Kuvaus: Muikku
Muikku (Coregonus albula) on Suomessa yleinen pikkukala, jota esiintyy erityisesti järvissä ja suurimmissa joissa. Se kuuluu lohikaloihin ja on tärkeä kaupallinen saaliskala sekä arvostettu ruokakala, josta valmistetaan esimerkiksi savumuikkuja tai paistettuja muikkuja. Muikku on hoikka, hopeakylkinen kala ja sillä on terävä kuono sekä selvästi erottuva rasvaevä. Muikku liikkuu usein suurina parvina ja ravintona sillä ovat pääasiassa planktoneläimet. Muikun kutuaika sijoittuu yleensä syksyyn. Muikun merkitys suomalaisessa ruokakulttuurissa on suuri, ja se tunnetaan tuoreena sekä erilaisina säilykkeinä. Se on myös ekologisesti tärkeä osa järvien ekosysteemiä. Muikkua pyydetään pääasiassa lipolla, nuotalla ja verkoilla.
Ominaisuudet
Muikku (Coregonus albula) on Suomessa erityisen tunnettu ja arvostettu kala, jota esiintyy pääasiassa kirkasvetisissä järvissä ja joissakin rannikkoseuduilla. Muikku lukeutuu lohikaloihin, ja se tunnetaan erityisesti herkullisesta maustaan sekä tärkeästä roolistaan suomalaisessa ruokakulttuurissa. Muikun ulkonäkö on siro, ja sen kroppa on hopeanhohtoinen sekä soikea. Se kasvaa yleensä noin 10–20 senttimetrin mittaiseksi, mutta parhaissa oloissa voi saavuttaa jopa 30 senttimetrin pituuden. Muikku elää parvissa ja viihtyy syvissä vesissä etenkin kesäisin, kun taas keväällä ja syksyllä se nousee lähemmäs pintaa.
Muikun pääasiallista ravintoa ovat planktoneläimet ja pienet hyönteiset, kuten vesikirput ja surviaissääsken toukat. Se on tärkeä osa vesiekosysteemiä, sillä se toimii linkkinä planktonin ja isompien petokalojen välillä. Muikku on aikuisena hopeinen, ja sen erottavat muista lähisukuisista kaloista erityisesti hoikka ruumiinmuoto ja suuri silmä. Se kuuluu lyhytikäisiin kaloihin, sillä elinikä on yleensä 2-7 vuotta. Lisääntyminen tapahtuu syksyllä, jolloin muikku kutee matalikoille sorapohjille ja talvehtii pohjan tuntumassa.
Suomessa muikku on erittäin arvostettu sekä ruokakalana että kalastuksen kohteena. Sitä kalastetaan pääosin nuotalla ja rysillä, mutta myös vapakalastus onnistuu ajoittain. Muikun merkitys on suuri paikallisten kalastajien ja elintarviketeollisuuden kannalta: esimerkiksi muikunmäti on erityinen herkku, joka tunnetaan nimellä "Lapin kaviaari". Lisäksi muikun paistaminen, graavaaminen ja savustaminen ovat suosittuja valmistustapoja. Muikun pyyntivuodet vaihtelevat paljonkin veden lämpötilasta ja planktonin määrästä riippuen. Ympäristömuutokset voivat vaikuttaa muikkukantoihin paljonkin, joten niiden seuranta on tärkeää.
Kaikkiaan muikku on osa suomalaista perinnettä ja luonnon monimuotoisuutta, jonka saatavuus ja laatu kertovat myös järviemme tilasta. Muikun kestävä kalastus on varmistettava yhteistyönä, jotta tulevat sukupolvet voivat nauttia tästä arvokkaasta lajista.
Ulkonäkö
Muikku (Coregonus albula) on pieni, hopeanhohtoinen lohikaloihin kuuluva kala, joka on tunnettu erityisesti Suomessa ja muissa Pohjois-Euroopan järvissä. Muikun vartalo on hoikka ja hieman sivuilta litistynyt, mikä tekee siitä virtaviivaisen uimarin.
Muikun selkä on vaalean sinertävästä tummanharmaaseen, kun taas vatsa sekä kyljet ovat selvästi hopeiset ja kiiltävät. Erityisesti auringonvalossa muikun kyljet voivat kimaltaa huomattavasti, mikä on silmiinpistävä piirre herkkähileisen nahan ansiosta. Muikun suomut ovat pieniä ja irtoavat helposti, mikä erottaa sen monista muista järvien kalalajeista.
Muikun pää on pieni, ja kuono on hieman tylppä. Silmät ovat suuret, mikä auttaa sitä selviytymään pimeämmissäkin vesissä. Suu on ulospäin suuntautuva ja hampaaton, sillä muikun pääasiallista ravintoa ovat planktoneliöt, kuten vesikirput ja äyriäiset.
Muikun selkäevä on yksi, sijoittuen vartalon keskiosaan, ja peräevä sijaitsee lähellä pyrstöä. Pyrstöevä on hieman haarautunut. Muikun evät eivät eroa väritykseltään suuresti muusta vartalosta, vaan ne jatkavat asteittain vaalenevaa värisävyä, joka sopii hyvin sen elinympäristöön ja auttaa piiloutumaan saalistajilta.
Muikut kasvavat yleensä 12–20 cm mittaisiksi, mutta poikkeuksellisen suuret yksilöt voivat saavuttaa jopa 35 cm pituuden. Paino vaihtelee tavallisesti 15–50 gramman välillä. Sukupuolten välillä ei ole merkittäviä ulkoisia eroja, mutta kudun aikaan koiraiden kylkiin voi ilmestyä lisää karheutta.
Muikkuja elää suurissa parvissa etenkin kirkkaissa, syvissä järvissä. Sen hopeanhohtoinen ulkonäkö, siro vartalo ja suuret silmät tekevät siitä helposti tunnistettavan kotimaisen kalalajin. Muikun ulkomuoto on osa sen sopeutumista suomalaisiin järviolosuhteisiin ja tärkeä tekijä sen menestyksessä sekä ravintokalana että luonnon tasapainon ylläpitäjänä.
Historia
Muikku (Coregonus albula) on yksi Suomen tunnetuimmista kalalajeista, ja sen historia ulottuu vuosituhansien taakse. Muikku on kuulunut Itämeren ja lukuisien Suomen järvien alkuperäiseen kalakantaan jo jääkauden jälkeisiltä ajoilta asti. Muikun esi-isät levisivät Suomeen sulavan mannerjäätikön perässä ja asettuivat suuriin vesistöihin, kuten Saimaaseen, Päijänteeseen ja Oulujärveen. Muikku kuuluu lohikaloihin ja on läheistä sukua vaellussiialle. Laji on sopeutunut elämään viileissä, runsashappisissa ja puhtaissa vesissä.
Varhaisilla suomalaisilla kalastuskulttuureilla muikun merkitys ruokana oli valtava. Muikkua kalastettiin erityisesti verkkokalastuksella, ja se muodostui tärkeäksi osaksi suomalaista ruokavaliota sekä kaupankäyntiä jo varhain. Muikkua on pidetty "köyhän kansan lohena"; sen saatavuus ja suhteellisen helppo pyynti ovat mahdollistaneet muikun käytön arki- ja juhlaruoissa kautta historian. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa muikun kalastusta alettiin kehittää ammattimaisemmaksi, ja muun muassa kehitettiin tehokkaampia pyyntimenetelmiä, kuten nuotta- ja troolikalastus. Tästä lähtien muikkua on tullut markkinoille entistä enemmän, ja siitä on kehittynyt merkittävä vientituote myös ulkomaille.
Muikun geneettinen monimuotoisuus eri vesistöissä on huomionarvoista. Eri järvillä on omia muikkukantojaan, jotka eroavat toisistaan muun muassa kasvutavan ja lisääntymisajan suhteen. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi Saimaan muikku on tunnettu erinomaisesta laadustaan ja suuresta kaupallisesta arvostuksestaan. Muikun pyyntiaika vaihtelee järvittäin, mutta syksyllä kutuaikaan muikkua saadaan runsaasti. Muikkua on arvostettu perinneruoissa, kuten paistettuna, savustettuna tai marinoituna. Nykyisin muikku on myös tärkeä osa modernia suomalaista ruokakulttuuria ja se on saanut nimisuojan Euroopan unionissa, mikä korostaa sen historiallisen ja kulttuurisen arvon lisäksi myös sen taloudellista merkitystä Suomen kalaelinkeinoille.