Kuvaus: Manx
Manx-kissa on tunnettu erityisesti hännättömyydestään tai lyhyestä hännästään. Tämä ominaisuus johtuu luonnollisesta geenimuutoksesta, joka tekee rodusta ainutlaatuisen. Manxit ovat keskikokoisia, vahvarakenteisia ja niillä on pyöreä vartalo sekä suurikokoiset, ilmeikkäät silmät. Luonteeltaan ne ovat ystävällisiä, seurallisia ja leikkisiä, mikä tekee niistä suosittuja perheiden lemmikkejä. Manxit tunnetaan myös älykkyydestään ja uteliaisuudestaan, ja ne sopeutuvat hyvin erilaisiin elinympäristöihin. Rotu tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden lemmikkien kanssa, ja ne kiintyvät usein vahvasti omistajiinsa. Manx on erinomainen valinta ihmisille, jotka etsivät seurallista ja aktiivista kissakaveria.
Ominaisuudet
Manx on kissarotu, joka on tunnettu erityisesti hännättömyydestään tai erittäin lyhyestä hännästään. Tämä rotu on peräisin Mansaaren saarelta Britteinsaarten lähellä, jossa luonnollinen mutaatio aiheutti tämän poikkeuksellisen piirteen. Manx-kissan hännättömyys vaihtelee yksilöittäin: osa Manx-kissoista on täysin hännättömiä (nimeltään "rumpy"), osa niistä kantaa lyhyttä töpöhäntää (kutsutaan "stumpy") ja jotkut saattavat omistaa lähes normaalin hännän ("longy").
Manx on keskikokoinen ja roteva kissa, jolla on pyöreä pää, suuret, ilmeikkäät silmät ja vankka runko. Niiden jalat ovat suhteessa vartaloon, ja erityisesti takajalat ovat etujalkoja pidemmät, mikä antaa niille tunnusomaisen jänismäisen askelluksen. Turkki voi olla lyhytkarvainen tai puolipitkäkarvainen, ja Manxin turkki on tiheä ja kaksoiskerroksinen. Rotu hyväksytään monissa väreissä ja kuvioissa.
Luonteeltaan Manxit ovat seurallisia, leikkisiä ja älykkäitä kissoja, jotka kiintyvät vahvasti omistajiinsa. Ne ovat usein hyvin uskollisia ja viihtyvät ihmisten parissa. Monet Manxit tulevat toimeen lasten ja muiden lemmikkien kanssa, mutta ne voivat olla myös hieman varautuneita uusien ihmisten seurassa. Manx on usein aktiivinen, mutta ei ylenpalttisen vilkas, ja ne nauttivat erityisesti yhteisistä leikeistä sekä oppivat helposti uusia temppuja. Koska niiden alkuperä on kylmästä ilmastosta, ne sietävät kohtalaisen hyvin viileitä sääoloja.
Manx-kissoilla voi esiintyä terveysongelmia, jotka liittyvät samaan geeniin, joka aiheuttaa niiden hännättömyyden. Tämä geeni voi toisinaan johtaa selkärangan ja hermoston kehityshäiriöihin, jotka ilmenevät erityisesti niillä yksilöillä, jotka ovat täysin hännättömiä. Siksi vastuulliset kasvattajat pyrkivät välttämään kahden täysin hännättömän kissan risteytyksiä. Asianmukaisella hoidolla ja valvotulla jalostuksella monet Manxit elävät kuitenkin pitkän ja terveen elämän.
Yhteenvetona Manx on ystävällinen, omistautuva ja erikoinen kissarotu, jonka ulkonäkö ja persoonallisuus tekevät siitä monelle kissanomistajalle juuri sopivan kumppanin.
Ulkonäkö
Manx-kissa tunnetaan erityisesti hännättömyydestään, joka erottaa sen selkeästi muista kissaroduista. Tämä ominaisuus on seurausta geneettisestä mutaatiosta, joka vaikuttaa hännän muodostumiseen. Manx voi olla täysin hännätön (rumpy), osittain hännätön (rumpy riser), niukasti hännällinen (stumpy) tai jopa melkein normaali hännän suhteen (longy), mutta täysin hännättömät yksilöt ovat rotumääritelmän mukaisia.
Tämä rotu on keskikokoinen, ja sen keho on tiivis, lihaksikas ja hieman tynnyrimäinen. Selkälinjassa voi olla hieman kaarevuutta, mikä saa takaosan näyttämään korkeammalta kuin etuosan. Takaosaa leimaavat vahvat ja selvästi kehitetyt reidet, mikä antaa Manxille tehokkaan ja hypyt mahdollistavan rakenteen – tämä on osa rotumääritelmää ja näkyy kissan liikkeissä.
Manxilla on leveä, pyöreähkö pää, jossa on täyteläiset posket ja suhteellisen suuret, pyöreät silmät. Silmien väri vaihtelee turkin värin mukaan, mutta niiden tulisi olla kirkkaat ja ilmeikkäät. Korvat ovat keskikokoiset ja tyvestään leveät, ja ne voivat olla joko hieman pyöristyneet tai suorat.
Turkki voi olla lyhytkarvainen tai pitkäkarvainen (jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan usein Cymric-rodusta). Lyhytkarvaisen Manxin turkki on tiheä, pehmeä ja kaksikerroksinen: aluskarva on pehmeä ja tiivis, päällikarva hieman karkeampi. Pitkäkarvaisella Manxilla turkki on silkkinen ja pehmeä, ja häntätupsua lukuun ottamatta muilta osin hyvin samankaltainen.
Manx-kissan värikirjo on laaja: lähes kaikki värit ja kuviot ovat sallittuja, pois lukien Chocolate, Lavender ja Himalayan-pisteytykset. Yleisimpiä ovat klassiset raidalliset (tabby), yksiväriset, kilpikonnakuvioiset, sekä valkolaikut.
Manx-kissan ulkonäkö on ainutlaatuinen yhdistelmä tynnyrimäistä kehoa, vahvaa takaosaa ja ilmeikästä, pyöreälinjaista päätä. Erityisesti sen eloisat silmät ja hännättömyys tekevät tästä rodusta helposti tunnistettavan. Ryhdikkään olemuksen ansiosta Manx näyttää usein valppaalta ja energiseltä.
Historia
Manxin kissa on tunnettu erityisesti siitä, että sillä on luonnostaan lyhyt tai kokonaan puuttuva häntä. Tämä tunnusomainen piirre on peräisin geneettisestä mutaatiosta, joka vaikuttaa kissan selkärangan kehitykseen. Manxin kissa on lähtöisin Mansaaren saarelta, joka sijaitsee Irlanninmeren keskellä Britteinsaarten ja Irlannin välissä. Rotu on ollut saarella jo vuosisatoja, ja legendat kertovat kuinka nämä kissat olisivat tulleet saarelle joko merimiesten mukana laivoissa tai selviytyneet haaksirikoista.
Ensimmäiset kirjoitetut maininnat Manxin kissasta ovat peräisin 1700-luvun lopulta. Manxin muista roduista erottava, hännättömyyttä aiheuttava geeni on resessiivinen, mikä tarkoittaa, että molempien vanhempien tulee kantaa geeniä, jotta jälkeläinen olisi hännätön. Tämä piirre esiintyy sekä pitkä- että lyhytkarvaisilla yksilöillä ja Manx onkin lailla suojeltu rotu Mansaaren saarella.
Manxin kissaa arvostetaan erityisesti sen leikkisästä, uteliaasta, mutta rauhallisesta luonteesta sekä unikista ulkonäöstä: pyöreä vartalo, leveä pää ja suuret silmät. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Manxista tuli erityisen suosittu rotukissa Iso-Britanniassa sekä Pohjois-Amerikassa. Rotu hyväksyttiin virallisesti cat fancy -yhteisöissä, ja ensimmäiset Manxit rekisteröitiin virallisiin kantakirjoihin jo varhain 1900-luvulla.
Kansainväliset kissajärjestöt, kuten CFA ja FIFe, tunnustavat Manxin omaksi rodukseen. Sen geneettinen ominaisuus aiheuttaa kuitenkin terveysongelmia, etenkin selkärangan kehityshäiriöitä, ja vastuulliset kasvattajat kiinnittävätkin erityistä huomiota jalostukseen. Manxin historia kietoutuu yhteen Mansaaren kulttuurin ja kansantarinoiden kanssa, ja nykyäänkin rotu koetaan tärkeänä osana saaren perintöä ja identiteettiä.