Kuvaus: Saksanpitkäkarvainen
Saksanpitkäkarvainen on saksalainen koirarotu, joka tunnetaan pitkästä, silkkisestä turkistaan ja tasapainoisesta luonteestaan. Rotu on kehitetty metsästyskoiraksi, erityisesti jäljestävään työskentelyyn, ja se soveltuu hyvin myös aktiiviseen seurakoiraelämään. Saksanpitkäkarvainen on ystävällinen, älykäs ja oppivainen rotu, joka kiintyy vahvasti omistajaansa ja viihtyy perheenjäsentensä seurassa. Rodulla on keskiverto energiataso ja se vaatii säännöllistä liikuntaa sekä mielekästä tekemistä. Pitkäkarva vaatii jonkin verran hoitoa, mutta turkinhoito ei ole liian vaativaa. Saksanpitkäkarvainen soveltuu hyvin lapsiperheisiin ja tulee yleensä toimeen muiden koirien kanssa.
Ominaisuudet
Saksanpitkäkarvainen on saksalainen kanakoirarotu, joka tunnetaan erityisesti monipuolisuudestaan metsästyskoirana. Rotu on kehittynyt Saksassa 1800-luvun lopulla tavoitteena luoda metsästyskoira, joka soveltuu erinomaisesti sekä lintujen että pienriistan metsästykseen vaikeissakin olosuhteissa. Saksanpitkäkarvainen on keskikokoinen, vahvarakenteinen ja pitkäkarvainen koira, jonka ulkomuoto antaa vaikutelman sekä sulavuudesta että voimasta.
Luonteeltaan saksanpitkäkarvainen on avoin, ystävällinen ja yhteistyöhaluinen, mikä tekee siitä miellyttävän perhekoiran sekä uskollisen työtoverin metsästäjälle. Se kiintyy läheisesti omistajaansa ja on älykäs sekä oppivainen. Rotu tunnetaan myös siitä, että se tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja muiden koirien kanssa, kunhan siihen totutetaan pentuna.
Rodun turkin erityispiirre on pitkä, aaltoileva ja tiheä karvapeite, joka suojaa koiraa tehokkaasti kylmältä ja kosteudelta. Koiran turkin värit voivat vaihdella, mutta tyypillisimpiä ovat ruskea, ruskeankirjava ja joskus jopa musta. Turkinhoito vaatii säännöllistä harjausta, jotta turkki pysyy takuttomana ja puhtaana.
Saksanpitkäkarvainen tarvitsee paljon liikuntaa ja virikkeitä, jotta se pysyy terveenä ja onnellisena. Aktiivisena ja energisenä rotuna se nauttii pitkistä lenkeistä, juoksemisesta vapaana sekä erilaisista harrastuksista, kuten jäljestyksestä ja tottelevaisuuskoulutuksesta. Sillä on erinomainen hajuaisti ja taipumus metsästää, joten se sopii parhaiten koteihin, joissa voidaan tarjota riittävästi tekemistä.
Rotu sopii parhaiten aktiivisille omistajille, jotka arvostavat koiran seuraa sekä metsästystä tai muita koiraharrastuksia. Yksin oloa saksanpitkäkarvainen ei siedä pitkiä aikoja, ja se kaipaa läheisyyttä sekä toimintaa.
Saksanpitkäkarvaisen elinikä on keskimäärin 12–14 vuotta, ja yleisesti ottaen se on terve rotu. Kuten monilla suurikokoisilla roduilla, sillä voi kuitenkin esiintyä perinnöllisiä sairauksia kuten lonkka- ja kyynärnivelten ongelmia, joten jalostukseen käytettävien yksilöiden terveystutkimukset ovat tärkeitä.
Ulkonäkö
Saksanpitkäkarvainen, viralliselta nimeltään saksanpaimenkoira pitkäkarvainen (Deutscher Schäferhund, langstockhaarig), on näyttävä ja monipuolinen työkoirarotu. Sen ulkonäkö on tasapainoinen ja sopusuhtainen, jossa yhdistyvät voima, ketteryys ja jalous. Rodulla on selvä sukupuolileima: urokset ovat voimakkaampia ja näyttävämpiä kuin nartut. Saksanpitkäkarvaisen pää on kiilamainen, vahva ja sopusuhtainen runkoon nähden. Kallo on vain hieman kaareva otsalta ja stoppi on selvästi havaittavissa. Kuono-osa on vahva, eikä liian kapea. Kirsu on aina musta ja huulet tiiviit. Hampaat ovat voimakkaat ja leikkaavat saksipurentaan.
Pitkäkarvaisen saksanpaimenkoiran silmät ovat mantelinmuotoiset, keskikokoiset ja yleensä tummat. Ilme on tarkkaavainen, älykäs ja ystävällinen mutta valpas. Korvat ovat suuret, pystyt ja soikeanmuotoiset, luovuttavan torvimaisesti eteenpäin. Niskan asento on vahva ja hieman kaartuva. Saksanpitkäkarvaisen tärkein ulkoinen tuntomerkki on tietenkin sen pitkä, tiheä ja suora karvapeite. Pintakarvan pituus on selvästi pidempi kuin normaalityyppisellä saksanpaimenella, mutta ei kuitenkaan peittävä ihanasti pörröiseksi koiraa kokonaan. Karva on pidempää erityisesti kaulassa (kaulus), rinnassa, korvien ympärillä, reisien takaosissa (housukarva) ja hännässä sekä rungon alapuolella.
Runko on hieman pitempi kuin korkea, vahva ja lihaksikas. Selkälinja on suora ja loivasti laskeva lanteisiin päin. Rintakehä on syvä mutta ei tynnyrimäinen. Raajat ovat suorat, voimakkaat ja rungon mittasuhteisiin nähden sopivat. Käpälät ovat tiiviit ja pyöreähköt. Häntä on tuuhea ja ulottuu vähintään kintereisiin, levossa se on loivasti mutkalla. Rodun värikirjo on laaja: yleisimpiä ovat musta ruskein merkein (ns. satulakuvio), musta, sudenharmaa ja hyvin tummat yksilöt, mutta valkoiset värimuunnokset eivät ole sallittuja. Kauluksen, rinnuksen ja reisien koristekarva luo koiralle arvokkaan yleisilmeen. Yleisesti rodusta huokuu sekä työkoiramaisuutta että eleganttia ryhtiä – se on elämässään puoleensavetävä ja toiminnallinen kumppani.
Historia
Saksanpitkäkarvainen eli pitkäkarvainen saksanseisoja (saksaksi Deutsch Langhaar) on vanha saksalainen kanakoirarotu, jonka historia juontaa juurensa 1800-luvun Saksaan. Rotu kehittyi pääasiassa saksalaisten metsästäjien tarpeisiin: haluttiin monipuolinen, kestävä ja luotettava seisova lintukoira, joka sopeutuu Saksan vaihteleviin maastoihin ja työskentelyolosuhteisiin.
Saksanpitkäkarvaisen alkuperä voidaan jäljittää sekä paikallisiin saksalaisiin lintukoirakantoihin että muihin eurooppalaisiin seisoviin koiriin, erityisesti spanielityyppisiin koiriin sekä mahdollisesti setterien ja pointtereiden risteytyksiin. 1800-luvun lopulla rotua alettiin kehittää tietoisesti, ja ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin vuonna 1879. Virallisesti saksanpitkäkarvainen tunnustettiin omana rotunaan vuonna 1897, jolloin perustettiin myös ensimmäinen rotuyhdistys Deutsche Langhaar Verband.
Rodun varhaishistoriassa tärkeitä olivat Emil Ilgner ja Ernst von Otto, jotka pyrkivät jalostamaan pitkäkarvaisesta seisojasta monipuolisen metsästyskoiran, joka osaa noutaa niin vedestä kuin maalta ja jolla on erinomainen nenä. Jalostuksessa kiinnitettiin huomiota paitsi käyttöominaisuuksiin, myös ulkonäköön: pitkä, sileä karvapeite ja sulavalinjainen rakenne luovat rodulle sen tyylikkään olemuksen.
Saksanpitkäkarvainen on säilynyt suhteellisen harvinaisena kansainvälisesti, ja sen kanta on suurin kotimaassaan Saksassa, jossa sitä arvostetaan edelleen erityisesti monipuolisena metsästyskoirana. Rodulla on vankat perinteet vesilinnunmetsästyksestä ja noudosta, mutta se pystyy myös jänisten haukkumiseen, jäljestykseen sekä verijäljitykseen. Suomen rekisterissä saksanpitkäkarvaiset ovat olleet vasta 1990-luvulta lähtien, ja kanta täällä on pieni. Nykyään rotua arvostetaan paitsi työkoirana, myös perheystävällisenä seurakoirana, kiitos sen tasaisen ja ystävällisen luonteen. Saksanpitkäkarvainen on edelleen kulttuurihistoriallisesti merkittävä osa saksalaista metsästyskoiraperinnettä.