Kuvaus: Pyy
Pyy (Tetrastes bonasia) on pieni kanalintu, jota tavataan laajasti Pohjois- ja Keski-Euroopan sekä Aasian metsissä. Suomessa pyy on varsin yleinen, erityisesti lehtipuuvaltaisissa ja sekametsissä. Pyyn tunnistaa pyöreähköstä vartalosta, harmaasta ja ruskeasta kirjavasta höyhenpeitteestä sekä huomattavan lyhyestä pyrstöstä, jossa on mustavalkoinen poikkiraita. Pyyt ovat arkoja ja liikkuvat pääsääntöisesti maastossa, mutta voivat säikähtäessään lentää lyhyitä matkoja. Ravinnokseen pyy käyttää pääasiassa silmuja, lehtiä, marjoja, hyönteisiä ja muita pieniä selkärangattomia. Pyytä metsästetään myös riistalintuna erityisesti syksyisin. Soidinääni eli pyyn vihellys on kuuluisa ja helposti tunnistettavissa metsän keskellä. Pyy on sekä luonnossa että linnustuksessa tärkeä osa suomalaista metsien ekosysteemiä.
Ominaisuudet
Pyy (Tetrastes bonasia) on keskikokoinen varpuslintuihin kuuluva kanalintu, joka esiintyy laajalti Euroopan ja Aasian pohjoisilla metsäalueilla, mukaan lukien Suomi. Pyy on tunnettu arasta ja piilottelevaista luonteestaan. Lajin tunnistaa parhaiten sen pienestä, pyöreähköstä koostaan ja ruskeanharmaasta, hienopiirteisestä suomukuvioisesta höyhenpeitteestään. Uroksella on selkeä musta viiksijuova ja pyrstön alareunassa leveä musta raita, kun taas naaras on kauttaaltaan vaatimattomamman näköinen. Pyy elää lähes yksinomaan metsissä, erityisesti vanhoissa, sekametsissä, joissa on tiheää pensaikkoa ja aluskasvillisuutta. Tämä laji arvostaa kosteita, varjoisia ympäristöjä, ja sen esiintymisen indikaattorina pidetään usein metsien luonnontilaisuutta.
Pyyn varovainen ja vaatimaton elintapa tekee siitä haastavan havaita luonnossa, sillä se kulkee pääosin maassa ja pyrähtää lentoon vasta aivan viime hetkellä. Pyy käyttää ravinnokseen pääasiassa koivun, lepän ja muiden lehtipuiden silmuja ja versoja, mutta myös marjat ja hyönteiset kuuluvat sen ruokavalioon erityisesti kesällä. Talvella pyy siirtyy syömään havupuiden neulasia ja kuoren alustaa.
Pyy pesii maassa, tiheän kasvillisuuden suojassa. Naaras hautoo ja kasvattaa poikaset yksin. Pesimäaika on touko-kesäkuussa, ja munia on tavallisesti 8–14. Poikaset oppivat nopeasti lentämään ja hajaantuvat pian pesästä. Pyyn kanta Suomessa on melko vakaa, mutta se kärsii metsien voimakkaasta hakkauksesta ja elinympäristön pirstaloitumisesta. Lajia pidetään tärkeänä osana pohjoisten metsien biodiversiteettiä ja indikaattorina metsien luonnontilasta. Metsästäjien keskuudessa pyy on arvostettu, mutta rauhoitettu laji useilla alueilla.
Kaiken kaikkiaan pyy on sopeutunut hyvin elämään pohjoisen havu- ja sekametsissä, vaikka sen elinalueita uhkaavatkin metsätalouden muutokset. Sen salaperäinen ja hiljainen olemus tekee siitä kiehtovan tarkkailtavan etenkin lintuharrastajille, jotka osaavat tunnistaa sen hienovaraiset tuntomerkit ja käyttäytymisen.
Ulkonäkö
Pyy (Bonasa bonasia) on pieni ja siro kanalintulaji, jonka ulkonäkö on monelle suomalaiselle tuttu etenkin metsäisistä ympäristöistä. Pyy painaa yleensä noin 400-500 grammaa ja on pituudeltaan noin 33-36 cm. Sen väritys on hillitty ja sulautuu hyvin metsämaastoon, mikä auttaa sitä piiloutumaan saalistajilta. Pyyn höyhenpuvussa on paljon harmaan, ruskean, valkoisen ja mustan sävyjä; sen yläpuoli on ruskeankirjava ja vatsapuoli vaalempi, usein valkeanharmaa, jossa esiintyy tummaa juovitusta.
Pyy tunnetaan erityisesti lyhyestä, pyöreästä pyrstöstään, jonka päässä on selkeä musta päätejuova. Siipien sisäpuolella on vaaleat täplät, jotka näkyvät erityisesti lennossa. Koiraan ja naaraan ulkoasu on hyvin samanlainen, mutta koirailla rinnan sivuilla on usein voimakas musta laikku, jota naarailla ei välttämättä ole tai se on vaaleampi.
Pyyn pää on pieni, kaula lyhyt ja nokka lyhyt sekä voimakas, soveltuen hyvin kasvien, lehtien ja silmujen syömiseen. Silmät ovat tummat ja niiden ympärillä oleva alue on harmaanruskea. Pienikokoisen pään ansiosta pyy vaikuttaa uteliaalta ja valppaana olevalta. Sen jalat ovat lyhyet ja voivat talviaikaan olla höyhenpeitteiset, mikä suojaa kylmältä. Varpaat ovat sopeutuneet sekä maassa liikkumiseen että oksilla tasapainoiluun.
Kokonaisuudessaan pyyn ulkonäkö on vaatimaton mutta viehättävä. Sen maastouttava väritys ja kompakti olemus tekevät siitä vaikeasti havaittavan tiheässä keskisuomalaisessa metsikössä. Pyy liikkuu usein varovasti ja nopeasti metsäaluskasvillisuuden suojassa, mikä korostaa sen luonnollista, hillittyä kauneutta. Pyy ei ole suuri tai värikäs, mutta sen yksityiskohtainen höyhenkuviointi ja sulautuminen ympäristöön tekevät siitä ainutlaatuisen osan suomalaista metsäluontoa.
Pyyllä ei ole erikoisia koristeellisia piirteitä, mutta sen tasapainoinen ja harkittu ulkonäkö ilmentää mainiosti lajin selviytymistä muuttuvissa metsäolosuhteissa.
Historia
Pyy (Tetrao tetrix), Suomessa yleisesti tunnettu nimellä “pyy”, kuuluu kanalintuihin ja on yksi pohjoisen havumetsävyöhykkeen tunnusomaisimmista lintulajeista. Pyyn historia Suomessa ja muualla Euroopassa ulottuu vuosituhansien taakse, ja se on ollut tärkeä osa ihmisten elämää niin ravintolähteen kuin kulttuurillisen merkityksensä vuoksi.
Pyy on esiintynyt Suomen alueella jo jääkauden jälkeisestä ajasta lähtien. Metsästyksen kohteeksi siitä on mainintoja jo varhaisissa suomalaisissa kansanrunoissa sekä vanhoissa metsästyskirjoituksissa. Keskiajalla ja uudella ajalla pyytä arvostettiin erityisesti herkullisen lihansa ansiosta, ja siitä valmistettiin monenlaisia ruokia sekä säätyläisten että talonpoikien pöytiin. Pyy on ollut myös tärkeässä roolissa kansanperinteessä ja suullisessa kertomusperinteessä, jossa sitä on kuvattu metsäluonnon ja metsämiehen symbolina.
Pyy viihtyy varsinkin varttuneissa, tiheissä lehti- ja sekametsissä sekä metsäsaarekkeissa peltojen ja soiden keskellä. Lajin sopeutumiskyky on auttanut sitä selviämään eri aikakausien metsämuutoksissa, vaikka sen kanta onkin kokenut paikallisia vaihteluja metsänhakkuiden ja maankäytön muutosten seurauksena. 1900-luvun alussa pyytä tavattiin huomattavasti enemmän kuin nykypäivänä, mutta toisaalta laji ei ole koskaan joutunut Suomessa vakavan uhanalaisuuden kohteeksi.
Pyy on myös ollut tärkeä osa suomalaista kansanperinnettä. Vanhoissa uskomuksissa pyyn vihellyksellä on uskottu olevan onnea tuova merkitys metsässä liikkujalle. Lisäksi se on ollut inspiraationa runoissa, lauluissa ja jopa nimistössä. Monissa Etelä- ja Pohjois-Suomen paikannimissä sana “pyy” viittaa vanhaan metsästysalueeseen tai pyyn esiintymiseen kyseisellä paikalla.
Laji on nykyään rauhoitettu pesimäaikanaan, mutta sitä saa metsästää säädellysti syksyisin. Kannan hoitoon ja tutkimukseen on kiinnitetty enemmän huomiota viime vuosikymmeninä, ja pyy toimii osittain indikaattorina metsien monimuotoisuudelle. Kaikkiaan pyyn historia Suomen luonnossa on pitkä ja monivivahteinen, ja se jatkaa edelleen osaansa niin metsien ekosysteemissä kuin suomalaisessa kulttuurissa.