Kuvaus: Punakampela
Punakampela (Platichthys flesus) on yleinen kalalaji Itämeressä ja Suomen rannikkoalueilla. Se on tunnistettavissa litteästä, soikeasta vartalostaan sekä lajille ominaisesta vasemmanpuoleisesta silmien asennosta. Punakampela suosii murtovettä ja viihtyy erityisesti hiekkapohjaisilla ranta-alueilla, joissa se pystyy kaivautumaan pohjaan suojautuakseen saalistajilta. Ravinnokseen punakampela käyttää muun muassa äyriäisiä, simpukoita ja pieniä kaloja. Lajin pintaväritys vaihtelee vihertävänruskeasta hiekanruskeaan, ja selkäpuolelta löytyy toisinaan punertavia täpliä, mistä nimikin juontaa. Punakampela on arvostettu ruokakala ja sen liha on maukasta sekä hienorakenteista. Pyydystäminen tapahtuu pääasiassa verkkokalastuksella, ja lajia esiintyy jonkin verran myös makean veden ympäristöissä, mikä tekee siitä melko sopeutuvan lajin.
Ominaisuudet
Punakampela (Platichthys flesus) on Itämerellä yleisesti esiintyvä kalalaji, jota arvostetaan sekä saaliskalana että luonnon monimuotoisuuden edustajana. Punakampelan tärkeimpiä tuntomerkkejä ovat sen soikean muotoinen, litistynyt vartalo ja punertavat pilkut, joista laji on saanut nimensä. Ruumiin molemmin puolin voi havaita nämä punaiset täplät, ja kalan silmät sijaitsevat samalla puolella päätä, kuten muillakin kampeloilla.
Punakampela on erityisen sopeutunut elämään murtovedessä, ja se selviää hyvin alhaisessakin suolapitoisuudessa. Sitä tavataan yleisimmin matalilla hiekkapohjaisilla alueilla, joissa se etsii ravinnokseen pieneliöitä kuten matoja, simpukoita ja äyriäisiä. Ravinnonhaku tapahtuu enimmäkseen öisin, kun se liikkuu pohjan tuntumassa melko verkkaisesti. Tämä laji tunnetaan siitä, että se pystyy kaivautumaan osittain hiekkaan pakoa tai saalistusta varten.
Punakampelan lisääntyminen tapahtuu keväällä ja alkukesästä, jolloin naaraat laskevat suuren määrän mätimunia veteen. Kudun ja poikasten kuoriutumisen jälkeen pienet kampelat elävät planktonina veden pinnalla, ennen kuin ne matkaavat kohti pohjaa ja kasvavat aikuisiksi. Lajin kasvu on suhteellisen hidasta, ja täysikokoisena punakampela voi saavuttaa 30–50 cm pituuden, mutta useimmiten saaliiksi saatavat yksilöt ovat tätä pienempiä.
Punakampela on kestävä laji, mutta sen kannat ovat ajoittain olleet laskussa liiallisen kalastuksen ja ympäristömuutosten vuoksi. Nykyisin sillä on kohtalainen merkitys suomalaisessa kalataloudessa ja virkistyskalastuksessa, mutta lajia pyydetään usein myös muiden kalojen sivusaaliina. Punakampelan lihan maku on arvostettu, ja siitä valmistetaan monenlaisia ruokia, kuten savustettua sekä paistettua kalaa. Siksi punakampela on tärkeä osa rannikon kalastuskulttuuria.
Ulkonäöllisesti punakampela tarjoaa myös kiintoisan esimerkin kalan sopeutumisesta ympäristöönsä: sen ruskea väritys sulautuu hiekkapohjaan, tarjoten sille tehokasta suojaa saalistajia vastaan. Kokonaisuudessaan punakampela edustaa suomalaisessa meriluonnossa sitkeää ja hienosti sopeutunutta kalalajia.
Ulkonäkö
Punakampela (Platichthys flesus) on Euroopan rannikkoalueilla tavattava kampelalaji, joka tunnetaan erityisesti punertavan värisestä alapuolestaan sekä epäsymmetrisestä vartalostaan. Punakampelan ulkonäkö on sopeutunut täydellisesti pohjaelämään, sillä sen vartalo on litteä ja muodoltaan ovaali. Tämä litteys mahdollistaa kalan lepäämisen pohjan läheisyydessä lähes huomaamattomana, mikä auttaa sitä sekä saalistuksessa että suojautumisessa petoja vastaan.
Punakampelan yläpuoli on väriltään ruskea, harmaanruskea tai vihertävänruskea, usein tummien laikkujen ja pilkkujen kirjoma. Tämän värityksen ansiosta punakampela sulautuu hyvin hiekka- ja mutapohjaan, johon se hautautuu vain silmät ja kuonon kärki näkyvissä. Alapuoli, josta laji on saanut nimensä, on nuoremmilla yksilöillä vaalea, mutta vanhemmiten siinä on voimakas punainen tai oranssinpunainen värisävy. Tämä ominaisuus erottaa sen muista kampelalajeista, joilla alapuoli on yleensä kauttaaltaan valkoinen.
Punakampelan silmät sijaitsevat vartalon samassa puolessa; niillä on erikoistunut kyky siirtyä vasemmalta oikealle, minkä vuoksi nämä kalat ovat niin sanotusti "silmät oikealla" -kampeloita. Suu on pieni, ja suupieli ulottuu yleensä silmien alle. Selkäevässä on 39–57 pehmeää ruotoa, ja peräevässä 33–47 ruotoa. Evät ovat muutenkin selvästi erotettavissa ja niiden reunat voivat olla myös punertavia.
Koko vaihtelee yksilön iästä ja elinalueesta riippuen, mutta täysikasvuinen punakampela voi saavuttaa 30–50 cm pituuden ja 1–3 kg painon. Nuoret yksilöt ovat usein kooltaan alle 20 cm. Liikkeiltään punakampela on hidas ja rauhallinen, viettäen suurimman osan ajastaan pohjan tuntumassa. Sen iho on peitetty pienillä suomuilla ja tuntuu karhealta sormen alla. Punakampela on helppo tunnistaa erityisesti jälkimmäisestä ominaisuudesta sekä siitä, että kyljissä ja evien tyvissä on usein punaisia täpliä.
Yleistuntumaltaan punakampela on hillityn värikäs ja huomaamaton kala, jonka näyttävin piirre on sen punertava vatsa. Tämä ominaisuus erottaa sen helposti muista pohjakaloista ja kampelalajeista, tehden siitä tunnistettavan erityisesti kokeneiden kalastajien ja tutkijoiden silmissä.
Historia
Punakampela (Platichthys flesus) on yksi Suomen vesien tunnetuimmista kampelalajeista. Sitä tavataan yleisesti sekä Itämeressä että rannikon makean veden lahtialueilla. Punakampelan historia suomalaisissa vesissä ulottuu jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin Itämeri alkoi muotoutua ja vesistöt avautuivat pohjoisille kalalajeille. Lajia on esiintynyt historiallisesti etenkin rannikolla ja saaristossa, jossa se on ollut tärkeä osa paikallista kalastusta ja ruokakulttuuria jo vuosisatojen ajan.
Punakampela tunnistetaan erityisesti sen punaisista täplistä ja litteästä vartalosta. Kampelat yleensä kehittyivät pohjakaloiksi, jotka sopeutuivat mahdollisimman tehokkaasti mataliin, liejuisiin ja kivikkoisiin elinympäristöihin. Niiden ainutlaatuinen anatomia – kuten silmien sijaitseminen toisella puolella päätä – on osoitus pitkälle kehittyneestä sopeutumisesta pohjaelämään.
Suomessa punakampela vakiintui osaksi kaupallista kalastusta jo keskiajalla. Monilla rannikkokylillä juuri kampela ja punakampela olivat tärkeä proteiinin lähde keväällä ja syksyllä, kun muut saaliskalat olivat hankalia pyydystää. Myös perinteisessä ruokaperinteessä punakampela on säilyttänyt tärkeän roolinsa, ja sitä on valmistettu sekä suolattuna että tuoreena erilaisina kalaruoka-annoksina vielä nykyaikanakin.
Punakampelan kannat ovat vaihdelleet historian saatossa monien ekologisten muutosten vuoksi. Itämeren suolaisuuden vaihtelu, rehevöityminen ja kalastuksen intensiteetti ovat vaikuttaneet lajien esiintyvyyteen ja runsauteen. Ilmastonmuutos ja meren lämpeneminen ovat viime vuosina asettaneet uusia haasteita punakampelan elinolosuhteille. Tänä päivänä punakampela pyritään säilyttämään ja sen kestävää kalastusta ohjeistetaan niin Suomessa kuin muualla Itämeren alueella.
Punakampelan historia on siis tiiviisti sidoksissa Itämeren kehitykseen, ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen ja ruokakulttuurimme jatkuvaan muuttumiseen. Se on osa suomalaista vesiluontoa ja merellisten yhteisöjen perinnettä, joka kantaa mukanaan tarinoita menneiltä vuosisadoilta aina tähän päivään.