Kuvaus: Turska
Turska on suosittu syötäväksi kalastettava merikala, joka tunnetaan erityisesti herkullisesta maustaan ja monipuolisista käyttötavoistaan keittiössä. Turskan liha on vaaleaa, mureaa ja vähärasvaista, minkä vuoksi sitä arvostetaan erityisesti terveellisissä ruokavalioissa. Turskaa esiintyy pääasiassa Pohjois-Atlantilla ja Pohjanmerellä. Sen tunnistaa helpoimmin pitkänomaisesta vartalosta, vaaleista kylkilaikuista sekä leuan alla olevasta viiksestä. Turska kasvaa suurikokoiseksi, ja suurimmat yksilöt voivat painaa yli 40 kiloa. Suomessa turska ei yleensä kasva yhtä suureksi kuin Atlantilla. Turska on tärkeä kaupallinen kala, ja siitä valmistetaan esimerkiksi perinteiset kalapuikot sekä kuuluisa fish and chips. Kalan pyyntiä säädetään monin tavoin, sillä ylikalastus on heikentänyt sen kantoja monilla alueilla.
Ominaisuudet
Turska, tunnettu myös englanniksi nimellä Atlantic cod, on yksi tärkeimmistä ja arvostetuimmista merikaloista maailmanlaajuisesti, erityisesti kaupallisessa kalastuksessa. Turska kuuluu turskakalojen heimoon (Gadidae), ja sitä esiintyy laajasti pohjoisen Atlantin molemmin puolin sekä Itämeressä. Turskan tunnistaa sen pitkänomaisesta vartalosta, kolmiläskisestä selkäevästä ja leuan alla olevasta tunnusomaisesta viiksestä, joka toimii aistielimenä pohjassa etsittäessä ravintoa. Kalalla on myös suomuton, limainen iho ja suuri suu, mikä tekee siitä tehokkaan saalistajan.
Turska kasvaa yleensä 50–120 senttimetrin pituiseksi, mutta erityisen suotuisissa olosuhteissa ja iän karttuessa se voi kasvaa jopa yli 1,5-metriseksi ja painaa useita kymmeniä kiloja. Turskan väritys vaihtelee ruskeasta vihertävään, ja sen kylkiä koristavat vaaleat pilkut. Tämän lajin elinikä voi olla jopa 20 vuotta, mutta etenkin kalastuksen ja ympäristön vaikutukset ovat lyhentäneet monien yksilöiden elinikää merkittävästi.
Turska on pohjakala, joka viihtyy kylmissä, suolaisissa vesissä ja syvyyksissä, mutta nousee usein myös matalampiin vesiin etenkin kutuaikana, joka ajoittuu talveen ja varhaiseen kevääseen. Turska on petokala, jonka pääravintoa ovat pienemmät kalat (kuten silakka ja kilohaili), äyriäiset ja äyriäiset. Turska tunnetaan nopeasta kasvuvauhdistaan ja tuotteliaisuudestaan – naaras voi laskea jopa 2–6 miljoonaa mätimunaa yhden kudun aikana.
Ihmisille turska on ollut vuosisatojen ajan tärkeä ravinnonlähde. Sen liha on vähärasvaista, miedon makuista ja helposti suikaloituvaa, mikä tekee siitä suositun ruoan eri kulttuureissa. Ekologisesti turska on tärkeä osa merenpohjan ravintoketjua, mutta liikakalastus uhkaa turskakantoja monilla alueilla. Nykyään turska onkin säädellyn kalastuksen ja kestävän kehityksen symboli. Suomessa erityisesti Suomenlahdella ja Pohjanlahdessa elävät alalajit ovat arvokkaita sekä kaupallisen kalastuksen että kotimaisen ruokakulttuurin kannalta.
Ulkonäkö
Turska (Gadus morhua) on arvostettu ja yleinen kala Euroopan pohjoisilla merialueilla. Ulkonäöltään turska erottuu helposti muiden kalalajien joukosta sen selvästi pitkänomaisen ja jykevän ruumiinrakenteensa ansiosta. Turskalla on suuri pää, jonka molemmin puolin sijaitsevat keskikokoiset silmät. Sen suu on suuri ja hampaat ovat terävät, mikä helpottaa saaliin kiinniottoa. Erityistä huomiota kiinnittää leuan alla sijaitseva viiksisäie eli ns. viiksettömyys, joka toimii turskille tärkeänä aistinelimenä ravintoa etsittäessä.
Turskan selkäpuoli on yleensä harmaanvihreän, ruskean tai tumman sävyinen, ja siinä näkyy usein pieniä, vaaleampia pilkkuja. Vatsapuoli sen sijaan on huomattavan vaalea, jopa lähes valkoinen. Tämä väritys auttaa turskaa sulautumaan ympäristöönsä meren pohjalla liikkuessaan ja on osa sen suojautumiskeinoja petoja vastaan. Kyljen sivuilla kulkee selkeä, vaalea sivuviiva kuonosta pyrstöön, joka auttaa sen liikkumista vedessä ja aistimaan ympäristön muutoksia.
Kokonsa puolesta turska vaihtelee paljon – se voi kasvaa jopa puolentoista metrin mittaiseksi ja painaa yli 40 kiloa, mutta tavallisesti turskat ovat 40–80 cm pitkiä. Turskalla on kolme selkäevää ja kaksi peräevää, joissa on lukuisia pehmeitä ruotoja. Pyrstöevä on melko tasareunainen ja leveä, mikä tukee turskan tehokasta liikkumista syvissä vesissä.
Turskan suomut ovat melko pieniä mutta tiiviisti ruumiissa kiinni, ja iho on sileä koskettaa. Tämä auttaa kalaa liukumaan tehokkaasti vedessä sekä suojaa haitallisilta organismeilta. Turskan ulkonäön tunnusmerkit, kuten suuri pää, viiksisäie ja pilkullinen selkä, tekevät siitä helposti tunnistettavan saaliskalan ja arvokkaan saaliin niin kalastajille kuin tutkijoillekin.
Historia
Turska, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä 'cod', on yksi maailman tunnetuimmista ja laajimmin levinneistä merikaloista. Turskan historia ulottuu kauas menneisyyteen, ja sillä on ollut erityisen suuri merkitys Pohjois-Euroopan rannikkoseuduille, erityisesti Norjassa, Islannissa, Englannissa ja Suomessa. Turskaa on pyydetty Itämeren, Pohjanmeren ja Pohjoisen Atlantin vesillä jo tuhansien vuosien ajan.
Turskan merkitys kaupallisesti ja ravinnonlähteenä alkoi korostua keskiajalla, jolloin erityisesti norjalaiset ja englantilaiset kalastajat kehittivät säilöntämenetelmiä, kuten kuivaamista ja suolaamista. Näiden menetelmien ansiosta turskaa voitiin kuljettaa ja säilyttää pitkiäkin aikoja, ja kalasta tuli tärkeä vientituote, joka vaikutti merkittävästi pohjoisten rannikkoseutujen talouskehitykseen sekä ruokakulttuuriin.
Turska oli tärkeä osa katolista ruokavaliota, sillä lihaa ei saanut syödä paasto- ja pyhäpäivinä. Kuivattu turska eli stockfish nousi erityisen arvostetuksi tuotteeksi, ja sitä vietiin laajalti Keski-Eurooppaan sekä etelämmäksikin.
Teollistumisen ja kalastusteknologian kehityksen myötä turskasaaliit nousivat nopeasti 1800- ja 1900-luvuilla, mikä johti osaltaan ylikalastukseen tietyillä alueilla. Tämä on ollut tärkeä ympäristöllinen haaste erityisesti 1900-luvun lopulta lähtien, kun useiden turskakantojen tilanne Atlantilla ja Itämerellä on heikentynyt huomattavasti liiallisen pyynnin seurauksena.
Suomessa turskaa esiintyy lähinnä Selkämerellä ja Saaristomerellä, ja sen merkitys suomalaiselle kalastukselle on vaihdellut vuosikymmenten aikana. Varsinkin 1900-luvun puolivälissä turska oli tärkeä osa rannikkokalastajien saalista.
Turskan historia on siis tiiviisti sidoksissa sekä ihmisen ruokakulttuuriin että kansainväliseen kauppaan. Nykyään turskan kalastusta säännellään tarkkaan, jotta kanta saadaan elpymään ja pyynnin kestävyys turvataan myös tuleville sukupolville.