Kuvaus: Shetlanninlammaskoira
Shetlanninlammaskoira, tuttavallisemmin sheltti, on alunperin Skotlannin Shetlannin saarilta kotoisin oleva pieni paimenkoira. Rodun kehitys alkoi paikallisten maatilakoirien sekä mm. bordercollien risteytyksistä, ja sheltti on nykyään suosittu seurakoira sekä erinomainen harrastuskoira esimerkiksi agilityssä, tokojutuissa ja paimennuksessa. Shetlanninlammaskoira tunnetaan ystävällisyydestään, älykkyydestään ja oppimiskyvystään. Se on uskollinen ja kiintyy syvästi omistajiinsa. Sheltti on sosiaalinen, mutta hieman varautunut vieraita kohtaan, ja voi haukkua helposti. Se tarvitsee liikuntaa, mutta sopeutuu hyvin monenlaisiin koteihin. Paksu turkki vaatii säännöllistä hoitoa, mutta yleensä sheltti on helppohoitoinen rotu, joka sopii mainiosti myös aloitteleville koiranomistajille.
Shetlanninlammaskoira arviota
Ominaisuudet
Shetlanninlammaskoira on pieni ja elegantti paimenkoirarotu, joka tunnetaan ystävällisyydestään, älykkyydestään sekä uskomattomasta oppimiskyvystään. Rotu on kotoisin Shetlannin saarilta, missä nämä ketterät ja työintoiset koirat auttoivat paimentamaan lampaita haastavissa oloissa. Nykyisin shetlanninlammaskoirat eli "shelttit" ovat suosittuja seurakoiria, mutta ne soveltuvat erinomaisesti myös eri koiraharrastuksiin, kuten agilityyn, tokoon ja paimennukseen.
Shetlanninlammaskoira on luonteeltaan erittäin ihmisrakas, uskollinen ja vilkas. Se kiintyy perheeseensä syvästi ja viihtyy parhaiten ihmistensä läheisyydessä. Helposti koulutettava sheltti reagoi hyvin positiivisiin koulutusmenetelmiin ja haluaa miellyttää omistajiaan. Se on tunnettu hyvästä muististaan ja älystään – shelttiä pidetäänkin yhtenä älykkäimmistä koiraroduista. Koska sheltti on energinen, se tarvitsee päivittäistä liikuntaa sekä henkistä aktivointia pysyäkseen tyytyväisenä ja hyvinvoivana.
Sheltti on keskikokoinen koira, jonka säkäkorkeus on noin 33–41 cm ja paino yleensä 6–12 kiloa. Sen ulkonäkö muistuttaa isompaa collieta, mutta sheltti on roduista selkeästi pienempi ja sirompi. Karva on pitkä, paksu ja kaksikerroksinen; peitinkarva on suoraa ja karkean tuntuista, aluskarva taas pehmeää ja tiivistä. Turkinhoito vaatii harjausta useita kertoja viikossa, ja etenkin karvanlähdön aikaan päivittäinen harjaus on suositeltavaa.
Shetlanninlammaskoira sopeutuu hyvin erilaisiin kodin olosuhteisiin, kunhan se saa tarpeeksi seuraa, liikuntaa ja toimintaa. Se voi olla varautunut vieraita kohtaan ja ilmoittaa herkästi haukkumalla oudoista äänistä, mutta ei ole kuitenkaan luontaisesti aggressiivinen. Rotu sopii lapsiperheeseen, kunhan koiraa osataan kohdella kunnioittavasti ja opetetaan lapsille oikea tapa lähestyä ja käsitellä koiraa.
Shetlanninlammaskoira kuuluu terveimpien rotujen joukkoon, mutta joitakin perinnöllisiä sairauksia (esim. silmä- ja sydänsairaudet) saattaa esiintyä. Säännölliset terveystarkastukset ja vastuullinen jalostus ovat tärkeitä rodun hyvinvoinnin kannalta. Elinikä on keskimäärin 12–15 vuotta. Kokonaisuudessaan sheltti on erinomainen valinta aktiiviselle koiranomistajalle, joka haluaa ystävällisen, älykkään ja monipuolisen seurakoiran.
Ulkonäkö
Shetlanninlammaskoira, eli sheltie, on pienikokoinen, elegantti ja tasapainoinen paimenkoira, joka muistuttaa ulkonäöltään pientä collieta. Sen olemus on eloisa, mutta samalla jalo ja ystävällinen. Shetlaninlammaskoirat ovat vankkarakenteisia, mutta eivät kuitenkaan raskaita tai kömpelöitä – niiden liikkeet ovat kevyet ja sulavat. Rodun säkäkorkeus on uroksilla yleensä 37 cm (vaihteluväli 37 ± 2,5 cm) ja nartuilla hieman vähemmän. Paino vaihtelee yleensä 6–12 kilon välillä.
Sheltiet ovat kauttaaltaan hyvin karvaisia; niiden turkki on kaksikerroksinen. Peitinkarva on suoraa ja karheaa, kun taas aluskarva on pehmeää ja tiheää, joka suojaa koiraa kylmältä ja kosteudelta. Turkki muodostaa erityisen runsaat kauluksen, harjaksen ja "housut" takajalkoihin. Karvojen laatu ja määrä tuovat koiralle erinomaisen suojan rankoissakin sääolosuhteissa. Värit ovat monipuoliset: yleisimmät värit ovat soopeli-valkoinen (vaalean kullanruskeasta mahonkiin, hopeinsävyin tai ilman), tricolour (mustapohjainen, ruskein merkein), blue merle (sinertävän harmaa mustin ja joskus ruskein merkein) sekä black & white ja black & tan, joissa on vaihtelevasti valkoisia ja/tai ruskeita merkkejä.
Pään muoto on tärkeä sheltin ulkonäössä – se on kiilamainen, hienopiirteinen ja sopusuhtainen. Silmät ovat keskikokoiset ja hieman vinot, ilme on lempeä ja tarkkaavainen. Sheltien luonteenomaiset pystykorvat ovat korkealla ja asettuneet lähekkäin, kärjistään taittuneet eteenpäin. Häntä on pitkä, lievästi kaartuva ja kauniisti karvoittunut. Raajojen asento, keveys ja vahvat tassut kertovat rodun paimenkoiramaisuudesta ja ketteryydestä. Yleisvaikutelma shetlanninlammaskoirasta on viehättävä, työkoiramainen mutta elegantti ja kaunis koira, jonka lempeä ja valpas katse sekä runsas, hyvin hoidettu turkki tekevät siitä monen silmissä ihastuttavan näky.
Historia
Shetlanninlammaskoira, eli sheltie, on peräisin Shetlannin saarilta, jotka sijaitsevat Skotlannin pohjoispuolella. Rodun historia ulottuu 1800-luvun puoliväliin, jolloin saarilla oli tarvetta pienikokoiselle ja kestäville paimenkoirille. Shetlannin saarilla lampaat olivat pieniä ja sopeutuneet karuihin olosuhteisiin ja niillä työskentelevän koiran tuli olla notkea, nopea ja älykäs. Paikalliset viljelijät risteyttivät alkuperäisiä paimenkoiria mm. bordercollien, collietyyppisten koirien sekä pienten spanielityyppien kanssa tarkoituksenaan kehittää rotu, joka olisi sekä loistava paimen että helposti hallittava.
Shetlanninlammaskoiraa alettiin jalostaa määrätietoisemmin 1900-luvun alkuvuosina, jolloin rotu alkoi saada enemmän nykyistä ulkonäköään ja luonteenpiirteitään. Kasvattajat keskittyivät erityisesti koiran kokoon ja turkin laatuun, jotta se kestäisi saariston tuulet, sateet ja viimat. Vuonna 1908 perustettiin ensimmäinen virallinen rotuyhdistys, Shetland Collie Club, ja pian tämän jälkeen rotu sai virallisen rotumääritelmän Brittien kennelliitossa. Ensimmäiset shetlanninlammaskoirat tuotiin Englantiin 1900-luvun alussa ja rotu saavutti nopeasti suosiota sekä työ- että seurakoirana.
Suomeen rotu saapui 1950-luvulla, ja ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1957. Siitä lähtien shetlanninlammaskoira on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen suosituimmista seurakoiraroduista, mutta se soveltuu yhä myös paimentamiseen ja erilaisiin koiraurheilulajeihin, kuten agilityyn ja tottelevaisuuskokeisiin.
Rodun jalostuksessa on vuosien saatossa korostettu hyvää luonnetta, oppimiskykyä ja terveyttä. Sheltie on erityisesti tunnettu ystävällisyydestään, älykkyydestään sekä omistautumisestaan perheelleen. Vaikka sen alkuperäinen tehtävä joukkojen paimenena on nykyään harvinaisempaa, vanhat paimenkoiran ominaisuudet ja työskentelytahto ovat yhä tallella rodussa.