja Atlantin rannikkoalueilla, erityisesti Britteinsaarilla ja Skandinavian maissa. Se olikin monille kalastajille tärkeä tulonlähde, sillä kummeliturskaa voitiin pyytää ympäri vuoden. Historialliset lähteet kertovat, että jo 1200–1300-luvuilla kummeliturskaa savustettiin ja suolattiin säilyvyyden parantamiseksi, jotta sitä voitiin kuljettaa pitkiäkin matkoja sisämaahan.
Kummeliturska sekoitettiin aikoinaan usein läheisiin turskalajeihin, ja se esiintyykin monien eurooppalaisten kalastajakylien vanhoissa dokumenteissa eri nimillä. Vasta nykytieteen kehittyessä kummeliturska erotettiin selkeästi omaksi lajikseen turskien heimossa. Lajin levinneisyys laajeni teollisen kalastuksen myötä, ja 1800–1900-luvuilla sille kehitettiin omia pyydyksiä ja kalastusmenetelmiä.
Suomessa kummeliturska ei ole aivan yhtä yleinen kuin monissa Länsi-Euroopan maissa, mutta sitä tavataan erityisesti Selkämeren ja Ahvenanmeren alueilla. Kummeliturskan merkitys on ollut suomalaisessa perinne-elinkeinoelämässä pienempi kuin esimerkiksi silakan tai ahvenen, mutta lajin mukana olo Itämeren ekosysteemissä on arvokas osa meren monimuotoisuutta.
Viime vuosikymmeninä kummeliturskan kalastus on vähentynyt johtuen kalakantojen vaihteluista ja kasvaneesta suojelutietoisuudesta. Kummeliturska on kuitenkin edelleen arvostettu ruokakala erityisesti Brittein saarilla, Ranskassa ja Alankomaissa, jossa se on perinteisten kalaruokien, kuten fish and chipsin, raaka-aine. Lisäksi tutkijat seuraavat kummeliturskan kantoja tarkasti, sillä laji on hyvä indikaattori merialueiden ekologisesta tilasta.