Kuvaus: Siika
Siika on Suomessa tavattava arvostettu kala, joka tunnetaan erityisesti kirkkaiden vesien asukkaana. Siikalajit kuuluvat lohikaloihin ja niitä esiintyy niin järvissä kuin merialueillakin. Siialla on solakka ja hopeanhohtoinen ulkonäkö, ja se tunnetaan hienostuneesta maustaan, minkä vuoksi siika on haluttu ruokakala useissa keittiöissä. Siikaa voidaan pyytää useilla eri tavoilla, kuten verkoilla, ongella tai perholla. Se on erityisen suosittu savustettuna, paistettuna ja graavattuna. Siika kasvaa melko nopeasti ja voi elää pitkään suotuisissa olosuhteissa. Sen ravinto koostuu pääasiassa planktonista, hyönteisistä ja pienistä kaloista. Siika on tärkeä myös kaupallisesti ja vapaa-ajankalastuksessa, ja se viihtyy parhaiten puhtaissa, viileissä vesissä.
Ominaisuudet
Siika (Coregonus lavaretus) on yksi Suomen tärkeimmistä ja arvostetuimmista sisävesikaloista sekä Itämeren rannikkoseudun kalalajeista. Sitä tavataan laajalti sekä luonnonvaraisena että istutettuna niin järvissä, joissa kuin myös murtovedessä. Siika on ulkonäöltään virtaviivainen, hopeakylkinen ja selkäpuoleltaan sinertävän harmaa kala, joka voi kasvaa jopa usean kilon painoiseksi. Pituudeltaan siiat vaihtelevat yleensä 30–50 cm välillä, mutta vanhimmat yksilöt voivat kasvaa tätäkin suuremmiksi. Lajin tunnistaa kapeasta yläleuasta, pienistä suomuista sekä rasvaevästä, joka erottaa siian monista muista kaloista.
Siika on arvostettu ruokakala, jonka liha on vaaleaa, miedon makuista ja kiinteää. Se soveltuu mainiosti monenlaiseen ruoanlaittoon: savustukseen, graavaukseen, paistamiseen ja keittoihin. Ruotsin- ja suomenkielisissä murteissa siikaa kutsutaan toisinaan myös nimillä ”vaasi” ja ”vaasi-siika”, joka kertoo sen arvostuksesta ruokapöydässä.
Siian elinympäristö on monipuolinen. Se viihtyy puhtaissa ja happirikkaissa vesissä, mutta sietää myös melko laajoja olosuhteiden vaihteluita. Siika lisääntyy syksyllä, jolloin se nousee kutemaan matalille sorapohjille – usein samoille alueille vuodesta toiseen. Muninta tapahtuu kylmissä, alle 10-asteisissa vesissä, ja poikaset kuoriutuvat keväällä. Siiat syövät pääsääntöisesti planktonia, hyönteisten toukkia sekä pieniä pohjaeläimiä, mutta aikuiset yksilöt voivat myös ottaa pieniä kaloja.
Suomessa siika on tärkeä kaupallisessa kalastuksessa ja vapaa-ajankalastuksessa. Se on myös suosittu istutuskala monissa järvissä kalakantojen elvyttämiseen. Lisäksi siika soveltuu hyvin ekologisten vesistöjen terveyden indikaattoriksi johtuen sen vaateliaisuudesta veden laadun suhteen. Viime vuosina siikan kannat ovat paikoitellen laskeneet rehevöitymisen ja kalastuksen vaikutuksesta, mutta suojelutoimilla ja hallitulla kalastuksella pyritään turvaamaan kannan kestävyys.
Kaiken kaikkiaan siika on monipuolinen, suomalaisessa vesistössä hyvin viihtyvä ja arvokas kalalaji, joka kuuluu niin kalastajien, kulinaristien kuin ympäristönsuojelijoidenkin sydämeen.
Ulkonäkö
Siika on keskikokoinen vaelluskala, joka kuuluu lohikaloihin. Sen vartalo on yleensä sukkulamainen ja sivuilta kevyehkösti litistynyt. Siian keho on peitetty pienillä, sileillä suomuilla, jotka heijastavat hopeanhohtoista väriä erityisesti kylkien alueella. Yläosa on usein tummempi, lähempänä siniharmaata tai vihertävää, kun taas vatsa on lähes valkoinen. Siian ulkoasu on hyvin virtaviivainen, mikä edistää sen uimakykyä sekä tarjoaa suojan petokaloja vastaan.
Siian tunnistaa erityisesti siitä, että sillä on pieni pää ja suippo kuono. Siian suu on alapuolinen eli sen sijainti on pään alla; tämä on mukautuma pohjalta ravinnon etsimiseen. Siian suu ei ole suuri, mutta riittävän tehokas pienten eläinten, kuten pohjaeläinten, planktonin ja hyönteisten toukkien syöntiin. Yläleuka ulottuu selvästi eteenpäin alaleukaan nähden.
Siialla on yksi selkäevä ja rasvaevä, joka sijaitsee lähellä pyrstöä; tämä on lohikaloille tyypillinen ominaisuus. Pyrstöevä on haaroittunut ja selvästi syvä. Rintaevät ja vatsaevät ovat pienet, mutta tukevat kalan liikettä ja tasapainoa vedessä. Siian evien väri vaihtelee yleensä vaalean harmaasta tummanharmaaseen, mutta joissakin yksilöissä ne voivat olla lähes mustat.
Siian silmät ovat suhteellisen suuret, ja niiden ympärillä näkyy usein kapea tumma rengas. Yleisilmeeltään siika näyttää hoikalta ja sulavalinjaiselta kalalta. Sen pituus vaihtelee yleensä 30–50 senttimetrin välillä, mutta suotuisissa olosuhteissa, erityisesti järvissä ja isoissa joissa, siika voi kasvaa jopa yli 60-senttiseksi. Siian paino vaihtelee yleensä 0,5–2 kilogramman välillä, mutta suurimmat yksilöt voivat painaa jopa 5 kiloa.
Siian ulkonäkö voi hieman vaihdella elinympäristön ja eri alalajien välillä. Esimerkiksi järvisiika on usein hieman tukevarakenteisempi kuin virtavesissä elävä muodot. Myös suomujen tiheys ja väri voivat hieman muuttua, mutta hopeanharmaa, virtaviivainen yleisilme on siialle tyypillinen piirre.
Historia
Siika (latinalaiselta nimeltään Coregonus lavaretus) on monimuotoinen ja arvostettu lohikaloihin kuuluva kalalaji, jonka historia ulottuu vuosituhansien taakse pohjoisen Euroopan vesistöihin. Siiat ovat olleet tärkeä osa suomalaista vesistökulttuuria jo kivikaudelta lähtien, ja arkeologiset löydökset vahvistavat, että ihmiset ovat hyödyntäneet niitä ravintolähteenään jo varhain. Siiasta ja sen eri muodoista kehittyi ajan myötä yksi Suomen merkittävimmistä kaupallisista kala- ja ruokapöydän lajeista.
Siiat ovat levinneet laajalle alueelle koko Fennoskandiassa ja Pohjois-Venäjällä, ja niiden lajiutuminen on seurausta jääkauden jälkeisestä vesistöjen fragmentoitumisesta. Eri joki- ja järvialueille jäi omia, eriytyneitä siikakantoja. Suomessa siika kehittyi moniin paikallisiin muotoihin, kuten järvisiika, merisiika ja vaellussiika. Nämä kannat ovat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin niin ruokailutottumusten kuin lisääntymisenkin suhteen.
Perinteisesti suomalaiset kalastivat siikaa sekä verkoilla että nuotalla, ja siian savustus ja graavaus ovat edelleen suosittuja säilöntä- ja ruokaperinteitä. Siiasta on kirjoitettu runsaasti vanhoja tarinoita ja sanontoja, ja se on usein mainittu suomalaisessa kansanperinteessä ja kirjallisuudessa. Siian arvostus perustuu sekä sen hienoon makuun että sen merkitykseen kotimaisessa ruokakulttuurissa.
Siikojen kanta on kuitenkin ollut muutosten kourissa erityisesti 1900-luvulta lähtien, sillä vesistöjen muutokset, rehevöityminen ja kalatalouden paineet ovat vaikuttaneet monien paikallisten siikapopulaatioiden elinvoimaan. Lajin suojelua ja kestävää kalastusta on ryhdytty edistämään kalastuslakien ja -määräysten keinoin, jotta siikakannat säilyisivät tulevaisuudessakin. Siika on yhä erittäin merkittävä laji suomalaisessa luonnossa ja vesiviljelyssä, ja se yhdistää sukupolvia sekä perinteiden että nykykalastuksen keinoin.