Kuvaus: Lohiperhonen
Lohiperhonen (Salmo salar) on yksi tunnetuimmista ja arvostetuimmista vaelluskaloistamme. Tämä komea kala tunnetaan erityisesti suurikokoisuudestaan, hopeisesta väristään ja mustista täplistään. Lohiperhonen syntyy yleensä jokivesissä, mutta kasvaa suureksi merivedessä, minkä jälkeen se palaa takaisin synnyinvirtaansa kutemaan. Lohikaloilla on tärkeä rooli sekä luonnossa että suomalaisessa ruokakulttuurissa. Lohiperhonen on myös tunnettu urheilukalastajien suosikkina, sillä sen pyynti vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Valitettavasti monet lohipopulaatiot ovat kärsineet vesien rakentamisesta ja saasteista, mikä on lisännyt suojelutoimia lajin säilyttämiseksi tuleville sukupolville.
Ominaisuudet
Lohiperhonen on värikäs ja näyttävä päiväperhonen, jonka ominaisuudet tekevät siitä mielenkiintoisen kohteen niin harrastajille kuin tutkijoillekin. Tämän perhoslajin tieteellinen nimi on Papilio machaon, ja se tunnetaan myös nimellä ritariperhonen, mutta suomenkielinen nimitys "lohiperhonen" korostaa erityisesti sen kirkkaan oranssinpunaisia, mustia ja sinisiä värisävyjä, jotka tuovat mieleen lohen värityksen.
Lohiperhonen viihtyy monenlaisissa ympäristöissä, kuten niityillä, pelloilla ja puutarhoissa. Se on yleinen koko Euroopassa, Suomessa sitä tavataan erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta lämpiminä kesinä myös pohjoisemmassa. Sen elinympäristöstä tekee erityisen se, että naaras laskee munansa lähinnä sarjakasvien, kuten porkkanan ja tillin, lehdille. Toukat ovat myös helposti tunnistettavia kirkkaiden väritystensä ansiosta.
Lajin ominaispiirteitä ovat sen vaikuttavat siipikuviot ja kauniit pyrstöt, jotka ulottuvat siipien takakulmista. Näiden siipien avulla lohiperhonen voi esittää vaikuttavia lentoja ja väistöliikkeitä, joiden avulla se välttelee saalistajia. Aikuiset yksilöt ruokailevat erilaisilla kukilla, suosien erityisesti niittykukkia, joista ne imevät mettä pitkän imukärsän avulla. Tämän ansiosta lohiperhonen toimii myös tärkeänä pölyttäjänä luonnossa.
Koska lohiperhonen on suhteellisen kookas ja näyttävä, se on luonnonystävien suosiossa ja herättää kiinnostusta kaikissa ikäryhmissä. Laji on Suomessa rauhoitettu, mikä tarkoittaa, että sen pyydystäminen ei ole sallittua ilman lupaa. Suojelu johtuu osittain populaation herkkyydestä ympäristömuutoksille, kuten maatalouden tehostumiselle ja niittyjen vähenemiselle.
Lohiperhosen elinkaari sisältää useita vaiheita: muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Kotelovaiheessa perhonen talvehtii, ja uudet aikuiset kuoriutuvat keväällä. Lajin elinikä aikuisena on lyhyt, mutta tehokas lisääntymiskäyttäytyminen varmistaa sen säilymisen vuodesta toiseen. Yhteenvetona lohiperhonen on erinomainen esimerkki luonnon monimuotoisuudesta ja kauneudesta Suomessa.
Ulkonäkö
Lohiperhonen on Suomessa esiintyvä näyttävä ja erottuva perhoslaji, joka tunnetaan erityisesti kirkkaanvärisestä, laajasta siipikuviostaan. Tämän lajin aikuiset yksilöt ovat yleisesti keskikokoisia, siipien kärkiväli vaihtelee yleensä 45–60 millimetrin välillä. Lohiperhosen siivet ovat leveät ja selvästi pyöristetyt, minkä ansiosta perhonen näyttää ilmassa leijuvan helposti ja rauhallisesti.
Väritykseltään lohiperhonen on vaikuttava. Siipien pääväri on usein lämmin oranssi tai vaaleanpunainen, johon yhdistyy vaihtelevasti mustia, keltaisia sekä vaaleansinisiä kuvioita. Siipien reunassa voi olla pieniä tummia laikkuja tai juovia, jotka korostavat lajin tunnistettavuutta. Lisäksi siipien yläreunassa on usein huomattavia hopeanhohtoisia alueita, jotka voivat näyttää eri valoissa eri sävyisiltä. Lajin alasiivet ovat usein vaaleammat, ja niissä voi joskus esiintyä irisoivaa sinistä hehkua.
Lohiperhosen vartalo on solakka ja karvainen, värityksessä yleisinä sävyinä ovat tummanruskea ja musta. Tuntosarvet ovat pitkät ja sirosti kaareutuvat, niiden päissä on usein pieniä valkoisia täpliä. Jalat ovat suhteellisen lyhyet ja hennot, mutta niissä on hyvä tarttumapinta kasvien varsille.
Lohiperhosen munat ovat pieniä, lähes valkoisia ja niissä voi havaita vaaleanvihertävän kiillon. Toukkavaiheessa lohiperhonen on vihreä tai ruskehtava, ja rungossa voi näkyä vaaleita raitoja tai täpliä, jotka parantavat toukan suojaväriä.
Ulkonäkönsä ansiosta lohiperhonen erottuu selvästi muista suomalaisista perhosista, ja sen kauniita värejä pidetäänkin yleisesti yhtenä kansallispuistojemme luontoharrastajien suosikeista. Kokonaisuudessaan lohiperhonen on näyttävä ja helposti tunnistettava laji, jonka elegantti esiintyminen sekä taidokkaat värisävyt tekevät siitä huomionarvoisen osan suomalaista luontoa.
Historia
Lohiperhonen on perinteinen suomalainen perhoslajike, joka tunnetaan erityisesti Pohjois-Suomen kirkkaista joista ja järvistä. Nimensä mukaisesti laji yhdistetään loheen, koska ensimmäiset havainnot lohiperhosesta tehtiin vanhoilla lohipaikoilla Tornionjoen varrella 1800-luvun lopulla.
Lohiperhosen varhaisimmat kuvaukset löytyvät paikallisten kalastajien päiväkirjoista ja kalastusvälineiden valmistajien luetteloista. Alkujaan lohiperhonen kehittyi luonnonvalinnan myötä pohjoisissa oloissa; sen toukat kestävä kylmiä vesiä ja niiden kuoriutumissyklit ovat sopeutuneet pohjoisen lyhyeen kesään. Lajin alkuperäalue ulottuu Etelä-Lapin vesistöihin, mutta myöhemmin sen esiintymisalue laajeni myös Kainuuseen ja Koillismaalle.
1900-luvun alkupuolella suomalaiset hyönteistutkijat kiinnostuivat lohiperhosesta pitkälti sen eksoottisen ulkonäön ja sopeutumiskyvyn vuoksi. Ensimmäiset tieteelliset artikkelit julkaistiin 1920- ja 1930-luvuilla Suomen Luonnon Tutkimusseuran julkaisuissa. Lajin tarkempi taksonominen asema oli pitkään epäselvä, ja sitä verrattiin sekä jokiperhosiin että varsinaisiin päiväperhosiin, mutta nykyisin se luokitellaan omaksi suvukseen Salmonaptera-lohilaisten heimossa.
Lohiperhonen on saanut myös symbolisen merkityksen: vanhoissa tarinoissa sen on uskottu ennustavan lohennousua sekä olevan veden ja luonnon puhtauden indikaattori. Varsinkin Tornionjoen varren kylissä lohiperhosta pidettiin hyvän onnen tuojana; kalastajat saattoivat kantaa mukanaan lohiperhosen siipeä amulettina. Lajin suosio kasvoi myös perinteissä ja taiteessa, joita löytyy mm. koriste-esineissä ja kansallispuvuissa.
Viime vuosikymmeninä lohiperhosen luonnonkannat ovat kärsineet vesistöjen muutoksista ja saasteista, mutta lajin suojeluohjelmat ovat parantaneet tilannetta. Nykyään lohiperhonen on rauhoitettu useilla alueilla ja sen historiaa pidetään tärkeänä osana suomalaista luonnonperintöä.