Kuvaus: Parsonrussellinterrieri
Parsonrussellinterrieri on energinen ja rohkea pienikokoinen terrierirotu, joka tunnetaan eloisuudestaan ja vilkkaasta luonteestaan. Alun perin rotu kehitettiin Englannissa 1800-luvulla erityisesti ketun metsästykseen, jossa tarvittiin ketteriä, nopeita ja sinnikkäitä koiria. Parsonrussellinterrieri on älykäs ja oppivainen, mutta samalla omaa vahvan itsenäisyyden kaipuun, mikä saattaa tuoda haasteita koulutukseen. Ne tulevat hyvin toimeen lasten kanssa, kunhan niille tarjotaan riittävästi liikuntaa ja tekemistä. Ne vaativat aktiiviselta omistajalta aikaa ja huomiota, mutta ovat oivallisia perhekoiria ja sopivat hyvin harrastuskoiriksi. Rotu on suhteellisen helppohoitoinen turkin suhteen, eikä se yleensä vaadi säännöllistä trimmamista. Näitä koiria ei suositella aivan kokemattomille koiranomistajille niiden vahvan saalisvietin ja aktiivisen luonteen vuoksi.
Parsonrussellinterrieri arviota
Ominaisuudet
Parsonrussellinterrieri on energinen, älykäs ja omistautunut koirarotu, joka tunnetaan erityisesti rohkeudestaan, ketteryydestään ja ystävällisestä luonteestaan. Tämä rotu on alun perin kehitetty Englannissa 1800-luvulla metsästystarkoituksiin, erityisesti ketunmetsästykseen, joten sillä on vahva saalistusvietti ja tarve aktiiviseen tekemiseen. Parsonrussellinterrieri tarvitsee runsaasti liikuntaa ja älyllistä stimulaatiota pysyäkseen tyytyväisenä ja onnellisena. Se soveltuu erinomaisesti aktiivisen perheen jäseneksi, mutta vaatii omistajaltaan johdonmukaista koulutusta ja selkeät rajat.
Rotu on pienikokoinen, mutta rakenteeltaan lihaksikas ja hyvin liikkuva. Parsonrussellinterrierillä on yleensä lyhyt tai karkea turkki, joka on helppohoitoinen, mutta se kaipaa säännöllistä harjausta. Rotu tunnetaan siitä, että sen rakenne mahdollistaa kaivamisen ja liikkumisen ahtaissa koloissa, mikä tekeekin siitä erinomaisen metsästyskoiran myös nykyään. Kotioloissa parsonrussellinterrieri tarvitsee paljon virikkeitä, ja se nauttii erilaisista koiraharrastuksista, kuten agilitystä, toko:sta ja erilaisista aktivointileikeistä.
Luonteeltaan parsonrussellinterrieri on vilkas ja utelias. Se on uskollinen omistajilleen ja voi olla hieman varautunut vieraita kohtaan, mutta oikean sosiaalistamisen myötä siitä kasvaa tasapainoinen ja ystävällinen kumppani. Rotu ei kuitenkaan sovellu kaikille, erityisesti ei niille, jotka etsivät rauhallista koiraa. Parsonrussellinterrieri voi kyllästyessään keksiä itse omat aktiviteettinsa, jotka eivät aina miellytä omistajaa – esimerkiksi kaivaminen tai haukkuminen.
Parsonrussellinterrieri sopii aktiivisille ihmisille, jotka ovat valmiita panostamaan koiran koulutukseen ja liikuntaan. Se on terve rotu, mutta kuten monet metsästyskoirarodut, sillä voi esiintyä joitakin perinnöllisiä sairauksia, kuten polvilumpion sijoiltaanmeno tai silmäsairaudet. Oikealla hoidolla ja sopivalla ympäristöllä parsonrussellinterrieristä tulee elinikäinen, iloinen ja rakastettava ystävä.
Ulkonäkö
Parsonrussellinterrieri on elegantti ja tasapainoinen pienikokoinen terrierirotu, joka erottuu selkeästi myös ulkonäkönsä puolesta. Rodun säkäkorkeus on yleisesti 34–38 cm, ja ihanteellinen paino on noin 6–8 kiloa. Se on hieman pidempi kuin korkea ja vaikuttaa kokonaisuutena urheilulliselta, notkealta ja ketterältä. Rotu tunnetaan suorasta ja ryhdikkäästä selästä, joka tekee liikkeestä joustavaa ja tehokasta.
Parsonrussellinterrierin pää on kiilamainen mutta kuitenkin voimakkaasti kehittynyt, ja korvat ovat pienet, muodoltaan V:n malliset, ja taipuvat eteenpäin. Silmät ovat melko syvällä, yleensä tummanruskeat, ilmeikkäät ja ilmentävät valppautta ja eloisuutta. Kuono-osa on vahva sekä purenta tasapurenta tai saksipurenta.
Karvapeite voi olla karkea tai sileä, mutta sen tulee olla tiivis ja tiheä, mikä suojaa koiraa säältä ja kasvillisuuden aiheuttamilta vaurioilta. Tämä karvapeitteen rakenne mahdollistaa koiran työskentelyn monenlaisissa olosuhteissa niin metsästys- kuin seurakoirana. Väritykseltään parsonrussellinterrieri on pääosin valkoinen, mutta siinä voi olla mustia, ruskeita tai kellertäviä merkkejä päässä ja rungossa.
Hännän tulee olla melko korkealle kiinnittynyt ja yleensä kannetaan terhakasti ylhäällä, mutta ei selän päälle kääntyneenä. Raajat ovat suorat, vahvat ja melko pieniluustoiset. Niissä näkyy hyvä lihaksikkuus ja tasapainoisuus, joka on tärkeää koiran ketteryyden ja vauhdikkuuden kannalta.
Pienuudestaan huolimatta parsonrussellinterrieri on hyvin vahva ja sitkeä, eikä sen ulkonäöstä ilmene heikkoutta. Sen yleisvaikutelma on eloisa, rohkea ja utelias. Rakenteeltaan se sopii loistavasti terrierikoiran perinteisiin tehtäviin, kuten metsästykseen ja kaivamiseen, mutta myös aktiiviseen seurakoiran elämään. Rotu edustaa täydellisesti brittiläisten työterrierien perinteitä sekä ulkonäön että liikkeiden osalta. Nämä ominaisuudet tekevät siitä pidetyn ja tunnistettavan rodun niin näyttelyissä kuin arjessa.
Historia
Parsonrussellinterrieri, eli tunnetaan myös nimellä Parson Russell terrieri, on vanha brittiläinen koirarotu, jonka juuret ulottuvat 1800-luvun alkuun. Rodun kehitti pastori John (Jack) Russell, joka syntyi vuonna 1795 Devonissa, Englannissa. Russell oli innokas metsästäjä sekä kettujen että muiden pienriistan, kuten kanien, pyydystämisessä, ja hän halusi jalostaa täydellisen terrierin metsästyksellisiin tarkoituksiinsa.
Rodun kehittymisen lähtökohtana oli koira nimeltään Trump, jonka Russell osti vuonna 1819. Trump oli pieni, valkoinen ja karkeakarvainen narttu, jonka ominaisuudet Russell piti ihanteellisina metsästysterrierille: se oli rohkea, nopea ja riittävän pieni mahtuakseen kettujen luolastoon, mutta samalla kyllin itsevarma ja kovatahtoinen kohtaamaan ketun sen omalla reviirillä. Näistä ominaisuuksista tuli Parson Russell terrierin tunnuspiirteet.
Parsonrussellinterrierin alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia työkoirana, erityisesti kettujen jahtaamisessa ja ajamisessa ulos luolistaan, jotta metsästäjät ja ajokoirat pääsivät jatkamaan jahtia. Rodun pienikokoisuuden ja notkean rakenteen ansiosta se kykeni liikkumaan ahtaissakin luolissa, mutta silti se oli riittävän voimakas ja sitkeä kohdatessaan riistan.
Rodun nimiä ja ulkomuotoa on aikojen saatossa ollut useampia, ja tätä rotua on pitkään kutsuttu myös Jack Russell terrieriksi. Vasta 1990-luvulla virallinen Parson Russell terrierin rotumääritelmä hyväksyttiin kansainvälisesti (FCI 1990, Englannin Kennelklubi 1991), jolloin myös erot Jack Russell terrieriin selkiytettiin. Parsonrussellinterrieri on jalostettu erityisesti matalaraajaisempaa Jack Russell terrieriä korkeajakokoisemmaksi ja sporttisemmaksi, jotta se sopisi paremmin suoraan ja tehokkaaseen työskentelyyn maastossa ja luolissa.
Nykyään Parsonrussellinterrieri tunnetaan energisenä, uteliaana ja uskollisena seurakoirana, mutta sillä on yhä vahva metsästysvietti ja työkoiratausta. Se on suosittu rotu etenkin aktiivisten, liikunnallisten koiranomistajien keskuudessa sekä harrastus- ja näyttelykoirana. Rodun historia kuvastaa brittiläistä metsästysperinnettä ja koiran käytännöllistä jalostusta.