Kuvaus: Simppu
Simppu (Cottus poecilopus) on pohjoisissa vesistöissä esiintyvä kala, jota tavataan sekä Suomessa että muualla Pohjois-Euroopassa ja Aasiassa. Simppu elää yleensä puhtaissa, viileissä ja hapekkaissa joissa ja järvissä. Lajille on tyypillistä litteä ja leveähkö pää sekä suuret rintaevät, joiden avulla se pysyttelee kivikkoisilla pohjilla voimakkaissakin virtauksissa. Simppu on pohjaeläjä, joka syö pääasiassa pieniä äyriäisiä, hyönteisten toukkia ja kalanpoikasia. Simppu on tärkeä osa vesiekosysteemiä ja toimii ravintona monille kaloille ja linnuille. Kooltaan simppu on pieni: aikuiset yksilöt kasvavat tavallisesti 5–12 cm mittaisiksi ja painavat harvoin yli 30 grammaa. Sillä ei ole kaupallista merkitystä ruoaksi, mutta sillä on kiintoisa rooli luonnon tasapainon ylläpitämisessä.
Ominaisuudet
Simppu, eli Cottus poecilopus, on pohjoisissa vesissä esiintyvä ahvenkaloihin kuuluva kalalaji, joka tunnetaan Suomessa erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen kirkkaista järvistä ja puroista. Simpun vartalo on litteähkö ja melko leveä, ja sille on tyypillistä suuri, leveä pää sekä voimakkaasti rihmamaiset kidukset. Väritykseltään simppu on usein hyvin maastoutuva: se mukautuu pohjan väreihin ruskean, harmaan ja vihertävän sävyin, mikä auttaa sitä suojautumaan petoja vastaan.
Simppu on pienehkö kala, joka kasvaa tyypillisesti noin 10-15 senttimetrin pituiseksi, mutta suurimmat yksilöt voivat saavuttaa jopa lähes 20 senttimetrin pituuden. Laji viihtyy parhaiten viileissä, hapekkaissa ja puhtaissa vesissä, joissa pohja on kivikkoinen tai sorainen. Simppu ei siedä rehevöitymistä eikä voimakasta veden lämpenemistä, minkä vuoksi sen esiintyminen kertoo usein veden erinomaisesta laadusta.
Simpun ravinto koostuu pääasiassa pohjaeläimistä, kuten hyönteisten toukista, kotiloista ja äyriäisistä. Se saalistaa aktiivisesti öisin ja viettää päivät yleensä paikoillaan kivien suojassa. Simpun erityinen sopeutuma elinympäristöönsä näkyy myös sen pyrstörakenteessa, jonka avulla se pystyy pysyttelemään paikallaan virtaavassakin vedessä.
Lisääntyminen tapahtuu keväällä, jolloin koiras kaivaa kutupesän kiven alle ja houkuttelee naaraita munimaan siihen. Koiras jää vartioimaan mätimunia ja huolehtii niistä koko kehityksen ajan. Simppu on tärkeä osa järvi- ja jokiekosysteemejä sekä ravintoketjua. Lintu- ja kalapedot hyödyntävät simppuja ravintonaan, minkä lisäksi lajin poikkeuksellinen herkkyys elinympäristön muutoksille tekee siitä hyvän indikaattorilajin veden tilaa tarkkailtaessa.
Suomessa simppu ei ole erityisen tunnettu ruokakalana, mutta sen ekologinen merkitys on huomattava vesiluonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä.
Ulkonäkö
Simppu, eli suomalainen symppsi (Cottus poecilopus ja Cottus gobio), on kivikkopohjaisten jokien ja järvien asukas, jonka ulkonäkö on mukautunut elämään virtaavassa vedessä. Simppu on pienikokoinen kala, jonka pituus on tavallisesti 10–15 cm, mutta se voi kasvaa jopa 20 cm pitkäksi. Sen vartalo on matala ja paksu, lähestulkoon sylinterimäinen, mikä auttaa sitä pysymään paikallaan virtauksissa. Simpun pää on suuri ja leveä, ja siinä on voimakkaasti eteenpäin työntyvät silmät, jotka sijaitsevat korkealla pään yläosassa. Suu on melko suuri, ja sillä on hyvin näkyvä alaleuka.
Simpun tunnusomainen piirre on sen suuret ja laajalle levittäytyvät rintaevät, jotka muistuttavat hieman siipiä. Näiden avulla simppu pystyy nojaamaan pohjaan ja kontrolloimaan asentoaan kovassakin virrassa. Selkäeviä simpulla on kaksi: etummaisessa niistä on kovia piikkejä ja taaemmassa pehmeämpiä ruotoja.
Simppu on väritykseltään hyvin suojavärinen. Sen selkä on yleensä ruskea, harmaanvihertävä tai kellertävän ruskea ja sekoittunut tummempiin täpliin tai laikukkaisiin kuvioihin. Vatsapuoli on vaalea, jopa lähes valkoinen. Väritys sopeutuu pitkälti ympäröivään pohjaan, mikä suojelee simppua petoeläimiltä.
Simppu ei omaa suomuja lainkaan, vaan sen iho on sileä ja liukas, mikä on poikkeuksellista moniin muihin suomalaisiin kaloihin verrattuna. Simpulla on myös useita pieniä kyhmyjä ja nystyröitä ruumiissaan, erityisesti pään alueella, jotka auttavat tunnistamaan tämän lajin.
Naaras ja koiras voivat poiketa hieman ulkonäöltään: koirailla on kutuaikaan korostuneet värit sekä laajentuneet rintaevät. Yleisesti ottaen simppu näyttää matalalta, laakealta ja jopa hieman kömpelöltä, mutta sen ainutlaatuinen rakenne on elintärkeä sopeutuma elämään pohjan tuntumassa virtaavissa vesissä.
Historia
Simppu (Cottus poecilopus) on pohjoisen Euroopan ja Aasian kylmien vesistöjen tyypillinen pohjakala, ja sen historia ulottuu vuosituhansien taakse. Simppu on sopeutunut elämään erityisesti virtaavissa joissa ja viileissä järvissä. Suomessa simppu on yleinen etenkin Pohjois-Suomessa, mutta sitä tavataan koko maassa, paitsi aivan eteläisimmissä osissa. Lajin levinneisyysalue ulottuu Suomessa aina Inarinjärven alueelle saakka.
Simpun historia liittyy läheisesti viime jääkauden jälkeiseen aikaan, jolloin jäämassojen vetäytyminen mahdollisti lajien leviäminen uusiin vesistöihin. Simpulla oli erityisen hyvät mahdollisuudet valloittaa uusia alueita, sillä se kykenee elämään sekä makeassa että murtovedessä. Suomessa simpun arvellaan levinneen erityisesti jokia ja puroja pitkin kohti pohjoista vesistöjä. Monissa tapauksissa simpusta on tullut järvien pysyvä asukas, kun taas toisissa vesistöissä se on säilynyt lähinnä joki- ja koskialueilla.
Simpun merkitys suomalaisessa kalastuksessa on ollut aina melko vähäinen, koska sitä ei erityisesti tavoitella ravintokalana. Kuitenkin simpulla on ollut tärkeä ekologinen rooli vesistöjen ravintoketjussa, toimien toisaalta petona ja toisaalta saaliina, etenkin taimenille ja muille petokaloille.
Lajin alkuperäinen nimi 'Simppu' juontaa suomalais-ugrilaisesta kieliperinteestä. Muita sille annettuja nimiä ovat esimerkiksi pohjankala ja pirkkakala. Vaikka simppu ei ole koskaan noussut suuren huomion kohteeksi, monet kalabiologit arvostavat sen sitkeyttä ja kykyä sopeutua ankariin olosuhteisiin.
Simpun säilyminen vesistöjen alkuperäisenä lajina kertoo myös uomien ja järvien puhtaudesta, sillä simppu on melko herkkä veden pilaantumiselle. Joissain paikoissa laji on kuitenkin taantunut mm. säännöstelyn, rakentamisen ja vedenlaatumuutosten seurauksena. Tänä päivänä simpulla on tärkeä asema tutkimustyössä, sillä sen levinneisyys ja runsaus kertovat myös vesistön nykytilasta ja muutoksista pitkällä aikavälillä.