Kuvaus: Yorkshirenterrieri
Yorkshirenterrieri on pieni, mutta erittäin eloisa ja seurallinen koirarotu, joka on alun perin kotoisin Englannista. Alun perin rotua käytettiin rottien pyydystäjänä tehtaissa ja kaivoksissa, mutta nykyisin yorkshirenterrieri tunnetaan etenkin seurakoirana. Rotu on ulkoiselta olemukseltaan elegantti: silkinpehmeä, pitkä turkki ja kompakti koko tekevät siitä monen lemmikkikodin suosikin. Yorkkilaiset ovat rohkeita, uteliaita ja usein hyvin älykkäitä, mutta samalla voivat olla itsepäisiä ja vaatia johdonmukaista koulutusta. Ne soveltuvat erinomaisesti kaupunkiasumiseen kokonsa ansiosta ja viihtyvät hyvin perheissä, joissa niille riittää huomiota. Yorkshirenterrieri vaatii säännöllistä turkin hoitoa pysyäkseen siistinä ja terveenä. Ne ovat energisiä ja kaipaavat säännöllistä liikuntaa ja aktiviteetteja, mutta päivittäinen lenkkeily yleensä riittää niiden kunnon ylläpitoon.
Yorkshirenterrieri arviota
Ominaisuudet
Yorkshirenterrieri, eli yorkie, on yksi maailman tunnetuimmista ja suosituimmista kääpiökoiraroduista. Rotu on lähtöisin Englannista, erityisesti Yorkshiresta, jossa pieniä terriereitä käytettiin alun perin rottien pyydystykseen tehdasympäristöissä ja hiirien ja muiden tuholaisten karkottajina. Yorkshirenterrieri on pienikokoinen, yleensä aikuisena painoa on 2–3,2 kiloa, mutta rodun pieni koko ei vähennä sen eloisuutta tai tarmokkuutta.
Yksi yorkkien tunnetuimmista ominaisuuksista on niiden silkinpehmeä, pitkä, suora ja kiiltävä turkki. Turkki vaatii säännöllistä hoitoa, kuten harjausta päivittäin ja ajoittaista trimmausta. Yorkshirenterrierin karva ei kuitenkaan irtoile yhtä runsaasti kuin monella muulla rodulla, joten se soveltuu usein myös allergikoille paremmin kuin vaikka jotkin muut koirarodut. Rodun väritys on tyypillisesti siniharmaa (blue) ja ruskea (tan), ja erityisesti kasvot ovat usein kullanruskean sävyiset.
Yorkshirenterrieri tunnetaan rohkeudestaan ja energisyydestään – se ei itseään pieneksi koe vaan uskaltaa usein ottaa yhteen itseään selvästi suurempien koirien kanssa. Rohkeus ja päättäväisyys ovatkin yorkkien tunnepiirteiden ydintä. Samalla rotu on hyvin kiintynyt omistajaansa ja viihtyy erityisesti perheensä läheisyydessä, vaikka se saattaa suhtautua varauksellisesti vieraisiin. Yorkin sosiaalisuus on usein vahva, ja monet yksilöt tulevat hyvin toimeen toisten koirien sekä myös kissojen kanssa, etenkin jos ne on totutettu seuraan jo pennusta lähtien.
Yorkshirenterrieri on älykäs ja oppivainen, mutta myös omapäinen: koulutuksessa tarvitaan johdonmukaisuutta ja lempeää, mutta päättäväistä asennetta. Liian ankara tai kovakourainen koulutus saa rodun helposti sulkeutumaan tai reagoimaan negatiivisesti. Pieni koko tekee siitä myös ihanteellisen asuinkumppanin urbaaniin ympäristöön, mutta yorkit tarvitsevat säännöllistä liikuntaa ja virikkeitä. Hyvin hoidettuna ja seurallisena yorkshirenterrieri on uskollinen ja iloinen lemmikki, joka voi elää jopa 14–16-vuotiaaksi.
Lyhyesti: yorkshirenterrieri on eloisa, sosiaalinen, oppimiskykyinen ja erittäin kiintynyt omiin ihmisiinsä, mutta vaatii myös kunnollista tapakasvatusta ja turkinhoitoa. Rotu sopii monenlaisiin koteihin, mutta rakastaa olla huomion keskipisteenä.
Ulkonäkö
Yorkshirenterrieri, tuttavallisemmin yorkki, on pieni ja elegantti seurakoira, jonka ulkonäössä korostuvat erityisesti pitkä, silkkinen karvapeite ja terhakka olemus. Rotu on yksi pienimmistä terrierityypeistä, ja sen aikuisen yksilön paino jää usein alle kolmeen kilogrammaan. Vaikka yorkshirenterrieri on pienikokoinen, se on rakenteeltaan kompakti ja tasapainoinen – vankka, mutta ei karkea.
Yorkshirenterrierin turkki on sen tunnusomaisin piirre. Karvapeite on pitkä, suora ja laskeutuu kauniisti molemmille sivuille keskijakauksen mukaisesti. Karva on ohutta ja silkkistä, eikä siinä ole pohjavillaa, mikä tekee siitä hieman erilaisen kuin monilla muilla roduilla. Turkki vaatii paljon hoitoa; se on harjattava päivittäin, jotta takkuja ei pääse syntymään – etenkin, jos koira kantaa näyttelyturkkia.
Väritykseltään yorkshirenterrieri on tyypillisesti teräksensininen rungoltaan ja runsaan kullanruskea pään ja rinnan alueelta. Pennun turkki on usein tummempi, lähes musta, mutta värit kehittyvät lopullisiksi ensimmäisen parin vuoden aikana. Väriero pään ja muun kehon välillä on selvän rajattu ja selkeä. Rotumääritelmässä on toivottavaa, että kullanruskeassa karvassa ei ole mustaa karvaa seassa.
Pää on suhteellisen pieni ja kallo on hieman pyöreä. Yorkshirenterrierin korvat ovat pienet, pystyt ja V-muotoiset, ja ne sijaitsevat korkealla. Silmät ovat tummat, ilmeikkäät ja keskikokoiset; niiden katse on valpas ja älykäs. Hännän perinteinen typistys ei ole enää sallittua monissa maissa, joten nykyään häntä jätetään luonnollisen pituiseksi ja se kantaa yleensä hieman selän yläpuolella.
Yorkshirenterrieri tekee vaikutuksen ylväällä asenteellaan ja säteilevällä ulkonäöllään. Vaikka se on pieni, se kantaa itsensä kuin suurikin koira: reippaasti, varmasti ja ryhdikkäästi. Sen ulkonäössä yhdistyy hienostunut eleganssi, energisyys ja terrierimäinen uteliaisuus.
Historia
Yorkshirenterrieri, tunnettu myös nimellä Yorkie, on yksi maailman tunnetuimmista kääpiökoiraroduista. Rodun juuret ulottuvat 1800-luvun Englantiin, erityisesti Pohjois-Englannin teollisuusalueille, kuten Yorkshireen ja Lancashireen. Yorkshirellä oli merkittävä rooli rodun kehityksessä, mistä se on perinyt myös nimensä.
Yorkshirenterrierin historia alkaa, kun Skotlannista Englantiin muuttaneet työläiset toivat mukanaan pieniä terrierikoiria kuten Clydesdale-, Paisley- ja Skye-terrierit. Nämä rodut risteytettiin paikallisten terrierien, kuten Old English Black and Tan Terriers -koirien kanssa. Jalostustyön tarkoituksena oli kehittää pieni, ketterä ja rohkea koira, joka kykeni pyydystämään rottia ja muita tuholaisia erityisesti kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa. Tämä tehtävä vaati koiralta sekä nopeutta että rohkeutta, ja yorkshireterriereiden uskottiin täyttävän nämä vaatimukset hyvin.
Alkuperäiset yorkshirenterrierit olivat ulkonäöltään ja kooltaan erilaisia kuin nykypäivän rotu. Vasta 1860-luvulta lähtien rotua alettiin jalostaa ulkonäkö edellä: erityisesti pitkä, silkkinen turkki ja huomattavat värit alkoivat korostua. Merkittävä yksilö rodun kehityksessä oli koira nimeltään Huddersfield Ben, jota pidetään nykyaikaisen yorkshirenterrierin kantaisänä. Ben oli moninkertainen näyttelyvoittaja ja jätti perinnöksi tyypillisen yorkshirenterrierin ulkonäön ja luonteen.
Yorkshirenterrieri hyväksyttiin virallisesti Englannin Kennelklubiin vuonna 1886. Rotu sai nopeasti suosiota paitsi työläisväestön, myös yläluokan ja aristokraattien piireissä, erityisesti koristeellisen ulkonäkönsä ja pienen kokonsa vuoksi. Arvostus seurakoirana kasvoi nopeasti, ja nykyisin yorkshirenterrieri tunnetaan nimenomaan perhe- ja seuraeläimenä. Rodun suosio on pysynyt korkealla vuosikymmenien ajan, ja se on yksi eniten rekisteröidyistä kääpiökoiraroduista myös Suomessa.
Historiallisesti katsottuna yorkshirenterrieri on esimerkki siitä, kuinka koiraroduista sopeutuu ihmisten muuttuviin tarpeisiin: alun perin rottien pyytäjästä on jalostunut paljon ihailtu seura- ja näyttelykoira, joka on viehättänyt ulkonäöllään sekä luonteellaan monia sukupolvia.