Kuvaus: Romagnaolo
Romagnolo, virallisesti Lagotto Romagnolo, on italialainen koirarotu, joka on saanut alkunsa Pohjois-Italian Romagnan alueelta. Alun perin rotua käytettiin vesilintujen metsästykseen, mutta nykyään se tunnetaan erityisesti tryffelien etsijänä. Romagnolo on keskikokoinen ja kiharatukkainen koira, jolla on ystävällinen ja energinen luonne. Se sopii erinomaisesti aktiviiseen kotiin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja virikkeitä. Romagnolot ovat yleensä erittäin oppivaisia ja ne tulevat hyvin toimeen lasten ja muiden eläinten kanssa. Niiden turkki vaatii säännöllistä hoitoa, mutta ne eivät juurikaan irtoa, mikä tekee niistä hyvän valinnan myös allergikoille.
Ominaisuudet
Romagnolo on vanha italialainen koirarotu, joka on peräisin Pohjois-Italiasta, erityisesti Romagnan alueelta. Rodun virallinen nimi on Lagotto Romagnolo, ja se tunnetaan erityisesti erinomaisena tryffelikoirana. Alun perin Lagotto Romagnoloa käytettiin metsästys- ja vesikoirana, mutta nykyään sen tärkein tehtävä liittyy tryffelin etsintään, missä se onkin yksi maailman parhaista.
Rodun koko on keskikokoinen: urokset ovat yleensä 43–48 cm ja nartut 41–46 cm säkäkorkeudeltaan, painon ollessa 11–16 kg. Romagnolo on rakenteeltaan voimakas ja kompakti, minkä ansiosta se soveltuu hyvin vaikeakulkuisiinkin maastoihin. Lagotto Romagnolon karvapeite on kihara ja villava, mikä suojaa sitä kosteudelta ja lialta. Karva on hypoteettisesti allergiaystävällistä, eikä se juuri irtoa, mutta vaatii säännöllistä trimmausta ja huolellista hoitoa takkuuntumisen estämiseksi. Karvojen väri voi vaihdella valkoisesta ruskeaan tai oranssiin, usein läikikkäänä.
Luonteeltaan Romagnolo on lempeä, ystävällinen ja helposti koulutettava. Se on älykäs ja työintoinen, minkä vuoksi se nauttii kaikesta yhdessä tekemisestä omistajansa kanssa. Lagotto kiintyy perheeseensä, on hyvä lasten kanssa ja tulee yleensä toimeen myös muiden koirien kanssa. Se saattaa olla alkuun hieman varautunut vieraita kohtaan, mutta ei koskaan aggressiivinen. Rodulla on vahva saalisvietti ja hajuaisti, joten se innostuu helposti nenää vaativista tehtävistä.
Romagnolo tarvitsee riittävästi liikuntaa ja virikkeitä, mutta ei ole yhtä vaativa kuin jotkin muut metsästyskoirat. Se viihtyy hyvin niin maaseudulla kuin kaupungissakin, kunhan saa tarpeeksi seuraa ja aktiviteetteja. Rodun terveys on yleisesti hyvä, mutta siihen voi esiintyä joitakin perinnöllisiä sairauksia, kuten lonkka- ja kyynärnivelten ongelmia sekä harvinaisia silmäsairauksia. Kokonaisuutena Romagnolo on uskollinen, iloinen ja monipuolinen koira, joka soveltuu monenlaiseen elämään ja perheeseen.
Ulkonäkö
Romagnaolo on keskikokoinen italianhevosen rotu, joka tunnetaan vahvasta ja rotevarakenteisesta vartalostaan. Rodulla on selvästi näkyvä ja lihaksikas rakenne sekä suhteellisen leveät rungon mittasuhteet. Säkäkorkeus vaihtelee yleensä 145–160 senttimetrin välillä, ja tammoilla sekä oreilla on usein melko massiivinen vartalo verrattuna muihin italialaisiin alkuperäisrotuihin.
Romagnaolon pää on suuri, mutta samalla ilmeikäs. Päässä on leveä otsa ja suoraprofiilinen turpa, jossa voi ajoittain esiintyä lievää koveruutta. Silmät ovat tummat, hieman syvällä sijoittuvat ja ilmentävät eloisuutta. Korvat ovat keskikokoiset ja asettuvat valppaasti eteenpäin. Kaula on lyhyehkö mutta lihaksikas, ja se liittyy vahvasti rungon yläosaan.
Rodun rungon muoto on syvä ja leveä. Rintakehä on poikkeuksellisen tilava, mikä mahdollistaa hevosen vahvan keuhko- ja sydäntoiminnan sekä hengityskapasiteetin. Selkä on lyhyt ja suorahko, usein tiivis ja tukeva, mikä on hyödyllistä erityisesti maataloustöissä. Lautanen on leveä ja lihaksikas, ja takapäässä korostuu voima – piirre, joka kehittyi, kun rotua jalostettiin sekä veto- että maataloustehtäviin.
Jalat ovat vahvat, hyväluustoiset ja sopusuhtaisessa suhteessa rungon kokoon. Nivelrakenteet ovat selkeät ja jalat usein suorat, mikä lisää rodun käyttöikää ja kestävyyttä. Kaviot ovat kohtalaisen suuret, pyöreähköt ja kovarakenteiset. Tämä mahdollistaa työskentelyn niin savisilla, kosteilla kuin kuivillakin pelloilla – tyypillistä omalle alkuperäisalueelleen Emilia-Romagnan laaksoalueilla.
Värityksen suhteen Romagnaolo on lähes poikkeuksetta rautias, mutta sallittuja ovat myös tummanrautias tai satunnaisesti vaaleammat sävyt. Liian vaaleat merkit ja läikikkyys eivät ole toivottavia. Karvapeite on yleensä tiheä, erityisesti talvella, ja harja sekä häntä ovat pitkät ja tuuheat. Näiden ominaisuuksien ansiosta Romagnaolo sopeutuu hyvin vaihteleviin sääolosuhteisiin. Lyhyesti sanottuna Romagnaolo edustaa vankkaa, kestävää ja käytännöllistä hevostyyppiä, joka erottuu ennen kaikkea lihaksikkuudellaan ja eteläeurooppalaiseen maatalouteen soveltuvalla olemuksellaan.
Historia
Romagnaolo on italialainen alkuperäisrotuinen nautarotu, joka on saanut nimensä Italian Romagnan alueelta, erityisesti Bolognan, Ferraran, Ravenna ja Forlìn maakunnista. Rotu on peräisin alueen alkuperäiskarjasta, jota on vuosisatojen ajan jalostettu niin työ- kuin lihantuotannon tarpeisiin.
Romagnaolon varhaisimmat kirjalliset maininnat löytyvät jo 1600-luvulta, jolloin se tunnettiin vahvana härkänä peltojen kyntämiseen ja raskaisiin maataloustöihin. Alueen savipitoiset, raskaasti työstettävät maaperät vaativat suurikokoista ja kestävää karjaa, joten jalostuksessa painotettiin voimaa, rauhallisuutta ja kestävyyttä.
Teollisuuden ja maatalouden modernisoituminen sekä koneellistuminen 1900-luvun puolivälissä aiheuttivat merkittävän romahduksen vetoeläinten tarpeessa, ja Romagnaolon käyttö siirtyi yhä enemmän lihan tuotantoon. Samalla rodun populaatio pieneni huomattavasti, ja rotu oli jopa sukupuuton partaalla 1970- ja 1980-luvuilla. Kiinnostus perinteisiin italialaisrotuihin kuitenkin heräsi uudelleen, ja paikalliset kasvattajat onnistuivat säilyttämään roduun kuuluvia arvokkaita ominaisuuksia erityisesti lihalaadun ja sopeutumiskyvyn osalta.
Romagnaolon liha tunnetaan arvostetusta rakenteestaan ja mehevyydestään. Rotu on yksi niin sanotuista 'italialaisista valkoisista jättiläisistä', joihin kuuluvat myös kuuluisampien Chianinan ja Marchigianan rodut. Romagnaoloa kuitenkin luonnehtii erityinen sopeutuminen paikallisiin olosuhteisiin, rauhallinen luonne sekä kyky selviytyä luonnonlaitumilla.
Romagnaolon säilyminen ja jalostaminen ovat olleet olennainen osa alueellista kulttuuriperinnettä. Rotu nähdäänkin yhä identiteetin ja perinteiden kantajana Romagnan maatalousmaisemissa, ja sitä hyödynnetään sekä perinteisessä että luonnonmukaisessa tuotannossa. Kansalliset ja paikalliset suojeluohjelmat tukevat nykyisin rodun säilyttämistä, ja sen kanta on vakiintunut kasvavaan suuntaan. Romagnaolo on siten esimerkki hyvin sopeutuneesta, kestävän kehityksen mukaisesta karjanhoidosta, jonka historiaa arvostetaan Italiassa laajasti.