Kuvaus: Laitakampela
Laitakampela (Platichthys flesus) on Itämeressä ja muissa Euroopan rannikkovesissä yleinen pohjakala. Tämä matalissa vesissä viihtyvä kampelalaji tunnetaan litteästä ja toispuoleisesta kehostaan, joka mukautuu hyvin merenpohjan elämään. Laitakampelan väritys auttaa sitä sulautumaan hiekkaiseen pohjaan, ja sen silmät sijaitsevat yleensä kehon oikealla puolella. Laitakampela on suosittu saaliskala niin ammatti- kuin kotikalastajillekin. Se syö pääasiassa pohjaeläimiä, kuten matoja, nilviäisiä ja äyriäisiä. Laitakampelaa tavataan Suomessa yleisesti keväisin ja syksyisin, jolloin se hakeutuu matalammille vesialueille kutemaan ja syömään. Se on tärkeä osa Itämeren ekosysteemiä ja arvostettu ruokakala ravintoloissa sekä kotikeittiöissä.
Ominaisuudet
Laitakampela (Platichthys flesus), joka tunnetaan myös nimellä flundra, on pohjoisen Itämeren ja siihen yhteydessä olevien murtovesien yleisimpiä kampelalajeja. Se on pohjakala, joka viihtyy erityisesti hiekkapohjaisilla, savi- tai liejupohjilla jokisuiden ja rannikkoalueiden matalissa vesissä. Laitakampelan tunnistaa keskikokoisesta rungostaan, jonka molemmat silmät sijaitsevat yleensä samallapuolella, usein oikealla. Sen väritys on yläpuolelta ruskeanvihreä, joskus laikukas, mikä auttaa sitä suojautumaan saalistajilta ja naamioitumaan pohjan joukkoon. Alapuolelta laitakampela on vaalea.
Laitakampelan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sen sopeutuminen murtoveteen ja kyky sietää vaihtelevia suolapitoisuuksia. Sitä tavataan etenkin Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämerellä, mutta se on levinnyt myös syvemmille vesille ja satunnaisesti makeisiin jokiin asti. Laitakampela kasvaa yleensä 20–30 cm mittaiseksi, mutta suurimmat yksilöt voivat ylittää 50 cm ja painaa parhaimmillaan yli kaksi kiloa. Kalan pyyntikoko on kuitenkin keskimäärin pienempi.
Laitakampela on arvostettu ruokakala. Sen maku on mieto, liha vähärasvaista ja helposti ruodotonta. Suomessa se on suosittu pannukalana tai savustettuna, ja sitä pidetään myös ekologisesti kestävänä vaihtoehtona monille muille kaupallisille kaloille. Laji lisääntyy varhain keväällä ja kutu ajoittuu yleensä jäidenlähdön aikoihin. Naaras laskee mätinsä matalille hiekkapohjille, missä ne kehittyvät nopeasti. Laitakampela on suhteellisen hidas kasvamaan, eikä se ole yhtä tuottoisa kalakanta kuin esimerkiksi ahven, mutta sen rooli meriekosysteemissä on silti merkittävä. Laitakampelan ravinnon muodostavat pääosin pohjaeläimet, kuten monisukasmadot, äyriäiset ja simpukat.
Vaikka laitakampelan kannat ovat Suomessa paikoin vähentyneet mm. rehevöitymisen ja elinympäristöjen muutosten vuoksi, laji ei ole uhanalainen. Kestävä kalastus ja rehevöitymisen torjunta ovat tärkeitä sen tulevaisuuden turvaamiseksi. Laitakampelan kalastus on sallittua ympäri vuoden, mutta parhaat pyynnit saadaan yleensä keväällä. Ympäristöystävällisellä kalastuksella voidaan ylläpitää terveitä laitakampelakantoja Suomen rannikkovesissä.
Ulkonäkö
Laitakampela (Platichthys flesus), jota kutsutaan suomeksi yleisesti myös nimellä kampela, on ympäristössään helposti tunnistettava laji, jonka ulkonäkö on monella tapaa sopeutunut merenpohjan elämään. Laitakampelan keho on hyvin litteä, lähes soikea ja laaja, mikä auttaa sitä piiloutumaan tehokkaasti hiekka- ja mutapohjaan. Sen iho on peitetty pienillä, karkeilla suomuilla, jotka antavat sille hieman karhean tuntuman.
Laitakampelan erityisin tunnusmerkki on sen silmien sijainti – aikuisilla yksilöillä molemmat silmät sijaitsevat kehon samalla puolella, yleensä oikealla. Kampelan vasen puoli jää tällöin ns. alapinnaksi, kun se makaa merenpohjaa vasten. Selkäpuolen väri vaihtelee ruskeasta vihertävään, usein se on kirjavan laikukas mikä tarjoaa erinomaista suojaväriä. Vatsapuoli puolestaan on vaalea, usein liki valkea.
Laitakampelan koko vaihtelee: yleensä se kasvaa noin 20–35 senttimetriä pitkäksi, mutta suurimmat yksilöt voivat saavuttaa jopa 50 senttimetrin pituuden ja painaa yli kaksi kiloa. Sen ruumis on kauttaaltaan matala ja leveä, ja pyrstö on verrattain lyhyt sekä pyöristynyt. Selkä- ja peräevät ovat pitkät ja ulottuvat lähes koko kehon pituudelle. Erityisesti selkäevässä on 39–59 ruotoa, mikä tekee siitä tunnistettavan.
Eräs lajin tunnusmerkeistä on selkeät luukilvet (piikikkäät nystyt), joita esiintyy silmän takana, evien tyvillä sekä kyljissä. Nämä tuntuvat selkeästi sormin koskettaessa. Nuorempien yksilöiden ulkonäkö muistuttaa vielä muita kampelalajeja, mutta aikuistuttuaan niiden tunnusomaiset piirteet korostuvat. Laitakampela on pääosin murtoveden laji, minkä vuoksi sen väritys ja muoto voivat vaihdella hieman elinympäristön mukaan.
Kokonaisuutena laitakampelan ulkonäkö on suunniteltu lentoiseen merenpohjaan sulautumiseen ja saalistuksen sekä saalistajien välttämiseen. Ruumiin litteys, silmien sijoittuminen ja kirjavan epäsäännöllinen kuviointi tekevät siitä erinomaisesti sopeutuneen pohjakalalajin.
Historia
Laitakampela (Platichthys flesus), joka tunnetaan suomenkielisellä nimellään myös nimellä kampela, on yksi Itämeren ja Pohjanmeren alueen tärkeistä litteäkaloista. Sen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, ja lajia on hyödynnetty ravintona jo kivikaudelta lähtien Itämeren rannikolla. Vanhimmat arkeologiset löydöt osoittavat, että kampelaa on pyydetty sekä verkoilla että koukuilla jo varhaisessa suomalaisessa asutuksessa.
Aikojen kuluessa laitakampelan merkitys on vaihdellut suuresti eri aikakausina ja alueittain. Keskiajalla laitakampela oli yksi tärkeimmistä kalalajeista rannikkoalueiden kalastajille, koska se pärjäsi murtovedessä ja oli siten helposti saatavilla monilla Suomen rannikkoalueilla ja saaristossa. Laitakampela viihtyy sekä matalissa että syvissä vesissä, mikä mahdollisti sen pyynnin pitkin vuotta ja antoi turvaa ravinnonhankintaan. Myöhemmillä vuosisadoilla, erityisesti 1800-luvulla, laitakampelasta tuli merkittävä vientituote, ja sen kysyntä kasvoi erityisesti Venäjälle ja Ruotsiin.
Teollistumisen myötä kalastustekniikka kehittyi ja myös laitakampelan pyyntiin kehitettiin uusia menetelmiä, kuten troolit ja tehokkaammat verkot. Tämä toi mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita: kanta kasvoi lyhyeksi aikaa, mutta liikapyynti uhkasi paikoin laitakampelan levinneisyyttä ja populaatiota. Vesien laadun heikkeneminen, rehevöityminen ja rakentaminen ovat vaikuttaneet kampelakantoihin 1900-luvun lopulla, mutta viime vuosikymmeninä ympäristönsuojelutoimet ja kalastuksen sääntely ovat parantaneet monin paikoin tilannetta.
Nykyään laitakampela on edelleen tärkeä osa rannikkoympäristöä ja kalastuskulttuuria, vaikkei enää ole yhtä merkittävä elinkeinokalastuksen kannalta kuin menneinä vuosisatoina. Perinteet ja paikalliset pyyntimenetelmät elävät kuitenkin edelleen vahvana erityisesti suomalaisten rannikkokuntien ruokakulttuurissa ja kesämarkkinoilla. Laitakampelan historia on siis kiinteä osa Suomen rannikkoalueiden elämää ja kulttuuria.