Kuvaus: Lapinporokoira
Lapinporokoira on suomalainen paimenkoirarotu, joka on alun perin kehitetty porojen paimentamiseen pohjoisen karuissa olosuhteissa. Se tunnetaan työkoirana, joka on ahkera, älykäs ja periksiantamaton. Lapinporokoira on ystävällinen, rauhallinen ja uskollinen omistajalleen, ja se tulee yleensä hyvin toimeen sekä lasten että muiden koirien kanssa. Rotu tarvitsee runsaasti liikuntaa ja tekemistä, joten se sopii parhaiten aktiivisiin koteihin. Lapinporokoira ei ole erityisen vaativa turkinhoidon suhteen, mutta sen paksu kaksinkertainen turkki vaatii säännöllistä harjausta varsinkin karvanlähtöaikaan. Hyvä peruskoulutus ja sosiaalistaminen ovat tärkeitä, sillä rotu on älykäs ja voi olla itsenäinen. Lapinporokoira viihtyy parhaiten, kun se saa olla osana perhettä ja osallistua yhteisiin tekemisiin. Se on kotonaan sekä maalla että kaupungissa, kunhan saa riittävästi aktiviteetteja.
Lapinporokoira arviota
Ominaisuudet
Lapinporokoira on suomalainen koirarotu, jonka ensisijainen tehtävä on ollut porojen paimentaminen Lapin vaativissa olosuhteissa. Rotu on vanha, ja sen juuret ulottuvat kauas pohjoisille laidunmaille, missä se on palvellut saamelaisia tehokkaana ja ahkerana työkoirana. Lapinporokoiran ulkonäkö on keskikokoinen ja vankkarakenteinen, mikä mahdollistaa sen jaksamisen ja liikkumisen lumisessa, haastavassa maastossa. Säkäkorkeus vaihtelee yleensä 46-52 cm välillä, ja paino asettuu 25-30 kilogramman tienoille. Turkin tulee olla tiheä ja säänkestävä, sillä koira viettää suuren osan vuodesta ulkona.
Luonteeltaan lapinporokoira on ystävällinen, uskollinen ja sosiaalinen. Se kiintyy voimakkaasti omistajaansa ja perheeseensä, mutta voi olla aluksi varautunut vieraita kohtaan. Vahva paimennusvietti tekee siitä erittäin aktiivisen ja määrätietoisen, mutta myös älykkään ja oppimishaluisen. Lapinporokoira nauttii saadessaan tehtäviä ja työtä, jonka vuoksi se soveltuu hyvin harrastuskoiraksi; agility, tottelevaisuuskoulutus ja erilaiset harrastukset ovat sen vahvuuksia. Tämä koira kaipaa runsaasti liikuntaa ja virikkeitä niin fyysisesti kuin henkisestikin, jotta se pysyy tyytyväisenä ja tasapainoisena.
Hoito vaatii jonkin verran omistautumista: kaksinkertainen, tiheä ja säänkestävä turkki kaipaa viikoittaista harjausta etenkin karvanlähtöaikoina. Rotu on yleisesti melko terve, mutta joitakin perinnöllisiä sairauksia, kuten lonkkadysplasiaa tai silmäsairauksia, saattaa esiintyä, mistä syystä vastuulliset kasvattajat tarkastuttavat jalostusyksilöt.
Lapinporokoira tarvitsee paljon huomiota omistajaltaan ja sopii parhaiten kodille, jossa se saa osallistua perheen arkeen aktiivisesti. Se onkin parhaimmillaan omistajalla, jolla on aikaa ja halua panostaa koiran liikuntaan ja mielekkäiden tehtävien tarjoamiseen. Oikein hoidettuna ja koulutettuna lapinporokoira on monipuolinen, uskollinen ja elämäniloinen kumppani, joka sopeutuu myös nykyajan kaupunkiympäristöihin, kunhan perusvaatimukset luonnonmukaisesta liikunnasta ja virikkeellisyydestä täyttyvät.
Ulkonäkö
Lapinporokoira on keskikokoinen, vahva ja kestävä koirarotu, jonka ulkomuoto kuvastaa sen alkuperäistä käyttötarkoitusta, eli porojen paimennusta pohjoisissa oloissa. Uroskoiran säkäkorkeus on yleensä noin 51 senttimetriä, ja narttujen hieman matalampi, noin 46 senttimetriä. Rodun runko on hieman pitempi kuin korkea, mikä antaa sille liikkumiseen ja työskentelyyn tarvittavaa ketteryyttä ja voimaa. Lapinporokoiran yleisilme on valpas ja ystävällinen.
Turkki on yksi rotutyypillisimmistä piirteistä. Se on kaksikerroksinen: pohjavilla on pehmeää, tiheää ja lämmittävää, joka suojaa koiraa ankaria talvia vastaan. Päällikarva on suoraa, kovaa ja suhteellisen pitkää, ja hieman pidempää kaulassa, rinnassa sekä reisien takaosassa, muodostaen selvän kauluksen ja „housut”. Värityksenä esiintyy useimmiten mustaa tai harmaata vaihtelevin vaalein merkein, joita esiintyy esimerkiksi rinnassa, jaloissa ja kasvoissa. Myös maksanruskea on sallittu väri.
Pää on suhteellisen leveä, kuono-osa vahva ja hieman kapeneva kohti mustaa, ruskeaa tai maksanruskeaa kirsua. Korvat ovat pystyt, melko pienet ja kärjistään hieman pyöristyneet, mikä korostaa koiran tarkkaavaisuutta. Silmät ovat tummat, mantelinmuotoiset ja ilme tuikkiva, mikä viestii älykkyyttä ja lempeyttä.
Häntä on korkealle kiinnittynyt ja vahvasti karvainen. Kun koira on liikkeellä tai innostunut, häntä yleensä kaartuu selän yli, mutta levossa se voi roikkua suorana alas. Raajat ovat vahvat, suorat ja lihaksikkaat, ja tassut ovat tiiviit ja pyöreät, hyvin sopeutuneet hiihtämään tai liikkumaan lumisessa maastossa.
Yleiseltä olemukseltaan lapinporokoira antaa eloisan, tasapainoisen ja voimakkaan vaikutelman. Rakenteensa ja turkkinsa ansiosta se soveltuu hyvin pohjoisen karuihin olosuhteisiin, mikä on tärkeä osa rodun ulkomuotoa ja perimää.
Historia
Lapinporokoira, eli suomalainen porokoira, on yksi Suomessa kehitetyistä koiraroduista, jonka juuret ulottuvat syvälle Lapin alueen historiaan ja saamelaiskulttuuriin.
Rodun alkuperäinen tehtävä oli auttaa saamelaisia paimentamaan ja ohjaamaan poroja haastavissa pohjoisissa olosuhteissa. Lapin ankarat talvet, laajat metsämaat ja suoalueet vaativat koiralta erityistä kestävyyttä, älykkyyttä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Lapinporokoira jalostettiin näillä vahvuuksilla perinteisiä paimenkoiria risteyttämällä. Varhaisimmissa jalostustöissä mukana oli erilaisia paikallisia työkoiria sekä mahdollisesti muualta tuotuja paimenkoiria, kuten norjalais-saamelaisia koiria.
Rodusta tuli erityisen suosittu poronhoitajien keskuudessa, sillä se sopeutui hyvin pohjoiseen ilmastoon ja osoittautui erittäin sitkeäksi ja oppivaiseksi paimenkoiraksi. Lapinporokoira pystyi paimentamaan suuria porotokkia laajoilla alueilla ja ohjaamaan ne turvallisesti aitaukseen tai suojaisaan paikkaan. Se työskenteli läheisessä yhteistyössä ihmisen kanssa, mutta myös itsenäisesti tehdessään nopeita ratkaisuja tokkaa ohjatessaan.
Rotu tunnustettiin virallisesti Suomessa vuonna 1966, jolloin sille vahvistettiin ensimmäinen rotumääritelmä. Tätä ennen lapinporokoiran ulkonäkö ja käyttötarkoitus vaihtelivat jonkin verran eri alueilla Lapissa, mutta virallistamisen myötä pyrittiin yhtenäistämään rodun piirteitä ja takaamaan sen ominaisuudet tehokkaassa poronpaimennuksessa. Nykyään lapinporokoiria on myös muualla Suomessa sekä jonkin verran ulkomailla, missä niiden ystävällinen luonne ja oppivaisuus on huomattu. Jalostuksessa korostetaan edelleen tervettä rakennetta, toiminnallisuutta, sekä kykyä paimentaa.
Lapinporokoira on säilyttänyt arvostetun asemansa suomalaisessa koirakulttuurissa, ja se toimii nykyisin muun muassa harrastuskoirana, perhekoirana sekä perinteisessä roolissaan porotilojen arvokkaana apurina.