Kuvaus: Ranskanpitkäkarvainen
Ranskanpitkäkarvainen, eli Grand bleu de Gascogne (myös tunnettu suomessa tällä nimellä), on vanha ranskalainen ajokoirarotu, jota on perinteisesti käytetty suurriistan, kuten villisikojen ja peurojen, metsästykseen. Rodun tunnistaa pitkästä, tiheästä ja hieman aaltoilevasta turkistaan sekä voimakkaasta ja lihaksikkaasta rungostaan. Luonteeltaan ranskanpitkäkarvainen on lempeä, rauhallinen ja ystävällinen ihmisille sekä tulee yleensä hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Se on kuitenkin luonteeltaan itsepäinen ja saattaa olla haastava totuttaa tottelemaan heti käskyjä, joten vaatii kokeneen omistajan. Rodulla on voimakas riistavietti ja se kaipaa runsaasti liikuntaa sekä tilaa liikkua. Ranskanpitkäkarvainen tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa pörröisen karvapeitteensä vuoksi.
Ominaisuudet
Ranskanpitkäkarvainen, eli ranskaksi Blue de Gascogne à Poil Long, on harvinainen pitkäkarvainen koirarotu, joka on kotoisin Ranskasta. Rodun historia ulottuu keskiaikaan, jolloin sitä käytettiin ensisijaisesti metsästyskoirana suurriistan, kuten peurojen ja villisikojen, ajoon. Nykyään rotu tunnetaan erityisesti älykkäänä, rohkeana ja omistautuneena kumppanina, mutta Suomessa ja pohjoismaissa se on edelleen hyvin tuntematon.
Ranskanpitkäkarvaisen ulkonäkö on vaikuttava. Sen pitkä ja silkkinen karvapeite suojaa sääolosuhteilta ja on yleensä sinertävän harmaa mustilla täplillä sekä vaalean harmaalla pohjavärillä. Tämän rodun elegantti olemus, suuret luppakorvat ja lempeät silmät tekevät siitä helposti tunnistettavan. Täysikokoinen uros painaa yleensä 30–36 kg ja säkäkorkeus on noin 65–72 cm. Nartut ovat hieman pienempiä.
Luonteeltaan ranskanpitkäkarvainen on lempeä, älykäs ja uskollinen. Sen metsästysvaistot ovat yhä vahvat, mutta oikealla koulutuksella se voi sopeutua hyvin myös perhekoiraksi. Se soveltuu aktiiviselle omistajalle, joka osaa hyödyntää sen energisyyttä ja älykkyyttä. Rodulla on vahva nenä ja erinomainen haju- ja kuuloaisti, minkä johdosta se soveltuu myös jäljestys- ja etsintätehtäviin. Kuitenkin rodun kouluttaminen vaatii johdonmukaisuutta, sillä se voi olla itsepäinen ja itsenäinen.
Pitkäkarvaisen turkin takia rodulta vaaditaan säännöllistä harjaamista ja huolellista hoitoa. Korvat tulee tarkistaa säännöllisesti, jotta vältetään tulehdukset, ja turkin tulee olla puhdas takkujen välttämiseksi. Rotu on yleisesti terve, mutta kuten monilla suurilla koirilla, lonkkadysplasia voi olla mahdollinen terveysriski. Oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla ranskanpitkäkarvainen pysyy terveenä ja onnellisena.
Kaikkiaan ranskanpitkäkarvainen on miellyttävä ja monipuolinen rotu aktiiviseen kotiin, jossa ymmärretään metsästyskoirien tarpeet. Yhteistyöhalu, älykkyys ja ystävällisyys tekevät siitä arvokkaan kumppanin niin arkeen kuin harrastuksiin.
Ulkonäkö
Ranskanpitkäkarvainen on keskikokoinen, voimakasrakenteinen ja atleettinen ajava koirarotu, jonka ulkonäköä leimaa pitkä, silkinpehmeä karvapeite. Koiran turkki on puolipitkästä pitkään, runsas ja aaltoileva, mutta ei kihara, mikä antaa rodulle sen tunnusomaisen ja viehättävän ilmeen. Karvan laatu vaihtelee hieman yksilöittäin, mutta ihanne on pehmeän kiiltävä ja suora tai hieman laineikas – erityisesti korvien, kaulan, rinnan ja hännän alueella karva on selvästi pidempää.
Väritykseltään ranskanpitkäkarvainen on tyypillisesti joko yksivärinen musta, maksanruskea tai joskus oranssihtavan beesiin taittava. Useimmiten rodulla esiintyy valkoisia merkkejä rinnassa, vatsassa ja käpälissä. Pigmentti kuonossa ja silmien ympärillä on tummanruskea tai musta riippuen turkin pohjaväristä, mikä korostaa rodun ilmeikästä ja lempeää katsetta.
Pään muoto on hienostunut ja jalon näköinen. Kuono on hieman kapeneva ja nenänvarsi suora, antaen koiralle tarkkaavaisen ja valppaasti uteliaan ulkomuodon. Korvat ovat pitkät, roikkuvat ja runsaskarvaiset, ylettäen poskien alapuolelle. Silmät ovat keskikokoiset, soikeat ja usein kauniin lämpimän ruskeansävyiset, mikä antaa ranskanpitkäkarvaiselle lempeän sekä elävän ilmeen.
Ruumis on sopusuhtainen ja lihaksikas, mutta silti kevytrakenteinen, mikä mahdollistaa rodulle sen vaaditun nopeuden ja kestävyyden maastoissa liikkuessa. Selkä on suora, rintakehä syvä ja vatsalinja kohoava. Jalat ovat suhteessa vartaloon pitkät ja ketterät; käpälät ovat soikeat ja pehmeäkarvaiset. Häntä on pitkä, karvainen ja yleensä kannetaan lievästi kaarevana tai alhaalla lepäävänä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että ranskanpitkäkarvainen yhdistää sulavuuden, voiman ja tyylikkyyden viehättävällä tavalla. Rodun ulkonäkö on selkeästi metsästyskoiralle ominaista, mutta pehmeä karvapeite ja lempeä ilme tuovat siihen myös huomattavan ystävällisen ja aristokraattisen sävyn.
Historia
Ranskanpitkäkarvainen, eli ranskalainen pitkäkarvainen kani, tunnetaan maailmalla nimellä French Lop. Tämä rotu on yksi suurimmista ja näyttävimmistä kaniroduista, ja sen juuret ulottuvat 1800-luvun Ranskaan.
Ranskanpitkäkarvaista alettiin jalostaa tarkoituksenmukaisesti noin vuonna 1850, kun ranskalaiset kanin kasvattajat halusivat kehittää tehokkaamman ja suuremman lihantuotantorodun. Rotu syntyi risteyttämällä normaaleja ranskalaisia kaneja saksalaisten jättikanien sekä englantilaisten pitkäkorvaisten rodujen kanssa. Tavoitteena oli saada aikaan suurikokoinen, kestävä ja nopeasti kasvava kani, joka sopisi sekä lihan tuottamiseen että lemmikiksi.
Aluksi ranskanpitkäkarvaisia käytettiin pääasiassa tuotantoeläiminä. Niiden suuri koko, vahva luusto ja runsaslihaisuus tekivät niistä ihanteellisia ruokapöytään. Rotu sai nopeasti suosiota myös muualla Euroopassa, ja ensimmäiset yksilöt vietiin Englantiin 1800-luvun lopulla. Vuosien saatossa ranskanpitkäkarvainen vakiinnutti asemansa arvostettuna näyttely- ja seuraeläinroduna.
Rotu tunnistettiin virallisesti ensin Ranskassa, ja myöhemmin brittiläiset ja amerikkalaiset kaninjärjestöt hyväksyivät rodun omiin standardeihinsa. Suomessa ranskanpitkäkarvainen tunnetaan myös hyvin, vaikka se onkin harvinaisempi kuin pienemmät kanilajit. Rotu on saavuttanut mainetta erityisesti ystävällisen luonteensa, vaikuttavan ulkonäkönsä ja soveltuvuutensa perhelemmikiksi ansiosta.
Nykyisin ranskanpitkäkarvaisia kaneja pidetään sekä lemmikkeinä, näyttelyissä että ajoittain myös lihan- ja villantuotantoon. Rotu tunnetaan pitkästä, tiheästä turkistaan ja suurista, roikkuvista korvistaan. Ne vaativat tilavaa elinympäristöä ja säännöllistä hoitoa, mutta palkitsevat omistajansa lempeällä luonteellaan ja komealla olemuksellaan. Näin ollen ranskanpitkäkarvaisen historia kertoo rodun monipuolisuudesta ja elinvoimaisuudesta sekä siitä, kuinka onnistuneella jalostuksella on saavutettu ainutlaatuinen ja pidetty kanilaji.