Kuvaus: Ylänköruutana
Ylänköruutana (Carassius carassius) on makean veden kalalaji, joka kuuluu särkikalojen (Cyprinidae) heimoon. Sitä tavataan erityisesti Pohjois-Euroopan ja Aasian matalissa, rehevissä järvissä, lammissa ja hitaasti virtaavissa joissa. Ylänköruutanaa arvostetaan kestävyytensä ja sopeutumiskykynsä vuoksi – laji selviytyy haastavissakin olosuhteissa, kuten happiköyhissä vesissä ja viileässä ilmastossa. Kooltaan ylänköruutana on melko pieni, ja sen väritys vaihtelee hopeanhohtoisesta ruskehtavaan. Suomessa lajia esiintyy laajalti luonnonvaraisena ja sitä tavataan toisinaan myös akvaarioharrastajien keskuudessa. Kalan tunnelmallinen ulkonäkö ja mielenkiintoinen käyttäytyminen tekevät siitä miellyttävän tarkkailtavan luonnon vesistöissä.
Ominaisuudet
Ylänköruutana on suomalainen kalalaji, joka tunnetaan erityisesti sopeutumiskyvystään vaativiin oloihin ja karuihin vesistöihin. Se kuuluu karppikalojen heimoon ja muistuttaa ulkonäöltään tavallista ruutanaa, mutta sillä on ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erottuvan omanlaisensa lajin.
Ylänköruutana viihtyy erityisesti kirkkaissa, matalahkoissa ja humuspitoisissa vesissä, kuten lammissa ja hitaasti virtaavissa puroissa. Laji tunnetaan erinomaista sopeutumiskyvystään happikatoon ja sen kyky selviytyä äärimmäisen alhaisissa happipitoisuuksissa on hämmästyttävä. Tämä johtuu osin siitä, että ylänköruutana pystyy käyttämään aineenvaihdunnassaan erilaisia energianlähteitä ja muuntamaan maitohapon etanoliksi, jonka se pystyy poistamaan elimistöstä kidustensa kautta.
Kasvultaan ylänköruutana on hidas, ja täysikokoisena se saavuttaa tavallisimmin noin 15–25 cm pituuden ja painaa harvoin yli 500 grammaa. Yksilöt voivat kuitenkin elää jopa yli 20 vuotta, joskin tällöin kasvu on yleensä hidasta ja ympäristö karua. Väritykseltään se on usein tummempi kuin tavallinen ruutana, ja sillä on selkeästi pyöreämpi vartalo.
Ylänköruutanan kudeminen tapahtuu alkukesällä, yleensä touko–kesäkuussa veden lämpötilan noustessa vähintään 14 asteeseen. Naaraat voivat laskea tuhansia mätiä verrattain pieniin vesimääriin, mikä lisää lajin kykyä selviytyä pienissä ja ajoittain kuivuvissa lammikoissa.
Ylänköruutana on arvostettu laji tutkimuskohteena etenkin sopeutumisbiologian kannalta. Sen selviytymiskyky tekee siitä kiinnostavan myös ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioinnissa vesistöissä. Vaikka ylänköruutanan kalastuksellinen merkitys on vähäinen, sen säilyttäminen luonnossa on tärkeää, sillä se ylläpitää vesiekosysteemien monimuotoisuutta ja toimii osana luonnon ravintoverkkoa. Ylänköruutanalla on erinomainen esimerkki siitä, kuinka pienet kalalajit voivat olla elintärkeitä laajemman ympäristön tasapainon kannalta.
Ulkonäkö
Ylänköruutana on erityisen kestävä ja sopeutuvainen kalalaji, joka on saanut nimensä suomalaisista ylängöistä ja niiden vaatimista olosuhteista. Sen ulkonäkö on räätälöity selviytymään erilaisissa ja haastavissa elinympäristöissä. Ylänköruutanan ruumis on matala ja leveähkö, mikä tekee siitä erinomaisen pohjakalan. Se muistuttaa ulkonäöltään perinteistä ruutanaa, mutta sillä on joitakin tydellisiä eroja, jotka tekevät siitä omaleimaisen lajin.
Ylänköruutanan selkä on korkeahko ja voimakkaasti kaareva, antaen kalalle jykevän vaikutelman. Väritykseltään se vaihtelee harmahtavasta pronssinruskeaan, sopeutuen hyvin turpeisiin vesistöihin. Sen suomut ovat suuret ja selkeärajaiset, antaen kalalle suojaa sekä auttaen sitä säätelemään neste- ja suolapitoisuuksia sisä- ja itävesissä. Vatsapuolen väri on hieman vaaleampi kuin selkä, usein helmiäisenvaalea tai hieman kellertävä.
Ylänköruutaan pää on melko pieni suhteessa muuhun kehoon. Sen suu on alauinen, sopeutunut pohjaravinnon etsimiseen mudasta ja sorasta. Silmät sijaitsevat melko korkealla pään sivuilla, mikä parantaa havainnointia matalassa ja sameassa vedessä. Märkärakkulan suuri koko auttaa kalaa selviytymään vähähappisissa olosuhteissa, joita usein esiintyy ylänköjen järvissä ja lammissa.
Evistä erityisesti selkäevä on pitkä ja siinä on runsaasti säteitä, mikä tukee vakaata uintia virtauksissa tai pohjalla kaivellessa. Pyrstöevä on lyhyehkö ja leveä, joka antaa voimaa lähtökiihdytyksiin esimerkiksi pakenemisen tai saalistuksen hetkellä. Muut evät, kuten rinta- ja vatsaevät, ovat tukevia ja pyöristyneitä.
Ylänköruutanalla ei ole kirkkaita värikuvioita, mutta sen elohopeinen kiilto näkyy hyväkuntoisen yksilön pintasuomuissa. Kokoluokaltaan se on yleensä 15–25 cm pitkä ja voi kasvaa optimaalisissa oloissa jopa 30 cm mittaiseksi. Ylänköruutana on selkeästi tunnistettava robustin ruumiinrakenteensa ja sopeutuvan ulkomuotonsa perusteella verrattuna muihin Suomen makean veden kaloihin.
Historia
Ylänköruutana on suomalainen kalalaji, joka tunnetaan erityisesti sopeutumisestaan vaativiin olosuhteisiin ja syrjäisiin, karuihin vesistöihin. Ylänköruutanaa tavataan pääasiassa Keski- ja Pohjois-Suomen ylänköalueiden pienissä järvissä, lammissa ja metsäojissa. Lajin tarkkaa alkuperää on vaikea määrittää, mutta sen uskotaan kehittyneen jääkauden jälkeen, kun makeanveden altaat muodostuivat ja niihin alkoi kehittyä omaleimaisia kalakantoja.
Ylänköruutanan historia liittyy läheisesti muuttuvaan ilmastoon ja jääkauden jälkeiseen maiseman kehitykseen. Jääkauden päätyttyä noin 10 000 vuotta sitten maa alkoi vapautua jäiden alta, ja syntyi lukuisia pieniä vesialtaita, järviä ja lampia. Erityisesti ylänköalueille jääneet vedet olivat eristyksissä ympäristöstään, mikä antoi tilaa ruutanapopulaatioiden erilaistumiselle. Ylänköruutana sopeutui nopeasti vaihteleviin ja ankarampiin elinolosuhteisiin, joissa esimerkiksi happipitoisuus saattoi laskea matalaksi talvella.
Ylänköruutanalla on erityinen kyky selviytyä alhaisissa hapenolosuhteissa ja kylmissä vesissä, mikä erottaa sen monista muista kalalajeista ja tekee siitä ainutlaatuisen. Sitä on perinteisesti arvostettu paikallisena ruokakalana, ja vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ylänköruutanaa kalastettiin laajalti osassa Suomea varsinkin köyhimpien kotitalouksien ruokapöytiin. Sen merkitys kuitenkin väheni 1900-luvun puolivälistä alkaen, kun tehokkaammat kalat ja kaupallinen kalastus syrjäyttivät sen.
1900-luvun loppupuolella luonnon monimuotoisuuden merkitys kasvoi ja ylänköruutanasta tuli kiinnostava suojelun ja tutkimuksen kohde. Ylänköruutanaa esiintyy nykyisin yhä harvemmassa paikassa, sillä vesistöjen rehevöityminen, perkuut ja vedenpinnan muutokset ovat uhkanneet lajin säilymistä. Useat kalastusseurat ja ympäristöjärjestöt ovatkin ryhtyneet toimiin ylänköruutanan elinolojen suojelemiseksi ja palauttamiseksi. Ylänköruutana on merkittävä osa suomalaista vesistöjen lajistoa ja kertoo hyvin Suomen jääkauden jälkeisestä luonnon historiasta ja sopeutumiskyvystä arktisissa olosuhteissa.